Europositron weblog

Sisäasiain ministeri Päivi Räsänen, nyt “Pekka” kertoi huumepoliisista, mutta muut ovat yhtä saastuneita virkamieshallinnossa, mitään ja ketään ei ole koskaan valvottu. Ulosottovirasto on samanlainen rikollisten pesä jossa häärää valehtelevat rikolliset voudit ja anastavat ihmisten omaisuuden. Syyttäjät keksivät rikoksia omasta päästään ja lähtevät ajamaan niitä oikeudessa, puolustautuminen on mahdotonta kun tuomarit uskovat syyttäjän valheet. Olisiko aika perata koko virkamieshallinto, kaikista rikollisista, Akkukeksijä Rainer Partasen asia tulisi poliisin välittömästi tutkia ! jotta se oikeusryöstömurha selviäisi……

Tämä kaikki vahvistaa sen että koko virkamieshallinto on mukana rikosten teossa, joko suoraan tai välillisesti dominoefektillä: Ei ole ihme että Peter Fryckman, Akkukeksijä Rainer Partanen ja lukuisat muut on oikeusmurhattu, sillä kukaan ei valvo poliisin tekemisiä tai syyttäjiä tai tuomareita, kaikki on yhtä suurta rikosta jonka kohteena on Suomen kansalaiset. Riittää kun yksi päällikkö virkamies syöttää väärän ilmiannon toisille virkamiehille niin rupeaa tapahtumaan, kansalainen ei voi käsittää mistä on kysymys ja sitä ei pysäytä mikään.

