Ymmärsin vasta selvitystila-ajan jälkeen kuinka yksinään keksijä on joutunut työskentelemään.
Osakkaat eivät tukeneet keksijää millään lailla tai käyttäneet suhteitaan yhtiön projektin eteenpäin viemiseksi.
Kun viranomaiset tulivat laittomasti estämään projektin etenemistä-oli silloin mielestäni viimeistään lähdettävä tukemaan keksijää.
Valitettavasti olen voinut tehdä vain vähän keksijän ja yhtiön auttamiseksi. Omien rahallisten ja terveydellisten syiden takia tuki on jäänyt henkiseksi tukemiseksi ja tekstien tekemiseksi.
Asenteemme on ainakin varmasti tullut selväksi ja haluamme ehdottomasti olla mukana jatkossakin.
Keksijän kovanluokan sisu ja energisyys (esim. luomiskertomuksen teko) kertoo paljon varmuuden tasosta ja luotettavasta tiedosta. Luovuus näin korkealla tasolla saa ainakin meidän suuren kunnioituksemme.
Henkilökohtaisesti olen saanut monia uusia näkökulmia projektimme aikana. Keksijän oppitunnit puhelimessa, kokouksissa ja sähköposteissa on avannut silmäni monissa asioissa, joita en luullut olevankaan olemassa. Ihmettelen, jos joku on toista mieltä. Silloin ei ole ollut kuuntelu päällä tai henkilö(t)
on uuslukutaidoton.
Hämmästykseni oli suuri, kun huomasin Käräjäoikeuden oikein vilisevän tämäntapaisia henkilöitä. Oikeuden edustajien tahaton tai tahallinen ammattitaidottomuus on vaarallista tulevaisuuden kannalta.
Syyttömiä on jo nyt tuomittu liikaa.
Suuresti kunnioittaen:
Ab Europositron Oy:n sijoittajaryhmä