« 30 v. Akkulaitteen kehityshistoria. | Blogi avattu » |
Sähköauton al-akku totta tosiaan.
Sähköauton akkuratkaisu, suurin markkinointitapahtuma on tuleva
salaisen keksinnön käsittely oikeudessa,12.01.2009 alkaen. Asia no. R 08/6540
Voiko sähköakkumainos olla suurempi kuin oikeudenkäynti sen keksijää ja yhtiötä vastaan, joka rakentaa, kehittää lopputuotteeksi ja tuo akun markkinoille.
Voiko pitää törkeänä petoksena asiaa, joka on keskeytetty keskeneräisenä ennen sen prototyypin toteuttamista ja lopullisen patentoinnin hakemista.
Oikeudenkäynnistä löytyy myönteistäkin, koska se vahvistaa, että rahoituksen hankinta on kestänyt vuosia. Sitä on vaikeaa nopeuttaa kun yleensäkin rahoituksen hankinta-aika voi tunnetusti olla keskimäärin 6-12 vuotta. Oikeudenkäynti vahvistaa myös yhtiön noudattaneen kaikkia voimassa olevia lakeja ja tuskin enempää voi vaatia. Näin tulee myönteisesti vahvistettua tapahtunut toiminta. Syyttäjää tulisi kiittää siitä, että hän on oivaltanut tuoda asian oikeuden käsiteltäväksi ja näin vapaudutaan kaikista epäilyistä tutkinta asiassa. Samalla avautuu keksijöille aiempien lisäksi uusi mahdollisuus rahoituksen hankinnassa.
Tuleva oikeudenkäynti on merkittävä, koska läpi historian keksijöitä on talutettu oikeuteen
ja heidän toimiaan on epäilty, useimmin täysin aiheetta.
Historiassa Egyptin Faaraoiden ajasta lähtien on tehty suurenmoisia keksintöjä ja koko historia ja kehitys ovat olleet keksijöiden varassa. Ei ole ollut kehitystä ilman keksintöjä.
Toivottavasti tästä tulee jälleen oppitunti kaikille keksimisestä kiinnostuneille siitä, kuinka yksinkertaisia ja suurenmoisia ne saattavat olla, kun ne on toteutettu.
Oikeudenkäynti on ennakkotapaus, jossa oikeuden jäsenet joutuvat punnitsemaan, onko
keksijän paljastettava salainen keksintö ennenaikaisesti saadakseen oikeutta ja näin ollen vaarannettava mahdollisuudet sen hyödyntämiseen. Samoin oikeuden on ilman ehdotonta näyttöä harkittava syyttäjän vaatimaa rangaistusta tietäen, että keksijä ei tule sen uhasta paljastamaan keksintöään.Katso; www.europositron.com Akkukeksijän lausuma sisältösivu.
Lisäksi oikeuden on otettava huomioon, että keksijällä on näyttö 30 vuoden keksijä toiminnasta ja rahoituksen järjestyttyä jatkosuunnitelmista, joiden tavoitteena on uudenlaisen akkutuotteen valmistaminen.Olisi toivottavaa, että oikeudenkäynti muodostuisi opetukseksi viranomaisille: Keksijänkin kohtelussa pätee syyttömyysolettama ja muut ihmisoikeudet.
Vanha sanonta, että”keskeneräistä työtä ei pidä näyttää hulluille ja herroille, sillä eivät he asiasta mitään ymmärrä.” pitänee paikkansa tässäkin tapauksessa. Sen tähden tähän on jouduttu.
Ote John F. Kennedyn puheesta Massachusetts Institute of Technology,n tilaisuudessa on viestini kaikille kirjanoppineille ja asiantuntijoille:
”Epäilijät ja pilkkaajat, joiden käsityskyky rajoittuu tunnettuihin tosiasioihin eivät pysty ratkaisemaan tämän maailman ongelmia. Niihin tarvitaan yksilöitä, jotka
kykenevät uneksimaan asioista, joita ei ole koskaan ollut.”
Helsinki 06.12.2008.
This entry was posted on 15 Dec 2008 at 16:05 by rainer and is filed under Uutiset.