Europositron weblog

voimassa ilman varaumia. Oikeuslaitos ja syyttäjälaitos ei noudata ihmisoikeuksia se on jo todettu monesti ja kaikki jatkuu ennallaan.

Lainattua.

Mitä mietit?
Peter Fryckman
3 minuuttia sitten
Mietin sitä, että Suomen syyttäjälaitoksella on kykyihinsä nähden kohtuuton valta tuhota Suomen kansalaisten elämä niin halutessaan. Alla on hyvän ja rehellisen ja mitään kumartamattoman oikean toimittajan kirjoitus koskien juuri päättynyttä kannettani, jossa vastaajana oli Suomen valtio ja siellä juuri tämä sama syyttäjälaitos, jolle syyllisyysolettama on kaiken perusta.
Suomi on tällä hetkellä innolla mukana tukemassa pakotteita Venäjää kohtaan perusteella, että siellä Valtio päättää siitä, kuka tuomitaan menettämään omaisuutensa ja kuka tai mikä saa sen säilyttää.
Viimeisimpänä käänteenä on Haagin tuomioistuin määrännyt Venäjän maksamaan korvaukset Jukosin entisille omistajille siitä, että se käytti julkista valtaa hyväkseen ajaessaan Jukosin konkurssiin.
Kuka tai mikä vie minun tapaukseni Haagin kansainvälisen tuomioistuimen ratkaistavaksi, sillä minulle teki rakas Suomeni juuri samoin?
“Valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koiviston vilppi johti tuomioon
To, 31/07/2014 - 14:05 — mikko
Peter Fryckmanin voitto Helsingin käräjäoikeudessa on periaatteessa erittäin tärkeä, ja saattaa pakottaa syyttäjät muuttamaan tapojaan vähän laillisemmiksi.
Helsingin käräjäoikeuden ratkaistavana ollut pääkysymys oli tämä: saako syyttäjä tehdä päätöksen olla syyttämättä “ei näyttöä rikoksesta” perusteella, mutta silti väittää epäillyn syyllistyneen rikokseen? Saa, väittää ex-valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koivisto ja Suomen valtio. Ei saa, vastasi käräjäoikeus 21.7.2014. 1)
Keskusrikospoliisi tutki vuonna 2003 epäiltyä yritystä viedä Irakiin sotilastarvikkeita, vastoin YK:n turvallisuusneuvoston syyskuussa 1990 määräämää kauppasaartoa. KRP väitti tarvikkeiden olevan mm. T-72 panssarivaunun varaosia. 2)
Rikoksesta oli epäiltynä Fryckmanin lisäksi kaksi muuta miestä. Esitutkinta valmistui maaliskuun 2004 alussa ja valtionsyyttäjä Ari-Pekka Koivisto teki lokakuussa 2005 kaikkien osalta päätökset olla syyttämättä.
Peter Fryckmanin osalta Koivisto totesi: “Jätän Fryckmanin syyttämättä. Asiassa ei ole riittävää näyttöä syyllisyyden tueksi.”
Koivisto ei tyytynyt tähän. Ei näyttöä -päätöksen jälkeen hän jatkoi pohtimalla asian “ydinkysymystä". Hän arvioi rikoksen tunnusmerkistön kannalta oleellisimmiksi nämä seikat: onko kyseessä sotilastarvikkeet, onko Fryckman tiennyt tämän, mikä on ollut tarvikkeiden kohdemaa ja onko Fryckmanin toimien kautta syntynyt konkreettinen tai riittävä vaara rikoksen täyttymisestä.
Koivisto väittää perusteluissaan eräiden laitteiden olleen sotilastarvikkeita. 3) Hän myös väitti Fryckmanin tienneen tämän.
Päätöksen kohdassa “Sotilastarvikkeiden kohdemaa ja vientiyrityksen luonne” Koivisto toteaa: “Ottaen huomioon asiassa hankitun näytön kokonaisuudessaan pidän selvitettynä, että sotilastarvikkeet olisivat vastoin [N.N:n] ja Fryckmanin kiistämistä olleet menossa Irakiin. On kuitenkin jäänyt riittävästi selvittämättä, että [N.N:n], Fryckmanin tai [Z.Z:n] menettelyt erikseen tai yhdessä olisivat missään vaiheessa synnyttäneet konkreettisen tai riittävän vaaran sotilastarvikkeiden viemisestä Irakiin tai sen yrittämistä.”
“Koivisto on todennut lopuksi, että Fryckmanin, [N-N:n] ja myös [Z.Z:n] toiminnan osalta asia näyttää jääneen aikeiden tasolle", huomioi käräjäoikeus.
Siis ei näyttöä, mutta syyllinen. Peter Fryckman oli tuolloin ollut jo taajaan esillä mediassa, hänestä oli muodostunut “kaikille sopiva syyllinen". Siksi myös Koiviston väite hänen sekaantumisestaan laittomaan sotatarvikkeiden vientihankkeeseen sai kerkeästi julkisuutta.
