KEKSINNÖN MÄÄRITTÄMINEN KUULUU PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUKSELLE JA VOIKO KYSEISELLE KEKSINNÖLLE MYÖNTÄÄ PATENTTIA, HEILLÄ ON SIIHEN VALTUUTUS.
SEN SIJAAN KEKSINTÖ JOKA ON PÄÄSSÄ TAI PÖYTÄLAATIKOSSA, NIIN KUKAAN EI VOI VÄITTÄÄ ETTÄ SITÄ EI OLISI.
KEKSIJÄ VOI UUDISTAA SILLENSÄ JÄTETYN PATENTTIHAKEMUKSENSA, KUN ON TEHNYT KEKSINNÖN “ VALMIIKSI “ KUTEN PRH:N LAUSUNNOSSA ILMAISTAAN. KUN ON MONTA KEKSINTÖÄ NIIN SE VIE AIKAA.
MYÖS RAHOITUKSEN TULEE OLLA KUNNOSSA JA MUUT SEIKAT, ENNEN PATENTOINTIA KOSKA SE ON SUURI KULUERÄ.
SUOMEN OIKEUSLAITOKSEN TUOMARIT JA OIKEUSNEUVOKSET OVAT TÄYSIN HAKOTEILLÄ, HE EIVÄT TIEDÄ MITÄ TEKEVÄT !.
KUN OLIVAT MÄÄRITELLEET LAINVASTAISESTI ETTÄ KEKSINTÖÄ EI OLE, NIIN SITTEN HE MUOTOILIVAT TAPAHTUMAT UUTEEN USKOON, ETTÄ KAIKKI TOIMET OLIVAT RIKOKSEN VALMISTELUA JA MUOTOILIVAT TOSIASIAT TOISIKSI OMAN MIELEN MUKAISIKSI, KAIKKI RAHAVARAT OLIVAT SITEN SAATU RIKOLLISELLA TAVALLA JA TULLEET KEKSIJÄN HYÖDYKSI.
TÄMÄ ON TUOMARI RIKOS !, KAIKKEIN PAHIMMASTA PÄÄSTÄ, HE EIVÄT KÄSITTÄNEET ETTÄ VOISIVAT JÄÄDÄ KIINNI ITSE TEOSSA, TUOMITESSAAN SYYTTÖMÄN KEKSIJÄN, TÄMÄ ON VALTAVA HÄPEÄ SUOMELLE !.
LIITTYY Ho:n TUOMIOON R 09/1241 16.09.2010
EMERITUSKEKSIJÄ.