“Kaikkihan siellä tekevät rikoksia. Minäkin tein.”
Näin sanoo pitkän uran Helsingin huumepoliisissa tehnyt entinen poliisi. Kutsumme häntä Pekaksi.
Pekka otti itse yhteyttä Helsingin Sanomien toimitukseen sen jälkeen, kun hän oli aikansa seurannut huumepoliisin päällikön Jari Aarnion rikosepäilyihin sekä poliisin tietolähdetoimintaan liittyvää uutisointia.
Pekka tunnustaa, että häntä painaa huono omatunto. Niin huono, että muistellessaan pitkää uraansa huumepoliisina hänelle tulee kyynelet silmiin.
“Ymmärrän, että epärehellisin keinoin saadaan tulosta aikaan, mutta ei saa olla härskejä ja törkeitä. Ei saa mennä liian pitkälle noissa asioissa", hän sanoo silmiään kuivaten.
Pekan mielestä huumepoliisissa mentiin liian pitkälle kaupankäynnissä rikollisten kanssa. Sen takia hänen on vaikea olla ylpeä yksiköstä, vaikka haluaisi.
“Tulokset ovat hyviä, mutta ne ovat sitten tulleet aikamoisin keinoin.”
Pekka kuitenkin puolustaa laittomia keinoja, tiettyyn rajaan asti. Hänen mielestään huumerikoksia ei pysty tutkimaan nykyisen lain puitteissa niin, että saa aikaan tuloksia.
Pekka myöntää oikeiksi epäilyt siitä, että huumepoliisi katsoo vinkkimiestensä rikoksia sormien läpi. Hän pitää sitä normaalina ja hyväksyttävänäkin menettelynä.
Laki ei sitä tosin hyväksy.
Puitteet Helsingin huumepoliisin toiminnalle rakennettiin 80-luvulla, kun yksikköä veti Torsti Koskinen. Silloin ei ollut tekniikkaa – puhelinkuuntelua, teletunnistetietoja ja tilakuuntelua – apuna, vaan epäiltyjä “postattiin [seurattiin] Ladassa selkä jäykkänä".
Pekan mukaan Torsti Koskinen alkoi ruokkia huumepoliisin ryhmien välistä kilpailua. Onnistuneista suorituksista ryhmä sai selkään taputtelua ja pullakahvit.
Kilpailu johti siihen, että kaikki ryhmät vahtivat mustasukkaisesti saamaansa tietoa. Koska jutuista ei keskusteltu, kellään ei ollut mitään käsitystä, mitä muut ryhmät touhusivat. Joskus kävikin ilmi, että kaksi ryhmää oli ollut saman jutun perässä.
Toiminnan etiikkaa ei pohdiskeltu.
“Ei silloin ollut mitään eettistä puolta", Pekka nauraa.
“En tiedä, onko siellä nytkään.”
Jari Aarniosta tuli nopeasti Koskisen suosikki. Hän eteni urallaan kuin keihäs ilmassa, Pekka kuvailee.
Aarnion suosio perustui siihen, että hän sai tulosta aikaiseksi. Pekan mukaan kukaan pomoista ei koskaan ollut kiinnostunut siitä, miten tulokset tulevat. Heitä kiinnosti vain se, että tuloksia tulee.
Kun Jari Aarniosta tuli huumepoliisin päällikkö syksyllä 1999, touhu meni Pekan mielestä entistä villimmäksi.
Aarnion johtamistyyli oli hänen mukaansa muunnelma hajota ja hallitse -taktiikasta. Aarnio hajotti, mutta ei hallinnut. Hän keräsi ympärilleen oman klikkinsä, sisäpiirin. Se loi eripuraa yksikön sisälle.
“Sisäpiiristä ei tihkunut mitään tietoa. Poliisi on poliisi, joten kyllä sitä aavistaa, että jotain on vialla. Eihän kukaan ole sokea, varsinkaan tuossa yksikössä.”
Yksikön sisällä oli suuria ongelmia tietolähdetoiminnassa eli toiminnassa alamaailman vinkkimiesten kanssa.
Pekan tutkimia juttuja saattoi kadota kuin mustaan aukkoon, kun ne yhdistyivät sisäpiirin tutkimiin juttuihin.
Häntä on erityisesti jäänyt vaivaamaan yksi tapaus. Erään huumerikollisen tuomiot loppuivat kuin seinään, kun hänen juttunsa siirtyivät sisäpiirin tutkittavaksi. Pekka on varma, että rikollisesta tuli vasikka ja hänen rötöksiään alettiin katsoa sormien läpi.
Pekka uskoo, että sisäpiirissä annettiin anteeksi hyvinkin isoja rikoksia. Hän muistuttaa, että ryhmä on tutkinut suuria huumejuttuja ja saanut aikaan hyviä tuloksia.
“Hyviä tietoja ei saa, ellei joku ole lähellä rikosta. Jos on lähellä, täytyy olla mukana. Ei sinne [rikollisryhmään] pääse mukaan kukaan sellainen, joka ei ole mukana rikoksissa.”
Sääntöjä eivät venyttäneet pelkästään Aarnio ja muu sisäpiiri.
“Minä en kuulunut sisäpiiriin pätkääkään, mutta silti tein samaa temppua kuin muutkin.”
Huumepoliisi sai Pekan mukaan toimia ilman minkäänlaista valvontaa.
“Mitä valvontaa se on, että yksikköön tulee joku delegaatio juomaan kahvia ja tutkimaan pöytäkirjoja? Kun minä otan auton ja lähden tapaamaan tietolähdettä, sitä ei valvo kukaan.”

