Vieraskynän teema: Muuta tulevaisuuden Suomea nyt, älä takerru nykyisyyteen tai menneisyyteen.
July 25th, 2009Olet varmaan seurannut viimeaikaisia pörssiyhtiöiden puolivuotisia tulosjulkaisuja. Tulos-tai ulos.
Jos yhtiöiden johto ei tee saneerauksia-joutuvat he itse eroamaan.
Näivettymistauti on aika pitkällä. Suomalaiselle työlle ja tuotteille ei ole kysyntää maailmalla.
Syyksi ilmoitetaan maaailmanlaajuinen taloustaantuma,lama tai finanssikriisi.
Kilpailukykyisen vientialan työpaikat alkavat olla vähissä-valtakunnassamme on laiskoteltu.
Palkkojen alentaminen tai työajan pidentäminen tai käsien nopeutta lisäämällä ei saada enää parempaa tulosta aikaan-talouden pohja on pettänyt erittäin pahasti-miksi?
Suomessa ei ole tehty ajattelutyötä tulevaisuuden eteen. Tyhmyyttä vai laiskuutta?.
Kun melkein koko kansa menee siitä mistä aita on matalin-tulos on tässä.
Luova hulluus puuttuu tekemisestä tai siihen ei anneta mahdollisuuksia.
Olen viimeisen kuukauden ajan yrittänyt ja osittain onnistunutkin ottamaan yhteyttä luovuutta ymmärtäviin henkilöihin. Tulevaisuuden eteen ajattelu ja tekeminen onnistuu vain luovilla henkilöillä tai heidän yhteistyönään:
Esim. Mari Luomi oli Hesarissa kirjoittanut artikkelin joka toteutuu ehkä vasta 10-20 vuoden päästä. Muutos on maaailmalla alkanut. Tämäntapaisiin luoviin,rohkeisiin ja ennakkoluuulottomiin nuoriin kannattaa olla yhteydessä, koska he ovat erittäin potentiaalisia henkilöitä osallistumaan tulevaisuudessa akkuyhtiön toimintaan. Kielitaitoisia ja energisiä henkilöitä tarvitaan seuraavan 20-vuoden aikana ja myöhemminkin yhtiön jatkokehitystoiminnan aikana. Myös lähitulevaisuuden aikana tarvitsemme esim. Mari Luomen kaltaisia henkilöitä, joilla on henkilöverkosto ja suhteet maailmalla valmiina.
Pelkkä henkinen tuki ja kannustus nuoriin jo nyt tuottaa hyvän tai erinomaisen vaikutelman huippuluovasta yhtiöstä tulevaisuudessa.
Nuoret kaipaavat haasteita. Erityisen rohkeille henkilöille pitää tarjota kansainvälisiä tehtäviä akkuyhtiöstä jo nyt.
Luovat johtajat tekevät siis tulevaisuuden eteen kokoajan ajattelutyötä. Kaikenlainen etukäteen tekeminen tuottaa paljon paremman tuloksen.
Oikeita henkilöitä pitää etsiä ja ottaa heihin yhteyttä. Tehtäviin pitää antaa aikaa valmistautua.
Ajautumisen tilalle järjen käyttöä etukäteen.
On myöhäistä muuttaa menneisyyttä ja nykyisyyttä, kun iso vahinko on jo housuissa.
Uutta teollisuutta ja uusia työpaikkoja tulee ainoastaan uusista keksinnöistä tai uudesta tavasta tehdä asioita. Nyt jo työministeri Anni Sinnemäkikin on huomannut asiantilan ainakin metsäteollisuuden osalta.
Ministerin puheista on päästävä toiminnaksi muuttuneelle asteelle. Suomen kokoisessa maassa on valtion tuettava yksityisiä keksijöitä paljon enemmän ja luotava nykyistä parempi toimintaympäristö luovan rohkealle toiminnalle. Vain näin saamme rakennettua uusia tulevaisuuden vientialoja-sellaisia mitä muut eivät osaa tehdä kannattavasti. Riittävän laaja keksintöjen patentointi toisi myös omistajilleen tuottoja Suomeen, vaikka tuotanto olisi ulkomailla.