Fryckman katsoi Koiviston rikkoneen syyttömyysolettamaa, näin rikkoneen virkavelvollisuuksiaan sekä syyllistyneen kunnianloukkaukseen, ja nosti siksi vahingonkorvauskanteen Suomen valtiota vastaan.
Koiviston aprikoinnit Fryckmanin tosiasiallisesta syyllisyydestä tekee erityisen omituiseksi se, että saatuaan N.N:ltä fakseja, joissa ehdotettiin eräiden tarvikkeiden hankkimista myyntiä varten (kohdemaana Syyria), Fryckman oli toimittanut faksit suojelupoliisille. Omasta mielestään häntä olisi tullut kohdella esitutkinnassa ilmiantajana, siis todistajana.
Syyttäjä voi tehdä kahdenlaisia päätöksiä jättää syyttämättä. Ensinnäkin hän voi todeta rikoksen tapahtuneen, mutta jättää syyttämättä esimerkiksi sillä perusteella, ettei teosta seuraisi kuin enintään sakkoa, ja teko on vähäinen. Tällaista päätöstä kutsutaan seuraamusluontoiseksi. Syyttäjällä on myös valta antaa epäillylle huomautus.
Tällaisen päätöksen saaneella on oikeus kysyä kunniansa perään, ja vaatia syyttäjää viemään asia tuomioistuimen ratkaistavaksi. Syyttäjän on tällöin pakko nostaa syyte. Tuomioistuin-vaihtoehto on siis säädetty epäillyn oikeusturvaksi.
Toinen syyttäjän sjp-mahdollisuus on todeta, ettei ole näyttöä rikoksesta, tai epäillyn osuudesta siihen. “Jos syyttäjän ratkaisu on perustunut tähän, johtaa se siihen, että esitutkinnassa epäiltynä olleen tulee selvitä asiassa “puhtain paperein” ja perustuslain 21 §:stä sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklasta johdettava syylliseksi epäillyn oikeusturvan takeena oleva syyttömyysolettama toteutuu. Syyttäjä ei voi näissä tapauksissa kirjoittaa päätöstään perustelujen osalta sellaiseen muotoon, josta voisi päätellä epäillyn olleen vähän tai osittain syyllinen.
Epäillyllä ei ole mahdollisuutta samanlaiseen menettelyyn kuin seuraamusluonteissa syyttämättäjättämisessä". perusteli Helsingin käräjäoikeus.
Siksi Koiviston päätös sisälsi vakavan virheen: “Päätöksen perustelujen kirjoitustavasta voidaan kuitenkin tehdä se johtopäätös, että Fryckman oli syyttäjän käsityksen mukaan sekaantunut laittomaan ja pakotesäännösten vastaiseen asekauppaan, joka oli jäänyt aikeiden asteelle. Asiassa ei ole luotettavasti selvitetty, että päätöksessä tarkoitetut edellä mainitut tuotteet olisivat Irakin kauppasaartoon kuuluvia sotilastarvikkeita,” käräjäoikeus huomautti. Tuomiossa on hyvin pisteliäitä huomioita Koiviston väitteiden keveydestä, niitä pidetään osin suorastaan absurdeina.
Niinpä käräjäoikeus tuomitsi: “Väite laittomaan asekauppaan sekaantumisesta syyttämättäjättämispäätöksesssä on syyttömyysolettaman vastainen, ja se on ollut omiaan saattamaan Fryckmanin halveksunnan alaiseksi ja aiheuttamaan tälle kärsimystä".
Vahingonkorvaukseksi määrättiin 20 000 euroa, vuoden 2007 vireillepanosta saakka juosseine korkoineen. Niiden kanssa valtio joutuu maksamaan Fryckmanille noin 37 000 euroa, sekä tämän oikeudenkäyntikulut.
Tuomio on erittäin merkittävä, eikä suinkaan vain Fryckmanin kannalta. Syyttäjät ripottelevat usein “ei näyttöä” -päätöksiinsä voimaperäisiä väitteitä tai vihjauksia epäillyn syyllisyydestä de facto. On perusteltua epäillä, että näin tehdään kahdesta syystä. Perättömillä syytöksillä peitellään poliisin resurssien käyttöä Ilmeisen aiheettomiin esitutkintoihin, ja toisaalta pyritään estämään korvausten vaatiminen ja saaminen valtiolta. Vähänkään isommissa ja vakavammissa jutuissa epäillyt joutuvat turvautumaan jo esitutkinnassa asianajajan apuun. Nämä helposti varsin suolaisiksi kohoavat laskut jäävät syyttään poliisitoimien kohteeksi joutuneen vahingoksi, ellei hän vaadi valtiolta korvausta. Silloinkaan niitä ei valtiolta yleensä heru ilman erillistä oikeudenkäyntiä.
