aloitteen tekijöitä tuhoamisessa ja kaikki muut syyttäjälaitos, ulosottovirasto, verottaja ja ulosottovouti ja sen ulosottomiehet sekä poliisi kaikki virkamiehet on seurannut kuuliaisesti rikollista alkumenettelyä.
Vaikka jo 2007 tuli tieto julki KOP-sopimuksesta joka osoitti että Fryckman on syytön niihin asioihin joista hänet on tuomittu. Ulosottovirasto voutinsa Visa Kallion johdolla on lainvastaisesti vuoteen 2013 asti ulosmitannut Peter Fryckman:in omaisuutta, täysin ylimitoitetun määrän kuviteltuun velkaan nähden.
Mädännäisyys hallinnossa on tehnyt sen että käytetään koko seitsemän vuotta jonka KHO ja/tai KKO voi harkita asiaa, miltä osin kukin käsittelee monia asioita, kuten veroasiaa, vankeustuomioita ja niiden purkua sekä korvauksia kaikista asioista.
Maallikolle on selvää että kun sopimuksessa on maininta että KOP-pankki maksaa verot palkkioista joista oli sovittu. Tämän tiedon myötä ei verottajalla ole ollut mitään saamista Fryckman:ilta ja valtion kuuluu korvata kaikki vahingot joita virkamiehet ovat aiheuttaneet Peter Fryckman:ille.
Tämän kaltaisia muita tapauksia on paljon tapahtunut viimeisten 25 vuoden aikana, puhtaasti virkamiesrikoksina. Siksi poliisi ei halua tutkia epäiltyjä virkamiesrikoksia, jokaisesta rikostutkintapyynnöstä tulee vastaus vaikka on todisteet esitetty asiasta, emme näe asiassa rikosta ja sitä ei tutkita, lisäksi mainitaan että syyttäjän lausuntoa ei ole pyydetty.
Asioiden omatoimisesti vieminen KO:lle niin jarrutetaan poliisin toimesta mahdollisimman pitkään eikä toimiteta syyttäjän lausuntoa vaikka on pyydetty, sen vaatii KO:n tuomari käsitelläkseen asian, vaikka tutkintaa ei ole suoritettu.
Mitä virkaa on Perustuslailla ja sen 21 § kun oikeusturvaa ei Suomessa ole sen kansalaisilla, kaikki virkamiehet oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies tukevat epäiltyjä rikollisia virkamiehiä ja poliiseja. Miten tällaisessa maassa jossa on maan tapa että virkamiehet tekevät mitä haluavat, piittaamatta Eduskunnan säätämistä laeista, niitä rikotaan mennen tullen suruttomasti.
Jos pankkitarkastusvirasto/ nykyinen finanssivalvonta voi antaa määräyksiä KHO:lle niin ei suomessa ole itsenäistä oikeuslaitosta, vaan ne on kytketty yhteen politiikkaan, kuten venäjällä, Suomessa on maan tapa tehdä julkisia asiakirjoja jotka on sidottu lakiin mutta virkamiehet ei noudata lakia eikä asiakirjoja. Toimivat kuten kulloinkin katsovat tarpeelliseksi, oli se sitten laillista tai ei. Oikeuslaitos on nöyrä orja johtaville politikoille, kuten presidentille ja hallitukselle sekä päällikkövirkamiehille. Siitä oli hyvä esimerkki Mauno Koiviston konklaavi 90 luvulla
Jossa katsottiin että pankkien pitää voittaa kaikki oikeudenkäynnit 90 luvun laman konkurssi asioissa, jotka pankki itse aiheutti.
Huumerikos johtajan rikosepäily on vain jäävuoren huippu, kun tutkitaan lisää niin tulee koko kaameus esille ja silloin korjataan valtion hallinto ja puhdistetaan rikolliset pois hallinnosta. Tämä on välttämätöntä Suomessa, muuten luottamus ei palaa valtion virkamiehiä kohtaan.
Meidän kunnioitettu rauhan nobelisti ja ex Presidentti Martti Ahtisaari on todennut että valtion kuuluu korvata syyttömänä tuomitulle, asiassa syntynyt taloudellinen vahinko.
Siksi on myös tutkittava poliisin toimesta kaikki rikostutkintapyynnöt sillä vain tutkinta voi kertoa onko tapahtunut rikosta.
Emerituskeksijä.