Pekan mielestä valvonta ei onnistunut, sillä yksikön ulkopuolelle ei tihkunut mitään tietoa. “Meidän yksikkö oli vähän niin kuin suljettu laitos.”
Tietolähteiden hankkiminen on oma taiteenlajinsa. Kuulustelu on tärkein paikka uusien tiedonantajien rekrytoimiseen.
“Ei niitä tuolta puiston penkiltä saa. Täytyy olla jotain tekemistä sen henkilön kanssa, että pääsee puheisiin ja voi alkaa rakentaa suhdetta.”
Kuulusteluja ei yleensä nauhoiteta eikä videoida, joten se antaa mahdollisuuden pelaamiseen. Pöytäkirjaan voidaan kirjata se, mitä kuulusteltavan kanssa sovitaan. Osa jätetään pois, annetaan anteeksi.
Tietolähteen kanssa tehdään työtä pitkäjänteisesti. Hänen kanssaan soitellaan ja häntä tavataan. Kun tietolähde sitten ilmoittaa tiedossaan olleesta rikoksesta, hänet yritetään pitää tutkinnan ulkopuolella.
“Joskus sitä mietti vatsa kuralla, miten lähteen saa pidettyä pihalla niin, ettei hän vain paljastu.”
Muut epäillyt ovat riski. Kuulusteluissa avautuva epäilty saattaa paljastaa tietolähteenkin osuuden. Sen takia muille epäillylle yritetään asetella kysymykset niin, ettei kukaan vahingossakaan sano tietolähteen nimeä. Aina se ei onnistu.
Huumerikollisten silmissä alkaa myös näyttää epäilyttävältä, jos aktiivinen rötöstelijä välttää kerta toisensa jälkeen poliisitutkinnan. Silloin voikin olla parempi polttaa tietolähde ainakin kerran. Vasikaksi leimautuneen henki on vaarassa.
Esimerkiksi kerran alkoi näyttää aivan varmalta, että joku kanssaepäillyistä möläyttää tietolähteen nimen ennemmin tai myöhemmin. Silloin tietolähde antoi Pekalle luvan siihen, että hänet saa käräyttää.
Tietolähde sai yli vuoden ehdollisen vankeusrangaistuksen.
Pekkaa tietolähteen palaminen harmitti. Jos hän olisi voinut pelastaa tietolähteen tuomiolta, hän olisi tehnyt sen. Epäröimättä.
Huonoa omaatuntoa Pekka tuntee myös huumepoliisin tekemistä kotietsinnöistä. Pelkkä epämääräinen vinkki saattoi riittää perusteeksi toisen kodin mylläämiselle.
“Eihän meillä silloin olisi ollut oikeutta kotietsintään, vaikka me tiesimme, että siellä on ainetta, koska vasikka oli sen kertonut. Tällä tavoin me ikään kuin oikaisimme systeemiä", Pekka selittää.
Lain mukaan poliisi saa tehdä kotietsinnän, jos rikosta on syytä epäillä.
Pekka myöntää, että joskus – tosin harvoin – tehtiin myös salaisia kotietsintöjä eli etsintä pimitettiin epäillyltä. Kohteelle ei edes jälkikäteen kerrottu, että kämpässä oli käyty.
Salaiset kotietsinnät ovat laittomia. Kotietsinnän kohteelle tai hänen perheenjäsenilleen on tarjottava mahdollisuus olla läsnä kotietsinnässä. Jos tämä ei ole mahdollista, kohteelle on ilmoitettava kotietsinnän jälkeen asiasta viipymättä.
Pekan mukaan myöskään kotietsintöjen tekemisiä ei valvottu.
“Esimiehelle vain sanottiin, että me teemme nyt kotietsinnän. Eivät he edes kysyneet mitään.”
Villi meno on alkanut hirvittää Pekkaa jälkeenpäin.
“Kun minä nyt mietin, niin onhan se ollut ihan käsittämätöntä puuhaa.”
Aarnion nimittäminen huumepoliisin päälliköksi oli Pekan mielestä huono päätös. Vetäjänä olisi pitänyt olla joku sellainen, joka olisi ollut kiinnostuneempi siitä, ovatko käytössä olevat keinot laillisia vai eivät. Nyt Aarnio pikemminkin näytti huonoa esimerkkiä.
“Olisi joku muu saanut ollut päällikkönä, niin olisi ehkä pysynyt housuissaan se ukko. Nyt Aarniolla ei tavallaan ollut esimiestä.”
Vilunkipeliin ei Pekan mukaan ole muuta syytä kuin huumepoliisien kunnianhimo, halu saada aikaan hyviä tuloksia. Omaa etuaan huumepoliisit eivät ajaneet, Pekka painottaa.
Juuri tästä syystä Aarnion rahankäyttöä koskevat tiedot ovat järkyttäneet Pekkaa. Tutkinnanjohtajan mukaan Aarnio on käyttänyt talohankkeeseensa yli 200 000 euroa rahaa, jonka alkuperää ei ole pystytty selvittämään. Rahankäyttöä ei selitä laina, palkka tai perintö.
Pekka ei edes uskalla ajatella, mitä kaikkea tutkinnassa vielä paljastuu. Hänen mielestään asia pitäisi nyt selvittää niin, ettei mitään epäselvyyksiä enää jää kytemään.
Perusteellisen puhdistuksen jälkeen hän toivoo huumepoliisille työrauhaa.
“Siellä on kuitenkin ihan helvetin hyvää jengiä tekemässä duunia.”

Kuinka monta syytöntä kärsi näistä rikollisista toimista poliisin taholta, sitä ei tiedä kukaan, mutta todella moni.

Kaikki muutkin poliisin toimet tulee selvittää kuten, rikostutkintapyynnöt virkamiehistä poliisille joita nyt ei tutkita.

Emerituskeksijä