Syyllistäminen voidaan tehdä hyvin kierosti, mistä oppikirjaan kelpaava esimerkki on valtiosyyttäjä Jarmo Rautakosken kesäkuussa 2003 tekemä päätös Alpo Rusista. Hän oli veljensä Jukka Rusin kanssa epäiltynä DDR:n hyväksi tehdystä törkeästä vakoilusta. Rautakoski päätti molempien osalta, ettei ollut näyttöä vakoilun törkeydestä, ja: “Mahdolliset muut lievemmin rangaistavat teot ovat vanhentuneet eikä syyteharkinnan suorittaminen niiden osalta siten ole enää mahdollista". 4) Toisin sanoen, törkeää vakoilua ei ollut tapahtunut, mutta molemmat veljekset ovat voineet syyllistyä tavalliseen vakoiluun, joskin ne rikokset olisivat vanhentuneet.
Päätös oli oikea Jukka Rusin osalta, mutta oikeusmurha Alpo Rusin kohdalla. Suojelupoliisin tekemässä esitutkinnassa ilmeni, että muun muassa Metsäteollisuus ry:n tiedottajana toiminut Jukka Rusi oli vv. 1969-1976 luovuttanut DDR:n edustajilla asiakirjoja, joista osa oli merkitty salassa pidettäviksi. Yhtä kiistattomasti esitutkinnassa ei löydetty mitään näyttöä Alpo Rusin osuudesta veljensä nuhruisiin puuhiin. Alpo Rusin vetäminen mukaan vakoilujuttuun oli niin ilmeisen perusteetonta, että se on ollut pakko ymmärtää myös Suojelupoliisissa, alusta pitäen. 5)
Jarmo Rautakoski jätti tai ainakin yritti jättää Alpo Rusin roikkumaan hirteen. Tällä hän yritti pelastaa outoa peliä pelanneen Suojelupoliisin maineen, ja toisaalta sabotoida Rusin odotettavissa olevia korvausvaatimuksia. Molemmissa pyrinnöissään valtionsyyttäjä epäonnistui. Supo menetti maineensa ja valtio tuomittiin maksamaan Rusille korvauksia.
Rautakoski myönsi oman vilppinsä jäätyään eläkkeelle, tosin hieman mutkan kautta. Helsingin Sanomien haastattelussa 24.10.2010 hän syytti Supoa siitä ettei se ollut lopettanut esitutkintaa Alpo Rusin osalta viimeistään tammikuussa 2003, kun oli selvinnyt ettei hän ollut DDR:n Stasin kontakti.
Helsingin käräjäoikeuden tuomio Fryckmanin jutussa tasaa kaikille kansalaisille tietä vaatia perättömiä kirjailevat syyttäjät tilille. Samoin se helpottaa korvausten vaatimista aiheettomasta piinasta. Tällainen kansalaisten oikeusturva ei sovi Suomen valtiolle, joka on ilmoittanut tyytymättömyytensä koko tuomioon. Tuomio ei siis ole vielä lainvoimainen.
Todettakoon, että Ari-Pekka Koivisto jätti valtionsyyttäjänviraston vuonna 2011. Hän on nykyään Rajavartiolaitoksen oikeudellisen osaston osastopäällikkö.
LÄHTEITÄ JA LISÄTIETOJA:
1) Helsingin käräjäoikeus 21.7.2014, tuomio 14/34346
2) Näitä olivat ainakin passiivisen ilmamaalin seurantaan tarkoitetut järjestelmät, lämpökamera, laseretäisyysmittarit, vaaka- ja pystypumput T 72 panssarivaunun varaosina. Jälkimmäisistä käräjäoikeus toteaa: “Mitä tulee panssarivanun T 72 varaosiin, niin Maanpuolustuskorkeakoulun eversti Esa Lappalainen kirjoittaa 20.3.2003 päivätyssä artikkelissaan “Taistelupanssarivaunut Irakin kriisissä 2003″ muun ohella, että Irak oli aloittanut valmistaa T 72 -vaunuja maassaan 1980 luvulla. Vaunusta kehitetty oma versio tunnetaan nimellä Babylonian leijona. Huolimatta YK:n rajoituksista varaosatuotanto saatiin palvelemaan Leijona-tuotantoa 1990 luvulla.
Käräjäoikeuden käsitys on se, että olisi suorastaan absurdia ajatella Irakin armeijan varustuksesta vastaavan organisaation ostavan Fryckmanilta panssarivaunun varaosinakin käytettäviä vaaka- ja
pystypumppuja.”
3) Etpk 2400/R/29/03
4) Valtakunnansyyttäjänviraston päätös 11.6.2003, dnro R 03/51 (S 02/2).
5) Liitteineen kolme mappia käsittävä esitutkintapöytäkirja on muutamaan sivua lukuunottamatta julkinen. Rikosilmoituksen koodi on 2800/R1/02 ja 2800/R1/02/Li 1.”
Lähde: Mikko Niskasaari
Tykkää