Hovioikeudesta kuulumisia 03.05.2010.
Lähdin aamulla 7.10 junalla Pasilaan ja 12.30 olin jo takaisin Salossa.
….Hovioikeus-aikani oli 10.00-mutta olin jo klo.9.00 perillä odotushuonessa. Minulle ainakin oli yllätys, että käsittely alkoi jo klo-9.00 menin muina miehinä sisälle muiden kanssa.
Alkuselvityksissä meni vartin verran aikaa ja “Niittymäen porukka"..vaatii Partaselle edelleen rangaistuksia, vaikka kunnon perusteita ei heillä mielestäni ollutkaan.
Alkurahoituskäsitettä porukka ei ymmärtänyt ollenkaan.
Patentointiteknikka- ja taktiikka ei ollut heillä selvillä vieläkään eikä myöskään heidän asianajajillaan eikä muillakaan häiriköillä.
Asianajajat rahastavat manit pois näiltä tolloilta ja on asianajajien etu pitkittää prosessia äärimmilleen, koska käsittelykertoja saadaan lisää.
Pääsin ensinmäisenä todistamaan, koska olin etukäteen ilmoittanut jalan tulehduksesta ja matkan rasittavuudesta.
Koska on syyttäjän kutsumana–ei tarvinnut puheenjohtajan mielestä valaehtoista kyselyä.
Todistelu oli siis samalla tapaa vapaa-muotoista, kun käräjäoikeudessakin.
1.
Suurin oikaisu oli Wanhan Sataman sijoitusmessuilla kyselemäni asia Herkko Ylitalolla.
Poliisin esitutkinnassa oli merkitty väärin sanomisiani…eikä varmaankaan ole ainoa asia.
Laitteen esitestauksessa oli jokatapauksessa kysymys..komponentteja ja erilaisia osa-sarjoja, ja ne oli todettu toimiviksi.
Näitä väärinymmärryksiä on ilmeisesti enemmänkin poliisin esitutkinnassa.
Mainittakoon, että keskustelin ainoastaan Ylitalon ja Laitisen kanssa messuilla…Rainerin kanssa en puhunut silloin lainkaan, koska hänellä oli sijoittajaehdokkaita kokoajan asiakkaana.
Täytyy myöntää, että on melkein mahdoton muistaa 5 vuoden takaisia asioita sanatarkasti.
Vanhempia asioita ei muista senkään vertaa…ainakaan valaehtoisesti en voi mennä antamaan toiselle vahingollisia todistuksia.
Vedin siis sanomiseni takaisin..varmuuden vuoksi…
siis ainakin se asia tuli korjattua.
Niittymäen porukka kiroili hiljaa taustalla, kun taas yksi heidän syömähampaistaan meni pois väkisin syyllistävällä-linjalla….muistaakseni Niittymäki nämä sanat itse laittoi minun suuhuni spekuloidessaan itseään sekaisin sijoitus-messun jälkeisessä puhelinsoitossaan minulle.
2.
Osakemäärääni myös kysyttiin ja sijoitettua rahasummaa…siinäkin poliisi oli merkinnyt väärin rahasumman..heh-heh
3.Kuinka kauan olen tuntenut Rainerin..kysyttiin myös.
2002:sta muistaakseni ainakin ole ollut yhteydessä.
4. Kuinka Hyvin tunnen?
Korostin omaa aktiivista informaation-hakulinjaani.
Korostin, että ilmeisesti ole osannut kysyä oikeat kysymykset, koska minulla ei ole mitään epäselvää
Rainerin tai yhtiön toiminnassa, toisin kun rahojaan poishakevat tai epäilijät..tuomitsin Niittymäen porukan ihmettelemällä heidän asennettaan.
Sanoin sijoitusasenteeni perustuvan luottamuksen ilmapiiriin Rainerin kanssa….taas kuului murinaa häiriköiden joukossa..ja pientä kiroiluakin…heh-heh!
Puolustus kysyi ( Tero Puha -Rainerin asianajaja)
Rahamäärien käytöstä ja yms…sanoin tietäväni kuinka kallista markkinointi ja suursijoittajan hakeminen on ollut.
Pidin Rainerin ja alihakkijoiden kustannuksia pieninä varsinkin vuosimäärään suhteutettuina.
Ilmoitin omana kantanani 8 miljoonan euron alkurahoitusmäärän vasta olevan riittävä….4.5 milj.€
on viralllinen nykyinen alkurahoitus-summa kokonaisuudessaan.
Sijoittajaryhmämme kokoa kysyttiin..vastasin 50-60 sijoittajaa, jotka ovat keksijän tukena jatkossakin(vähensin 2-3 Viitanen, Myllyalho ja Eero Koski)
“Niittymäen häirikköporukka” hieman kohahti…tunsivat varmaan ryhmänsä pieneksi ja riittämättömäksi.
