niin on tapahtunut oikeus murha ja keksijän elämän työ ja elämä on tuhottu perusteettomasti koska perusteeksi ei riitä kenenkään mielipide.
Ei ole “lepsuilun” aika ensinkään, vaan on käytettävä koko asearsenaalia, siksi toivon että käytetään radikaaleja oivalluksia asiassa, katson että KKO:n valituslupahakemus tulee sisältää ne tosiasiat mitä PRH on sanonut eri vaihtoehdoista joita voi käyttää hakiessa patenttia tai jättäessä koko toimenpiteen tekemättä liiketoimintasalaisuudessa ja sen salassapidossa. Vaihto ehtoja on PRH:n lisäksi että rahoitus ei ole vielä saatu kuntoon tai jotkut muut syyt, patentointi ei ole välttämättömyys, mutta rahoitus on.
Ko:n ja Ho:n käsittely on ollut leväperäistä ja siitä heijastuu “jälkiviisaus” joka ei todella ole viisauden laji. Me emme usko keksintöön. Miksi heidän tulisi uskoa siihen, eivät oikeusneuvokset ole sijoittaneet yhtiön antiin. Tuomio taas ei voi perustua uskoon sillä silloin se on “oikeusmurha”
Tuomarit ovat rikkoneet perustuslain 2 luvun perusoikeuksia 8 §. Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate, Keksimistä ei ole säädetty rangaistavaksi eikä salaisia keksintöjä, 10 §. Yksityisyyden suoja, jota on rikottu jatkuvasti, 12 §. Sanan vapaus ja julkisuus, jota rikottu tuomarin kunnianloukkaus syytteellä, 15 §. Omaisuuden suoja, laittomasti viety omaisuus, 21 §. Oikeusturva, oikeusturvaa on rikottu tuomarien toimesta ja väärillä päätelmillä sekä että ei myönnetty täysin ilmaista oikeusavustajaa, kun kuitenkin olen varaton enkä kykene minkäänlaiseen maksuun, 22 §. Perusoikeuksien turvaaminen, jota ei ole turvattu eikä myöskään ihmisoikeuksia.
Ihmisoikeus sopimuksen rikkominen, seuraavien artiklojen kohdalla;
3. artikla. Kidutuksen kielto , epäinhimillinen kohtelu on jatkunut lukuisten luvattomien kotietsintöjen kautta ja kotirauhan rikkominen, luvaton tunkeutuminen asuntoon, koko oikeusprosessi on ollut kidutusta tutkinnan alusta lähtien ja oikeusmurhaan asti, tuomion päättämisen asti 3 vuoden aikana.
5. Artikla. Oikeus vapauteen ja turvallisuuteen, vapauden riisto on tapahtunut perusteettomasti. 6. Artikla. Oikeuden mukainen oikeudenkäynti, joka ei ole toteutunut. Syyttömyys olettamaa ei ole kunnioitettu missään valtion virastossa tai sen määräyksien alaisissa osastoissa ja yksittäisissä toiminnoissa, kuten pankit ,verovirasto ja muut tahot, selityksenä on ollut yleiset syyt. Varattomana en saanut täysin ilmaista oikeusavustajaa. 7. Artikla. Ei rangaistusta ilman lakia, tuomiossa väitetään että ei ole keksintöä joka on pääsyy ja tuomion perusta, keksimistä ei ole säädetty rangaistavaksi eikä salaisia keksintöjä, kaikki toiminta on ollut läpinäkyvää ja laillista, siitä on tilintarkastajien lausunto ja yhtiökokousten vastuun vapauttavat päätökset, aasin sillan kautta päästiin törkeänpetoksen rangaistukseen tuomiossa koska oli harhautettu sijoittajia kun ei ollut keksintöä. Keksinnöt ovat olemassa mutta tuomarit eivät usko asiaan ja eivät huomioineet Patentti- ja rekisterihallituksen salassapito lausuntoa josta asia olisi selvinnyt.
8. Artikla. Oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta, mitään kunnioitusta ei ole ollut on tultu tutkittavan kotiin huoltomiehen avaimilla jatkuvasti. 10. Artikla Sanan vapaus, tuomari joka antoi perusteetta tuomion jota arvostelin netti blogillani nosti kanteen kunnianloukkauksesta jota en ole tehnyt, arvostelin vain hänen aiheetonta tuomiota jonka antoi julkisessa virassa, jonka antoi ilman minkäänlaista näyttöä.
Tuomio tulee purkaa laittomana.
Ystävällisin terveisin; keksijä; Rainer Partanen