Laajemminkin ajatellen pitää Suomalaisten sijoittaa itse rahansa uusiin keksintöihin. Tulevaisuudessa uusilla sijoitustuotoilla olisi merkittävä lisäansio-osuus kokonaistuloissa. Lisäansiot mahdollistaisivat esim. työajan vuosittaisen puolittamisen tai vaihtoehtoisesti omalle eläkkeelle siirtymisen 50-vuotiaana.
Jokatapauksessa parempaa tulevaisuutta ja ihmisarvoisempaa elämää mahdollistavia toimenpiteitä pitää kaikkien alkaa ajattelemaan,kehittämään ja ideoimaan.
Lakien valmistelijoiden,säätäjien,vahvistajien,valvojien ja käyttäjien pitää myös ymmärtää muutostarve muuttuvassa maailmassa!
On viimeiset ajat lähteä tukemaan luovaa hulluutta ja poistamaan sitä estävät vanhentuneet laintulkinnat!
Terveisin Ab Europositron Oy:n sijoittajaryhmä
.
Häpeä Suomelle, kun se on tuominnut rikoksesta syyttömän keksijän ilman minkäänlaista todistetta, vain musta tuntuu periaatteilla ja todennäköisin syin vaikka niitä ei ole. Keksijä jolla olisi ratkaisu, sähköenergian varastoimisessa ja käytössä.
July 23rd, 2009Lainattua,Emerituskeksijä.
Uusiutuvan energian päämajan sijainti Lähi-idässä lupaa hyvää
Julkaistu: 23.7.2009 lehdessä osastolla Pääkirjoitus
A A
mari luomi
Kansainvälisen uusiutuvan energian viraston (Irena) päämajan sijoittamisella Abu Dhabiin, Arabiemiirikuntien rikkaimpaan emiraattiin, on merkitystä niin maalle itselleen kuin kansainväliselle energia- ja ilmastopolitiikallekin. Päätös heijastelee myös kansainvälisessä järjestelmässä tapahtuvia muutoksia.
Tammikuussa Saksassa perustetun Irenan päämajan paikasta käytiin kevään aikana tiukka taisto, joka huipentui Abu Dhabin voittoon Saksasta, toisesta vahvasta ehdokkaasta. Päätös tehtiin Sharm el-Sheikissä Egyptissä kesäkuun lopulla.
Uusiutuvien energiamuotojen käytön lisäämistä edistävään Irenaan kuuluu jo 136 maata. Mukana on myös suurimpia kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttajia: Yhdysvallat, Intia ja Japani. Etenkin kansainvälisen ilmastopolitiikan vaa’ankielivaltion Yhdysvaltain liittyminen jäseneksi kesäkuun lopulla lisäsi Irenan painoarvoa.
Viraston päämajan sijoittamista Abu Dhabiin perusteltiin muun muassa sillä, ettei Lähi-idässä ole kansainvälisen järjestön päämajaa. Abu Dhabin sanottiin myös voivan toimia esimerkkinä muille kehittyville maille puhtaaseen energiaan ja siihen liittyvään teknologiaan panostamisessa.
Maailman energiankulutus kasvaa lähivuosikymmeninä etenkin kehittyvissä talouksissa. Tämän takia niiden rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa on keskeinen.
Abu Dhabi pyrkii vaihtoehtoisen energiateknologian alueelliseksi keskukseksi massiivisella Masdar-hankkeella, jonka osana luodaan muun muassa 40000 asukkaan päästöneutraali ekokaupunki Masdar City. Irenan päämajakin tullaan rakentamaan Masdar Cityn ekokaupunkiin.
