Yritysriski ja sijoitusriski ovat aina olemassa. Tuskinpa edes Ollila on ajatellut käsitettä: VALTION MAARISKI.

January 25th, 2010

Uuden syntymistaso kielletään Suomessa viranomaisten laittoman toiminnan seurauksena.
Toisin sanoen: Sopivaa toimintaympäristöä ei ole ollenkaan yksityisille kehitys-ja keksintöyhtiöille!

Viisaille henkilöille ja hyville ideoille ei anneta
elintilaa ja sen vaatimaa omatahtoista ja vapaata luovuuden käyttöä.
Kehitystyön lopputulokset ovat innovaatioita ja niiden todentamiseksi tarvitaan keksijöitä.
Uudet keksinnöt ovatkin luovuuden korkeinta luokkaa.

Läpimurtokeksinnöt sanoitetaan nykyisin myös Niilo Kaartisen käännöstyön tuloksena=RADIKAALIT KEKSINNÖT.
Näillä keksinnöillä on suurta taloudellista merkitystä ja ne muuttavat pysyvästi tulevaisuutta.

Jorma Ollila peräänkuulutti luovan hulluuden lisäksi
fanaattisuutta toteuttaa uudet ja suuret muutokset.
TEKEMISEN HIMO olisi ehkä oikea sana kuvaamaan tätä
asiantilaa.

Rohkeus olla mukana toteuttamassa ennennäkemätöntä
ja olla keksijän tukena ja alkurahoittajana pitää olla kansalaisten perusoikeus toteuttaa omaa vapaata tahtoaan.
Maariski ei saa olla pilottihankkeiden toteuttamisen esteenä.
Sivistysvaltion tunnistaa siitä, miten se hoitaa lapset ja vanhukset. Lisäksi muutostilanteissa pitää lisätä, miten valtio on hoitanut kestävän-kehityksen tulevaisuuden mahdollisuuden ja varautumisen.

Ab Europositron Oy:n sijoittajaryhmä

Ilkka Laakso Salosta

ISÄNMAAN ASIALLA: Tutkinta ja sitä seurannut julkisuus leimasivat keksijä Rainer Partasen, mutta tapaus on lopulta häpeäksi, poliisille, syyttäjä ja oikeus laitokselle sekä medialle. Olisiko aika tunnustaa virheet ?.

January 24th, 2010

Kahdeksan vuotta viranomaisvirheitä, on oltava instanssi joka pysäyttää kun asiat menevät vainon puolelle. Vainovirasto ottaisi viranomais vaino asiat tutkittavaksi. Eduskunnan oikeusasiamies ei kykene tekemään mitään viranomaisvirheille ne peitetään hänen tutkimuksessaan se on nähty ja koettu.

Emerituskeksijä.

Jorma Ollila kehottaa yritysjohtoa ottamaan riskejä, akkukeksijän yrityksessä haettiin vain osakkaita ja riski pääomaa. Siten uhkana vankila, kun oltiin rohkeita riskinottajia. Laittomuuksille ei ole mitään näyttöä, miksi jatkuva oikeudenkäynti ja ,

January 23rd, 2010

takavarikot ?.

Miksi halutaan estää uuden “NOKIAN” toteutuminen akkualalle, vaikka mitään laitonta ei ole voitu todeta tutkinnassa ja syyttäjä nosti kanteen vain varmuuden vuoksi kun ei ollut aikaa harkintaan, samoin tuomari tuomitsi varmuuden vuoksi kun ei ymmärtänyt mitään asiasta, vaikka kaikki asiantuntija todistajat olivat todistaneet että asiat on tehty oikein. Asiat on nähtävillä yhtiön kotisivulla, josta sen voi klikata pdf tiedostona, akkukeksijän valitus hovioikeudelle.

Mitä hyvää nämä 28 kuukautta on antanut, sen että alku shokista toivuttua on ollut hyvä aika keskittyä pääasiallisesti perustutkimukseen ja laitekehitykseen. Kaikki on entistäkin valmiimpaa prototyyppilaite ohjelman läpivientiin. Viranomaiset ovat laajentaneet yritysvastaisen toiminnan, alv-palautusten peruuntumisen harkintaan joka olisi lainvastainen toimi jälleen jos se toteutuu. Kun vielä kaikenlisäksi keksijä on hankkinut lainavaroja yhtiölle tutkinnan aikana kun varat on ollut takavarikossa , jotta toiminta voi olla käynnissä niin harkitsevat että josko näistä kirjauksista voisi verottaa ja korottaa veroja, tämä on absurdia toimintaa.

Hämmästyttävintä on kaikkien viranomaisten lainvastainen toiminta kun oikeudenkäynti on kesken ja yhtään lainvoimaista päätöstä ei ole, ei edes takavarikoista. On olemassa neljän kuukauden sääntö että takavarikko tulee oikeudessa vahvistaa uudestaan, sellaista ei ole toteutettu, joten oikeuslaitoksen virkamiehet toimivat jatkuvasti laittomasti.

