« Vieraskynän teema: Muuta tulevaisuuden Suomea nyt, älä takerru nykyisyyteen tai menneisyyteen. | Sähköposti keskustelua: Kansanedustaja Kimmo Sasin ja Emerituskeksijä Rainer Partasen välillä. » |
Häpeä Suomelle, kun se on tuominnut rikoksesta syyttömän keksijän ilman minkäänlaista todistetta, vain musta tuntuu periaatteilla ja todennäköisin syin vaikka niitä ei ole. Keksijä jolla olisi ratkaisu, sähköenergian varastoimisessa ja käytössä.
Lainattua,Emerituskeksijä.
Uusiutuvan energian päämajan sijainti Lähi-idässä lupaa hyvää
Julkaistu: 23.7.2009 lehdessä osastolla Pääkirjoitus
A A
mari luomi
Kansainvälisen uusiutuvan energian viraston (Irena) päämajan sijoittamisella Abu Dhabiin, Arabiemiirikuntien rikkaimpaan emiraattiin, on merkitystä niin maalle itselleen kuin kansainväliselle energia- ja ilmastopolitiikallekin. Päätös heijastelee myös kansainvälisessä järjestelmässä tapahtuvia muutoksia.
Tammikuussa Saksassa perustetun Irenan päämajan paikasta käytiin kevään aikana tiukka taisto, joka huipentui Abu Dhabin voittoon Saksasta, toisesta vahvasta ehdokkaasta. Päätös tehtiin Sharm el-Sheikissä Egyptissä kesäkuun lopulla.
Uusiutuvien energiamuotojen käytön lisäämistä edistävään Irenaan kuuluu jo 136 maata. Mukana on myös suurimpia kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttajia: Yhdysvallat, Intia ja Japani. Etenkin kansainvälisen ilmastopolitiikan vaa’ankielivaltion Yhdysvaltain liittyminen jäseneksi kesäkuun lopulla lisäsi Irenan painoarvoa.
Viraston päämajan sijoittamista Abu Dhabiin perusteltiin muun muassa sillä, ettei Lähi-idässä ole kansainvälisen järjestön päämajaa. Abu Dhabin sanottiin myös voivan toimia esimerkkinä muille kehittyville maille puhtaaseen energiaan ja siihen liittyvään teknologiaan panostamisessa.
Maailman energiankulutus kasvaa lähivuosikymmeninä etenkin kehittyvissä talouksissa. Tämän takia niiden rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa on keskeinen.
Abu Dhabi pyrkii vaihtoehtoisen energiateknologian alueelliseksi keskukseksi massiivisella Masdar-hankkeella, jonka osana luodaan muun muassa 40000 asukkaan päästöneutraali ekokaupunki Masdar City. Irenan päämajakin tullaan rakentamaan Masdar Cityn ekokaupunkiin.
Emiraatti myös lupasi virastolle ilmaiset toimistotilat uudessa, vihreässä rakennuksessa sekä yhteensä 350 miljoonaa euroa rahoituksena, luontoissuorituksina ja lainoina kehittyville maille.
Lobbaaminen ulottui Suomeen asti: Arabiemiirikuntien ulkoministeri kävi toukokuussa tapaamassa ulkoministeri Alexander Stubbia ja hankki näin Suomen kannatuksen maansa ehdokkuudelle.
Erikoista Irenan päämajan uudessa kotipaikassa on paitsi sen sijainti Lähi-idässä myös isäntämaan samanaikainen jäsenyys öljynviejämaiden järjestössä Opecissa. Lisäksi Arabiemiirikunnat on valtiomuodoltaan absoluuttinen ja yhä varsin autoritaarinen monarkia.
Positiivista päätöksessä on sen symbolinen merkitys: myös kehittyvä öljyntuottajamaa voi edistää vaihtoehtoisia energiamuotoja uskottavalla tavalla. Viraston päämaja tuo Abu Dhabille kansainvälisen maineen lisäksi arvovaltaa alueellisessa politiikassa.
Masdar-hanke ja virasto luovat synergiaetuja, ja virasto voi samalla tarkkailla, eteneekö hanke emiraatin lupausten mukaisesti.
Se, että Abu Dhabi panostaa uuteen energiateknologiaan, edistää maan talouden irtautumista öljyriippuvuudesta. Tämä on puolestaan elinehto sille, että öljynviejämaa sopeutuu ilmastonmuutoksen torjuntaan.
On jopa maalailtu, että Irenan avulla saataisiin kuriin Arabiemiirikuntien kasvihuonekaasupäästöt, jotka ovat henkeä kohti laskettuna maailman suurimpia.
Öljynviejämaan päätös sijoittaa valtavia summia vaihtoehtoisiin energiamuotoihin - ja tätä kautta ilmastonmuutoksen torjuntaan - ennustaa koko Irenalle valoisaa tulevaisuutta.
Arabiemiirikuntien tulevaisuus näyttää Irenan tulevaisuutta epäselvemmältä. Talouden monipuolistaminen epävakaille aloille, kuten kiinteistöbisnekseen, aiheutti kansainvälisen talouskriisin iskiessä valtavan takaiskun Dubaille, Abu Dhabin naapuriemiraatille.
Abu Dhabissakin öljy muodostaa yhä talouden ja poliittisen järjestelmän selkärangan.
Öljynviejävaltiolle tyypilliset talouden rakenteen yksipuolisuus, koulutusjärjestelmän heikkous sekä äkkipikainen yhteiskuntasuunnittelu voivat vielä hankaloittaa maan siirtymistä uuteen energiaparadigmaan.
Vaikka Masdar-hankkeen tulevaisuus ei olisikaan kiveen hakattu, Irena voi vahvistaa sen puolestapuhujien asemaa maan sisäpolitiikassa.
Ennen kaikkea Irenan päämajassa on kyse Arabiemiirikuntien pyrkimyksestä parantaa asemaansa Persianlahdella. Viime vuosina maa on pyrkinyt asemansa pönkittämiseen muun muassa ydinvoimaohjelmallaan sekä isännöimällä Ranskan uutta sotilastukikohtaa ja vetäytymällä Persianlahden yhteistyöneuvoston valuuttaunionista.
Arabiemiraatit pyrkiikin Irenan ja Masdarin kaltaisilla hankkeilla siihen, että länsimaat tunnustaisivat sen maltillisuuden, edistyksellisyyden, innovatiivisuuden ja harkitsevuuden.
Jos Arabiemiraattien ja muiden energiantuottajamaiden kansainvälispoliittinen painoarvo edelleen kasvaa, herää kysymys, miten niiden taloudellinen rakenne ja poliittinen järjestelmä vaikuttavat maan ulkopolitiikkaan.
Energia-asetta Arabiemiraatit tuskin haluaa käyttää. Kun autoritaaristen maiden taloudellinen painoarvo kasvaa, suurennuslasin alle joutuvat myös niiden poliittisten järjestelmien ongelmat.
Arabiemiirikuntien tulisikin alkaa panostaa myös oikeusvaltioon ja sen kehittämiseen. Huhtikuussa paljastui kidutusskandaali, johon liittyi hallitsijaperheen jäsen sekä poliisivoimien edustajia. Se on vain yksi oire ongelmista, joihin lännen tulisi puuttua kriittisesti, vaikka energia- ja kauppapoliittiset intressimme alueella olisivatkin kasvussa.
Kirjoittaja toimii tutkijana Ulkopoliittisessa instituutissa ja kirjoittaa aiheesta väitöskirjaa Durhamin yliopistolle.
This entry was posted on 23 Jul 2009 at 14:43 by rainer and is filed under Uutiset.