Emiraatti myös lupasi virastolle ilmaiset toimistotilat uudessa, vihreässä rakennuksessa sekä yhteensä 350 miljoonaa euroa rahoituksena, luontoissuorituksina ja lainoina kehittyville maille.
Lobbaaminen ulottui Suomeen asti: Arabiemiirikuntien ulkoministeri kävi toukokuussa tapaamassa ulkoministeri Alexander Stubbia ja hankki näin Suomen kannatuksen maansa ehdokkuudelle.
Erikoista Irenan päämajan uudessa kotipaikassa on paitsi sen sijainti Lähi-idässä myös isäntämaan samanaikainen jäsenyys öljynviejämaiden järjestössä Opecissa. Lisäksi Arabiemiirikunnat on valtiomuodoltaan absoluuttinen ja yhä varsin autoritaarinen monarkia.
Positiivista päätöksessä on sen symbolinen merkitys: myös kehittyvä öljyntuottajamaa voi edistää vaihtoehtoisia energiamuotoja uskottavalla tavalla. Viraston päämaja tuo Abu Dhabille kansainvälisen maineen lisäksi arvovaltaa alueellisessa politiikassa.
Masdar-hanke ja virasto luovat synergiaetuja, ja virasto voi samalla tarkkailla, eteneekö hanke emiraatin lupausten mukaisesti.
Se, että Abu Dhabi panostaa uuteen energiateknologiaan, edistää maan talouden irtautumista öljyriippuvuudesta. Tämä on puolestaan elinehto sille, että öljynviejämaa sopeutuu ilmastonmuutoksen torjuntaan.
On jopa maalailtu, että Irenan avulla saataisiin kuriin Arabiemiirikuntien kasvihuonekaasupäästöt, jotka ovat henkeä kohti laskettuna maailman suurimpia.
Öljynviejämaan päätös sijoittaa valtavia summia vaihtoehtoisiin energiamuotoihin - ja tätä kautta ilmastonmuutoksen torjuntaan - ennustaa koko Irenalle valoisaa tulevaisuutta.
Arabiemiirikuntien tulevaisuus näyttää Irenan tulevaisuutta epäselvemmältä. Talouden monipuolistaminen epävakaille aloille, kuten kiinteistöbisnekseen, aiheutti kansainvälisen talouskriisin iskiessä valtavan takaiskun Dubaille, Abu Dhabin naapuriemiraatille.
Abu Dhabissakin öljy muodostaa yhä talouden ja poliittisen järjestelmän selkärangan.
Öljynviejävaltiolle tyypilliset talouden rakenteen yksipuolisuus, koulutusjärjestelmän heikkous sekä äkkipikainen yhteiskuntasuunnittelu voivat vielä hankaloittaa maan siirtymistä uuteen energiaparadigmaan.
Vaikka Masdar-hankkeen tulevaisuus ei olisikaan kiveen hakattu, Irena voi vahvistaa sen puolestapuhujien asemaa maan sisäpolitiikassa.
Ennen kaikkea Irenan päämajassa on kyse Arabiemiirikuntien pyrkimyksestä parantaa asemaansa Persianlahdella. Viime vuosina maa on pyrkinyt asemansa pönkittämiseen muun muassa ydinvoimaohjelmallaan sekä isännöimällä Ranskan uutta sotilastukikohtaa ja vetäytymällä Persianlahden yhteistyöneuvoston valuuttaunionista.
Arabiemiraatit pyrkiikin Irenan ja Masdarin kaltaisilla hankkeilla siihen, että länsimaat tunnustaisivat sen maltillisuuden, edistyksellisyyden, innovatiivisuuden ja harkitsevuuden.
Jos Arabiemiraattien ja muiden energiantuottajamaiden kansainvälispoliittinen painoarvo edelleen kasvaa, herää kysymys, miten niiden taloudellinen rakenne ja poliittinen järjestelmä vaikuttavat maan ulkopolitiikkaan.
Energia-asetta Arabiemiraatit tuskin haluaa käyttää. Kun autoritaaristen maiden taloudellinen painoarvo kasvaa, suurennuslasin alle joutuvat myös niiden poliittisten järjestelmien ongelmat.