Ihmiseltä ja yritykseltä viedään kaikki perus- ja ihmisoikeudet, heti tutkinnan alkaessa vaikka mikään oikeusistuin ei ole tuominnut mistään. Kaikki tämä toiminta on ehdottomasti lainvastaista joka on jatkunut jo 28 kuukautta.
Miksi oikeusministeri ei puutu laittomaan toimintaan vaikka siitä on huomautettu monta kertaa, se kuvastaa Suomen oikeudellista tilaa joka on surkea laiton toiminta rehottaa syyttäjien ja tuomarien parissa jatkuvasti.

Tästä on syytetty resurssipulaa syyttäjälaitoksessa, tästä myös huomautti valtakunnansyyttäjä Kuusimäki , joka saattaa pitää paikkansa. Jos syyttäjillä ei ole aikaa harkita kanteita niin ne nostetaan varmuuden vuoksi joten se saattaa olla syy syyttömien ihmisten altistaminen oikeusryöstömurhille, eli valtion viranomaiset ovat syypäitä tähän laajaan syyttömien ihmisten tuomitsemiseen ja rahavarojen anastamiseen.

Kuinka yritykset ja ihmiset uskaltavat ottaa riskejä kun siitä seuraa vankeutta tai ne varat jotka oli sijoitettuna ovat takavarikossa vuosia tai menetetään kokonaan. Jorma Ollila ei ilmeisesti tiedä että Valtioriski on Suomessa valtava ja aivan liian suuri riskinottoon ja vain tietämätön tästä asiasta ottaa riskin kuten allekirjoittanut

Nykyään Valtio riski on suurempi kuin yritys- tai sijoitusriski, meidän ei tulisi paeta Suomesta vaan esitellä poliitikoille asia jotta he korjaisivat lainsäädännöllisesti asiat ja että yritysriski ja sijoitusriski sekä Valtion maa riski olisi pienin mahdollinen.

Ab Europositron Oy:n suur osakkeenomistaja.
Keksijä Rainer Partanen
Jakelu:
Jorma Ollila
Eduskunta
Hallitus ja oikeusministeri
Lehdistö ja Stt.

Poliisin, syyttäjän ja lehdistön harhaan johtamat osakkaat voisivat ilmaista sen ja ilmoittaa keksijälle, halunsa olla mukana jatkokehityksessä.

January 21st, 2010

9 kpl kuhia tuli maanantaina mereltä. Voissa paistettua kuhaa on syöty joka päivä.
Ulkoilmavitamiinia on tullut viimeaikoina runsaasti.
Erikoinen ilmiö on kun ruskettuu, vaikka on pilvinen ilma?..onko aurinko vahvempi kun ennen?

Leikkausten jälkeen nyt on aika palata pikkuhiljaa työelämään ja olenkin hoitanut nyt viimeaikoina myös “juoksevia omia asioita” melko paljon…tänään tuli työtarjous-soitto eräältä yksityiseltä lihanleikkaamosta. Ainakin vuoden sopimus olisi kyseessä ja työ ainakin olisi paikkakunnalla, eikä tarvitsisi tuntitolkulla matkustella tulehdusten runtelemalla kropalla. Menen huomenna keskustelemaan asiasta.

Olen erityisen tyytyväinen sijoittajaryhmän ja keksijän aikaansaannoksiin yhtiön ja keksijän blogisivustoilla.
Työ on ollut ajattelutyötä ja asioiden kehittelyä ja ongelmaratkaisumallien hakemista sekä oikeiden “vaikuttajayksilöiden etsintää".
Työ on ollut myös etukäteen tekemistä..ja olen jonkinverran oppinut ajattelemaan keksijän-tavalla ja näkökulmasta käsin.
Eduskuntaan on lähetetty ainakin kolme lakimuutoksiin
valmistelevaa tekstiä…rautalankamallia!
Tämä kehitystyö tuntuu olevan Suomessa loputon!

Hovioikeuden tulevaa käsittelyä aloitetaan valmistavalla kokuksella.
Ainakaan vielä ei ole tullut kenellekkään Hovioikeuden lähettämää Rainer Partasen valituskirjelmää, jossa on laaja todistusaineisto olemassa olevista asiantiloista.
Koska käräjäoikeus ei lähettänyt ollenkaan osakkaille puolustuksen näkökantoja–vaan ainoastaan etukäteen syyllistävän mielipiteen…pitäisi osakkaiden ottaa sähköpostitse yhteyttä keksijään ja tuoda esiin halukkuus jatkaa yhtiön osakkaana ja olla mukana proto-ohjelman toteutuksessa.(eliittiosakkaat ovat jo mukana)

Mielestäni harhaan johdetut tai epävarmat osakkaat voisivat antaa luottamuksensa jatkoon,luettuaan puolustuksen tekstit ja ilmoittautua:

contact@europositron.com

Eliittisijoittajaryhmän puolesta:

Ilkka Laakso Salosta

Kirjaa täydennetään ja se valmistuu kaikenaikaa valokuvin ja lehtikirjoituksin: KEKSIJÄN PÄIVÄKIRJA MUISTIO

January 19th, 2010

Kirja on autenttinen kertomus asioista kuten ne on tapahtunut ja henkilönimet ovat myös aitoja koska ei pyritä syyllistämään ketään vaan kysytään lukijalta mielipidettä onko asianosaisten toiminta ollut heidän mielestään oikeata ja ihmisarvoista.