Jokatapauksessa asianajajamme Tero Puha halusi tuoda sijoittajaryhmäämme esille ja suuren ryhmän olevan keksijän tukena jatkossakin ja olevan eri kannalla kuin nämä muutamat häiriköt.
Malmbergiä edusti (eräs häirikköosakas) tosi nihilistisen näköinen asianajaja, irvisti tosi v-mäisesti, kun annoin tulla omat näkökantani.
Kyllä jotkut ammattikunnat saavat rahansa helposti.
Syyttäjä kyräili meikäläistä jo odotushuoneen puolella….olenkin tehnyt hänestä aikaisemmin valituksen oikeuskanslerinvirastoon…yms…kuten blogikirjoitukset ja yhteydet eduskuntaan presidentinkansliaan ja moniin muihinkin vaikuttajiin, jotka ovat hierarkiassa syyttäjää ylempiä….pientä tervettä pelkoa pitää olla kokoajan myös syyttäjän perseessä…ettei mopo lähde toiselle linnunradalle.
Hovioikeuden puheenjohtaja oli erittäin asiallinen, ja kysyi olenko myynyt osakkeita muille..vastaus oli tietenkin kyllä
Erikoinen kysymys oli hallituksen varajäsenenä..olenko saanut kulukorvauksia…sanoin, että niitä on tarjottu, mutta en ole ottanut “talkoista” palkkoja .
Viimeisenä kysyttiin perinteisesti Helsinkiläisittäin: Mikä on koulutuksesi, ammattisi ja työpaikkasi…….eli loppujen lopuksi minun todistuksellani ei ollut edes vessapaperin arvoa, koska tämän logiikan mukaan en voi olla asiantuntija-todistaja enkä muutenkaan pätevä tämän tapaisissa jutuissa.(Virkamiesjärjellä ei tätä maata kehitetä..naurakoot toistaiseksi).
Suuresti kismittää tämä virkamiesten ylimielisyys, jota heidän on vaikea kätkeä.
Lopuksi annoin matkakulu ja ansionmenetyskorvausvaatimukseni puheenjohtajalle..jotain toista sataa euroa muistaakseni tulee tilille…junalippu oli yhteensuuntaan 23 euroa.
Mutta meillä on tulossa todelliset asiantuntija-todistajat Rainerin tueksi..lisäksi on tämä mallinne-laite. Nämä asiat kääntävät asiat meille edukkaaseen suuntaan, ja käräjäoikeuden vääryydet korjataan.
Oman käsitykseni mukaan projektia päästään tämän jälkeen vapaasti toteuttamaan.
Ron Hodkinson tulee paikan päälle hoviin ja käsittääkseni Dennis Palmer todistaa puhelimitse yms.
Asianosaiset siis olivat taustalla ja minun jälkeeni kutsuttiin noin 15 minuutin välein uusi todistaja.
Seuraavana oli vuorossa entinen Nesteen johtaja Bo Lindfors, jonka kanssa moikkasimme lyhyesti..sanoin tukeneeni keksijää mahdollisimman paljon.
Minun jälkeeni oli listattu vielä 13 todistajaa maanantai-päivälle.
Kim Laitinen jonka isä Martti kuoli syksyllä, oli seuraamassa istuntoa yleisönä.
Menimme tupakille yhdessä, koska oikeus piti 15 minuutin tauon lähtiessäni.
Eiköhän tuo syyttäjä hermostu lopullisesti, kun tulevien istuntojen maailmanluokan todistajat jyrähtävät..silloin syyttäjän omat Vtt:n tähtitodistajat saavat suuren arvovaltakolauksen.
Hovi on kovan paikan edessä.
Iso ennakkotapausjuttu on meneillään.
Tulevina vuosina tulee jokatapauksessa samanlaisia sijoittajaryhmiä kyseenalaistamaan samat asiat kuin me.
Lait eivät kehity, jos niitä kukaan ei kyseenalaista ja esitä muunlaista näkemystä.
Rohkeiden kansalaisten aika on koittanut….nykyiset syyttäjän laintulkinnat ei vastaa koko kansan etua.
Todellinen vapaa luovuuden käyttö ja ihmisarvon ja tasarvoisen ihmisoikeuksien tunnustaminen voisi olla uuden ajan alku.
Oikeudessa myös teillä asenteen tuominen esiin on tärkeintä.
Olemme tulevaisuudessa oikeassa, mutta meidät tuomitaan vanhoilla nyky-laintulkinnoilla!
Terveisin: Oikeudenkävijä-konkari
Ilkka Laakso Salosta
This entry was posted on 04 May 2010 at 09:49 by rainer and is filed under Uutiset.