Arabiemiirikuntien tulisikin alkaa panostaa myös oikeusvaltioon ja sen kehittämiseen. Huhtikuussa paljastui kidutusskandaali, johon liittyi hallitsijaperheen jäsen sekä poliisivoimien edustajia. Se on vain yksi oire ongelmista, joihin lännen tulisi puuttua kriittisesti, vaikka energia- ja kauppapoliittiset intressimme alueella olisivatkin kasvussa.
Kirjoittaja toimii tutkijana Ulkopoliittisessa instituutissa ja kirjoittaa aiheesta väitöskirjaa Durhamin yliopistolle.
Sähköposti keskustelua: Kansanedustaja Kimmo Sasin ja Emerituskeksijä Rainer Partasen välillä.
July 23rd, 2009contact@europositron.com (22.7.2009 19:22):
Hei Kimmo, kiitos vastauksesta joka oikeuslaitoksen osalta ei tyydytä,
olet ollut pitkään politiikassa, ja uskon että olet ohittanut
liiallisen pyrkimisen ja olet valtiomies ainesta, kuka
oikeusjärjestelmää korjaa jollei kansanedustajat, sillä suomessa ei
ole länsimaista oikeutta joka tulisi saada aikaan, mielipiteillä
tuomitseminen kuuluu feodaaliaikaan ja tuomarin mielipiteet.Oikeudelle
tulee laittaa ohjeistus että EU:n ihmisoikeuslakeja on kunnioitettava
koska olemme ratifioineet sen, olemme olleet noudattamatta sitä jo 20
vuotta nyt olisi aika myös toteuttaa allekirjoituksen vaatimukset.
Eikö olisi aika siirtyä feodaaliajasta, 2000 luvulle myös suomessa vai
onko Kekkosen diktatuurista vaikea siirtyä demokratiaan. Lisäksi
tulisi selvittää mennyt aika vaikka se on kivuliasta.Kuten Mauno
Koivisto puuttui konklaavissa oikeuslaitoksen päätösvaltaan
pankkikatastrofissa, niin jonkun tulisi tehdä saman ja antaen ohjeet
ihmisoikeuksien noteeraamiseen, silloin siirrymme länsimaiseen
oikeuskäytäntöön.
Joka olisi kunnioitettava asia, meidän osaavien on autettava tulevia
sukupolvia saamaan oikeutta myös Suomessa. Kuinka monta syytöntä istuu
parasta aikaa vankilassa, varmasti aika paljon koska suuri osa on
tuomittu musta tuntuu periaatteella jota oikeus nimittää todennäköisin
syin, nimitys on perustelu kaikelle, kammottavaa !. Suomen
järjestelmällä ei ole mitään inhimillistä otetta asioihin, nyt on aika
tullut muutokselle. Tule mukaan uuteen aikaan.
Tulen Eduskuntaan puhumaan keksimisestä jos kutsut ?.
Ystävällisin terveisin; Emerituskeksijä Rainer Partanen
Rainer
Tuomioistuinten on noudatettava Euroopan ihmisoikeussopimusta ja jos on
tyytymätön, voi suomalaisten tuomioistuinten toiminnasta valittaa Euroopan
ihmisoikeustuomioistuimeen.