Viranomaisten toimintaa ja lehdistö toiminta on ollut osallistumista artikkeli kirjoituksin toimintaan. Välttää ei voi että kirjoitukset on tuotava siten esille kuin tapahtumat on koettu ja silloin myös heijastuu syyllisyys ja syyttömyys kanta kunkin tahon toiminnassa

Kirja kertoo keksijän taipaleesta 30 vuoden ajalta, joka sisältää riemullisia heureka hetkiä ja mielihyvän hetkiä kun viranomainen on ymmärtänyt tuen merkityksen sekä pettymyksiä ja hermostoa riipaisevia vääryyksiä viranomaisten taholta ja raskas oikeusprosessi jossa tuli vääryyden huipentuma jossa huippu avustaja kerkisi kuolla matkan varrella sanktioihin. Kirjoitus on kertomus esimerkkinä myös mielivallan huipennuksesta kun vallanhaltijan valvonta ei toimi. Lehdistön mielivallasta kun rahan ansaitsemisen mahdollisuus ohittaa kaiken inhimillisen toiminnan ja syyllistäminen on raflaavan kirjoituksen pääteema ja vedotaan että tapahtumista pitää saada kirjoittaa vaikka totuutta siinnä vaiheessa ei julkisuudessa ole olemassa. Kun tiedetään että pelkkä kirjoitus on jo tuomio, sillä kansalainen ei erota asiassa kuin syyllisyyden joka on tutkijoiden tiedossa että enemmistä pitää syyllisyyttä selviönä kun asia on tullut julkisuuteen. Vaikka käräjäoikeus antaa tuomion ilman todisteita niin silloinhan poljetaan perus- ja ihmisoikeuksia, mutta lehdistö riemuitsee kun taas päästään kirjoittamaan raflaavasti, täytyy vain todeta että olisi kirveellä töitä. Kirjasta ei tule puuttumaan huumoria sillä keksijä on huumori veikko ja ei tällaista menoa kestäisi muuten, sillä maailmassahan oikeudenmukaisuus ei ole mikään itsestään selvyys, sen voi saada pitkän ja uupumattoman taistelun jälkeen. Tästä huomataan että asioiden tärkeys järjestys muuttuu kaiken aikaa. Lehdistön vallan huomaa täysin selvästi jos lehdistö alkaakin puolustaa keksijää niin viranomaiset on helisemässä sillä ei tosiasiassa keksijää voi tuomita siitä että hän yrittää toteuttaa keksintönsä. Tässä tapauksessa ei ole löytynyt mitään väärinkäytöksiä missään asiassa ja se on hankalaa syyttäjälle ja oikeudelle, sillä Hovioikeudessa tulee olemaan ainakin 275 osakastodistajaa ja lisäksi asiantuntija todistajat. Miten syyttäjä voi todistaa keksinnöstä josta hän tai muut ei tiedä mitään ennen kuin se toteutetaan.
Kirja tuo kaikki päivänvaloon sumeilematta ja se on vaikea paikka oikeudelle ja virkamies hallinnolle sillä niin paljon väärinkäytöksiä on tapahtunut kahdeksan vuoden aikana että mikään hallinto ei halua kuulla moisesta, tapahtuneesta laittomuudesta hallinnon toimesta. Kuitenkin kaikki on todistettavissa dokumentein jonka takia niistä voi kirjoittaa. Poliisi ei tutki tehtyjä rikosilmoituksia silloin kun ne koskevat virkamieshallintoa, samoin käy kun koittaa saada Eduskunnanoikeusasiamiehen tutkimaan virkamiesten tekemiä rikoksia. Näin ollen nämä tahot ehdottomasti suojelevat virkamiesrikollisia se on maan tapa, perus- ja ihmisoikeussopimuksilla pyyhitään takapuolta edelleen vuonna 2010 vaikka ne on ollut ratifioituna 20 vuotta, näin toimii oikeusvaltio Suomi. Toivottavaa on että eduskunnan poliitikot laittavat hallinnon uuteen uskoon jotta Suomesta tulee oikeasti oikeusvaltio se on kuitenkin mahdollista joskin vaikeaa ja työlästä. Maan tapa on niin syvälle juurtunut

Emerituskeksijä