tuomari sekä HO:n oikeusneuvokset. Sekä pieni joukko osakkaita jotka manipuloitiin antamaan lähimmäisestä väärän todistuksen, noin 6 osakasta. Tosiasioihin perustuva kirja on tosi raflaava ja kertomus siitä miten alas, osa yhteiskunnan vaikuttajista lankeaa, siinnä selostetaan tarkkaan, tuomio selostukset ja niiden virheet. Myöskin poliisi tutkinnan epäobjektiivisuuden silloin kun edes tutkitaan, yleensä ei tutkita kun selvä virhe on havaittavissa virkamiehen toiminnassa, maan tapa on asioiden pitkittäminen jotta asioiden syyteaika vanhenee. Koko hallinto suojelee virkamiehiä silloin kun vastassa on yksityinen taho, joka pyrkii saamaan oikeutta. Ei korppi korpin silmää noki. Minusta on tehty mielipide vanki koska on annettu ehdoton vankeus tuomio, muutaman todistajan ja tuomarin mielipiteellä, ilman mitään näyttöä törkeästä petoksesta. Tutkinta kertoo selvästi että rahavarat on kulunut täysin hyväksyttäviin menoihin, vain yksi pienosakas todistaja totesi että ei saa olla mitään kuluja. Tämä on ilmeinen ennakkotapaus, liike elämässä jossa kaikki on hoidettu hyvin ja oikein, mutta omalla mielipiteellä viranomainen tuomitsee vankeutta. Aineistoa on niin runsaasti että kirjasta tulee mahtava opus, kunnon oikeuslaitoksen tekemisistä ei Suomessa ole tehty kunnon kirjaa, lukuun ottamatta Kari Uotin kirjoja jotka käsittelevät kyllä oikeuslaitoksen tuomareiden koulutusta ja sen virheitä, ja on juristin ajatuksilla tehty. Minun kirjani on yrittäjä , kansalaisen tekemä kirja minulla tulee esiin että tuomareilla ei juurikaan ole pätevää koulutusta jossa siteeraan juristeja, koska tekevät niin paljon virheitä, mikä on tahallista tai tahatonta, vai johtuuko kaikki ammattitaidon puutteesta. Josta hovioikeuden x-presidentti on huomauttanut että tarvitaan jatkuvaa kouluttautumista tuomareille. Pienyrittäjän näkökulma on täysin oikea, virheet johtuvat laajasti virkamiesten toiminnasta ja heillä ei ole mitään vastuuta tekemisistään.
Yksityisen osakeyhtiön toiminnasta päättää hallitus ja toimitusjohtaja toteuttaa päätökset. Milloin oikeuslaitos on alkanut päättää yhtiön asioista kun ne on tehty lain mukaan oikein. Kaikki on todistettu oikein tehdyiksi, siitä huolimatta HO:n neuvokset katsovat että se asia olisi pitänyt tehdä niin tai olisi pitänyt ilmoittaa siitä asiasta ei asia ole niin yhtiö itse päättää mitä papereissa lukee ja mitä kerrotaan kunhan se pitää paikkansa ja asiat on pitänyt paikkansa, yhtä muotolausetta lukuun ottamatta, sekin vain vähän aikaa ja korjattiin, mitään tällaista ei lain mukaan tarvinnut tehdä yksityisessä osakeyhtiössä kaikilla osakkailla oli velvollisuus tiedustella asioista ja siten saada varmuus asiasta. Pääasiassa ne jotka ilmoittavat että on sanottu että on patentteja olivat käymässä yhtiön toimistossa jossa he saivat tiedon myös että ei ollut patentteja siksi he ovat tehneet väärän todistuksen, tai mahdollista on että he eivät todistaneet sellaista vaan kirjaus on oikeusneuvosten virhe kirjaus. Europositron Oy:n toiminta on todettu osakeyhtiö lain mukaiseksi sekä kirjanpitolain mukaiseksi ja yhtiökokous on antanut vastuu vapauden kaikkina vuosina, riippumatta siitä että keksijä omistaa suurimman äänivallan ja päättää asioista, se on lainmukaista. Myös hallituksen puheenjohtaja joka oli keksijä, teki kaikki päätökset lain mukaan oikein, siitä on tehty lukuisia muotokanteita, jotka todettiin hovioikeudessa oikein tehdyiksi, mikä sai nyt hovioikeuden eri jäsenten lainvastaisen toiminnan aikaiseksi. Eihän päätelmä ei ole keksintöä, joka perustuu puhtaasti omaan mielikuvitukseen ole mikään realistinen asia, jonka mukaan olisi tapahtunut törkeäpetos. Lisäksi yhtiötä ei ole syytetty mistään, miksi keksijä haluttiin syyllistää lainvastaisesti
”Muutama mätä omena korissa pilaa koko korillisen, muutama korillinen pilaa lähes kaikki olemassa olevat omenat. ”Onko Suomen omenat lähes kaikki piloilla ? ”. ”
Emerituskeksijä.