yst
Kimmo Sasi
__________________________________________________________
contact@europositron.com (13.7.2009 23:21):
Hei Kimmo Sasi, olen keksijä joka pitkän työuran ohella perustin
Europositron Oy:n
jos kerkiät tutustu kotisivulle www.europositron.com tällä yrityksellä
on 279 osakasta ja kaikki oli vihdoin onnistumassa rahoitushankinnassa
kun valtio iski syyttäjän ominaisuudessa, syyttäen minua petoksesta
jota ei ole. Olen hämmästyksekseni joutunut oikeudessa toteamaan että
ei oikeus välitä mistään todisteista kun on päättänyt tuhota jonkun,
asia on nyt viety hoviin mutta yritystä ei ole syytetty mistään, mutta
siitä huolimatta ei sen omaisuutta haluta palauttaa ja kaikki osakkaat
ihmettelevät mikä oikeusvaltio Suomi on kun ei noudateta hallinnossa
lakeja laisinkaan. Eduskunnan oikeusasiamiehelle on tehty neljä
kantelua eri viranomaisista mutta kaikki kestää ikuisuuden ja jos
yritystä ei saada tapettua muuten kuin venyttämällä asioita kunnes
osallistujat kuolevat. Suomen ongelma on virkamieskunnan laittomat
toimet ja hirvittävä määrä. Mikään kansa ei globaalissa taloudessa
pysty elättämään tällaista loisjoukkoa, jos suomi ei karsi hallintoa
puolella niin hukka perii koko maan. Kokoomuksen tärkeä tehtävä olisi
palauttaa maahan yrittäjän kunnia jota nyt ei ole, maa elää
pienyrittäjistä ja saa leivän päälle muutakin kuin kielen kun on
muutama menestyvä suurempi yritys ei tukiaisyrityksiä kuten nyt on.
Verotus on laskettava ja kuluja karsittava, asioiminen yhdeltä
luukulta kaikki asiat. Kyllä yrittäjä järjestöillä on paljon hyviä
ehdotuksia kun vain on tahtoa toteuttaa ja jos ei toteuta niin tulee
tosi katastrofi. Viimeiset hetket on käsillä sillä kannettu vesi ei
kaivossa kauan pysy !. Ilkka Laakso on kertonut sinulle että pitäisi
ryhtyä toimiin tulevaisuuden takia loisiminen saa loppua.
Olen ilmoittanut monelle kansanedustajalle jos minun asiaani ei
ratkaista oikeudenmukaisesti tulen julkaisemaan kirjan jossa on karua
kerrontaa Suomen korruptoituneesta virkamieskunnasta joka yrittää
varastaa keksijän omaisuuden, käyttämällä oikeuslaitoksen apua ja he
varastivat jo salaiset muistiot ja salaiset patenttihakemustiedot
kaikki on dokumenteissa tämä on kammottavaa, he epä onnistuivat koska
tärkeimmät tiedot olivat toisaalla ja ilman niitä ei tee muillakaan
tiedoilla mitään. Olen ikäni 70 vuotta asunut Helsingissä ja nähnyt
kun hallinto on tullut täysin rikolliseksi, Suomi han ei poikkea
ollenkaan italian mafiasta, mutta kun meidän mafia on oma hallinto
joka on niin korruptoitunut että ei enemmästä olisi väliä.
Olen toiminut liike elämässä koko ikäni ja nähnyt kehityksen
aitiopaikalta ja se on kammottavaa koska oikeuden tuomarit on mukana
asiassa.
Kerroit Ilkalle että tekisi ehdotuksen lakialoitteeksi, sellainen
voidaan tehdä mutta järkevyyden nimissä se voi koskea vain tutkimus ja
tuotekehitys yhtiötä ja sen tarvitsemia lakiuudistuksia jotta sille
taataan toimintaedellytykset, tämä tarkoittaa tietysti keksintöjä ja
uustekniikkaa.
Ystävällisin terveisin; Emerituskeksijä Rainer Partanen pääosakas
Europositron yhtiössä.
Rainer
Kiitos viestistäsi. Olen samaa mieltä, että Suomessa on liikaa hallintoa ja
aina se ei toimi. Tuomioistuinlaitoksen toimintaan en voi ottaa kantaa, koska
se toimii itsenäisesti.
Kimmo Sasi
Vieraskynä: Rainer puuttuu myös kovalla kädellä epäkohtiin. Kanteluita oli lähtenyt jo 8 kpl-ja ne pitää viranomaisten käsitellä muistaakseni melko nopealla tahdilla.
