Vain Patentti- ja rekisteriviranomaisten tutkijat ja patentin myöntäjät ovat päteviä määrittelemään keksinnön, silloin kun saavat kaiken tiedon ”valmiista” keksinnöstä, kukaan muu ei sitä voi tehdä. Patentti on valtion myöntämä yksinoikeus hyödyntää kyseistä keksintöä Suomessa.
Tuomari ja oikeusneuvokset päättivät ilman asiantuntemusta laittomasti, että ei ole keksintöä omalla mielipiteellä. Sen jälkeen kaikki asiamanipulointi oli sallittua, tosiasiasiat muutti muotoaan ja niistä tuli törkeän petoksen valmistelua ja kaikki annilla saadut rahat olivatkin äkkiä, keksijän saamaa hyötyä.
Keskeneräisestä liikesalaisuuden piiriin kuuluva salainen tieto ei ollut epäpätevien tutkijoiden saatavilla, jotka eivät kyenneet saatavilla olevasta pätkätiedosta ymmärtämään keksinnön ideaa kun sitä ei oltu selostettu tiedoissa, kuitenkin oikeus päätti että ei ole keksintöä, vaikka hylkäsi PRH:n ainoan pätevän selostuksen keksintöjen salassapidosta ja erilaisista toiminta malleista keksinnön patentoimisessa.
Liikesalaisuutena keksintöä ei usein edes patentoida, koska silloin asian voi pitää salaisena. Toisin sanoen millä perusteella tämä petostuomio on voitu perustella ei riitä että tuomarit ja todistajat ei ymmärrä keksintöjä koska ne ovat salaisia ja omaisuus johon sijoittajat ovat luottaneet kun ovat sijoittaneet Europositron yhtiöön. Oikeus tuhosi sijoittajien sijoittaman omaisuuden, mutta eivät kyenneet tuhoamaan salaista keksintö tietoa ja siksi kukaan ei vielä ole menettänyt muuta kuin. yhtiönsä pääoman. Europositron yhtiö on jatkuvasti toiminnassa.
Keskeneräisestä projektista, johon oli juuri tutkinnan alettua allekirjoitettu 4,5 milj. euron, Millennial corp. kanssa rahoitus sopimus, uusmerkintäannin merkintäsopimus joka täten tuhottiin oikeudenkäyntien aikana.
Ko:n ja Ho:n tuomarit ja oikeusneuvokset ovat rikkoneet Perustuslain perusoikeuksia ja ihmisoikeus artikloja, molempia lukuisissa kohdissa. KKO:n tulee ottaa ennakkotapauksena asia käsittelyyn juuri näiden rikkomusten takia ja siitä että keskeinen peruste tuomiolle oli että ei ole keksintöä joka oli mielipide, koska kellään ei ollut pätevyyttä eikä valtuuksia määritellä salaista keksintöä, josta ei ollut kuin osa materiaalista saatavilla.
Oy:lain ja kirjanpitolain mukaan kaikki on ollut lainmukaisesti toteutettua, miksi tuomarit ovat halunneet tuomita keksijän vaikka siihen ei löydy mitään pätevää todistetta ja keksijä on ollut kaiken aikaa valmis toteuttamaan keksintöprojektin valmiiksi. Se että v 2006 uupumuksesta syntyi 2kk tauko ei ole muuttanut asiaa mitenkään.
Europositron Oy:n jatkuva tehtävä oli maksaa kaikenaikaa tapahtuva tutkimus ja tuotekehitys ja sen kulut. Lisäksi yrityskulut ja tulevat prototyyppilaitteen valmistus kulut sekä mahdolliset laajaasta patentoinnista aiheutuvat kulut.
Keksijä tekee suurimman osan töistä ja maksut sisältyivät keksijän saamaan palkkioon/palkkaan kuten myös muiden asiaan osallistuneiden, hän ei ole ollut velvollinen kertomaan kehitystyöstä kenellekään ulkopuoliselle. Ei myöskään yhtiön osakkaille sillä se ei kuulu yhtiöön omaisuutena.
Veroviranomaisille kuitenkin päätettiin kertoa syksyllä 2009 toimenpiteistä, alv palautuksien takia, mutta ei salaisista sisältö asioista. Kehitys ja tutkimustyöt ovat keksijän omaisuutta, yritys vain maksoi toimenpiteet, oikeudesta hyödyntää tuloksia akkulaitteen valmistuslisenssikaupassa.
Toimenpiteet perustuvat keksijän ja yhtiön väliseen Sopimukseen, joka tehtiin 16.05.2007 joka kattoi tarpeellisen rahoituksen.
Jos joudumme vielä viemään asian Euroopan ihmisoikeus tuomioistuimeen niin se ei varmasti nosta asiaa käsitelleiden tuomarien kunniaa ja arvostusta, kaikki me teemme virheitä mutta kenellä on rohkeutta korjata omat virheensä. Tämä ei ole minun aiheuttama virhe sen ovet syyttäjä Antti Vuorenmaa ja Ko:n tuomari Maritta Pakarinen sekä Ho:n oikeusneuvokset Tapio Vanamo, Erkki Koivula ja Kari Heikkonen tehneet.
Emerituskeksijä Rainer Partanen