Pahasti tuntuu tuomarin ja syyttäjän pasmat olevan sekaisin.
Viranomaiset ovat itse huomanneet virheensä ja pelko sen julkisuuteen tulemisesta kertautuu tämän tapaisena toimintana.
Myös pelko työpaikkansa puolesta on ainakin syyttäjällä ilmeinen, sillä kopalla kun ei voi muuta tehdä, kun syyttää toisia!
Aikaa näissä ennakkotapauksissa tuntuu menevän runsaasti:
1. Suomesta ei ole tullut koskaan näin suurta läpimurtokeksintöä, vaikkakin kyllä keskisuuria esim. metallien jalostamisessa.
2.Keksinnön salassa pitäminen on eliittiosakkaille selvää, mutta ei viranomaisille.
3.Rahoitustarkastuksen tulkinta uusmerkinnöistä on sellainen, että virasto ei ole USKONUT KENENKÄÄN hakevan markkinoilta alkurahoitusta tavallamme.
Jälkikäteen sitten TULKITAAN LAKEJA.
4.Nyt menossa oleva oikeusprosessi on viranomaisten sotkujen kertautuvaa vaikutusta.
5.Käsittääkseni käräjäoikeuden “ratkaisu” on “lainvoimainen", tai muuten seuraavaksi syyttäjä ja tuomari käyvät oikeutta keskenään (heh-heh-heh).
Tämä vahvisti ajatukseni, ETTÄ OLEMME ENNAKKO-TAPAUS!
Oikeuslaitos on saanut itsensä naurunalaiseksi!
Oikeudenmukaisuutta pitää ilmeisesti lähteä hakemaan oikeuskanslerilta asti.
Viimeistään nyt EOK:n pitää puuttua “peliin".
Tukea ja allekirjoituksia protestilistoihin ja lainmuutoslistoihin on saatavissa osakkailta.
Suuresti kunnioittaen: Ilkka Laakso