July 22nd, 2009Syytteiden alkuperää ei ole minullekkaan kerrottu…
, mutta en usko Niittymäen papereiden ja pääkopan tähän riittävän.
Polon tuntee paljon henkilöitä, ja ainakin rahoitustarkastuksen sotkut ovat tulleet häneltä päin.
Muotovirhe syyllistämiset(ei laittomuuksia) ovat myös Polonin käsialaa.
Millennialin esisopimuksen allekirjoitus ilmeisesti sai paniikkikohtauksen viranomaisilla ja oli viimeiset ajat saada jokin syy tutkintaan- vaikka syyttömänä-tämäkin taho ilmeisesti tiedetään-mutta on hyvin suojattu taho. Itse epäilen poliisin talousrikollisuutta tutkivaa yksikköä ja sen ylintä johtoa. Varmuuden vuoksi ottivat tutkintaan, kun rahoitus alkoi mennä kansainväliseksi?.(Tutkintajohtaja Ville Kivistö?
Nykyiset lait mahdollistavat syyttömän tutkinnan-mahdollisin syin…mutta silloinkin pitäisi olla jotain näyttöä.
Viranomaisilla on mopo karannut jossain vaiheessa käsistä. Epäusko akkuteknologian kehittämiseen yksityisesti tuntuu olevan viranomaisten kuningasajatus tutkinnassa.
Valtakunnan oikeusviranomaisia ja yritysjohtajia vaivaa “pönttötauti". Olettamukset ja epärehellisyydet
ovat johtaneet epäviisauksiin ja kertautuviin valherakennelmiin.
Uskoisin kaikkien kantelujen jälkeen viranomaisten hiukan rauhoittuvan…
Uusia lakialoitteita ja viranomaisten ohjeistusta tarvitaan….muutos tulee jokatapauksessa,kun muutkin kansalaisaktivistit alkavat vaatia parempia olosuhteita.
Kokoajan on sellainen olo, että viranomaisten laittamat raudat kinttuihin rajoittaa paremman elämän mahdollisuuksia. Matala palkan ja nöyrän tekemisen ajan luulisi olevan mennyttä aikaa.
Rikastuminen tai pelkkä rikastumisen mahdollisuus tehdään Suomessa aika vaikeaksi.
Periksi ei anneta. Pelkotilat alkavat siirtyä viranomaistaholle. Syylliset kaivetaan esiin. Vastuuhenkilöt saavat ansaitsemansa rangaistukset….?
Käräjäoikeuden ratkaisun purkaminen on kuitenkin ykkös-asia. Korvauksia viranomaisilta tuskin tulee kuitenkaaan kovin nopeasti.
Täysi toimintavapaus ja rahoituksen saaminen on kakkos-asia. Tämä asia vaatii lakimuutoksia.
Itse on tässä tullut niin vainoharhaiseksi, että mikä estää uutta tutkintaa ja syytöksiä-kun rahoitus on saatu yhtiön tilille???
En ottaisi rahaa vastaan tässä tilanteessa-liian paljon epävarmuustekijöitä on ilmassa.
Viranomaiset jäädyttäisivät uudetkin rahavarat?????
Jos viranomaisten tyyli ei muutu ja yksipuolinen sanelu jatkuu…olen myös päätynyt keksintöprojektin viemiseen ulkomaille…ja tulen esittämään sen myös sijoittajaryhmän mielipiteenä???
Ainakin tuntemani sijoittajaryhmä jatkaa mukana.
Joku vanha osakkeenomistajataho lunastaa halukkaat pois yhtiöstä. Pöytä pitää puhdistaa ennen maasta lähtöä.
Syksyn yhtiökokoukseen mennessä selviää varmasti iso osa asioista. Mielipiteitä ja ehdotuksia vastaanotetaan. Tämä teksti oli ääneen ajattelimista ja mielipiteet ovat menossa tähän suuntaan itselläni.
Terveisin: Ilkka Laakso