Syyttäjälaitoksen ja Oikeuslaitoksen uskottavuuden takia on tutkittava asia ja sitten tuomittava korkeat virkamiehet. Suomen hallinnon korkeat virkamiehet kuvittelivat että harhauttamalla lehdistö, tuhoamalla uusmerkintä annit, sekä salaisella muistiolla
February 23rd, 2014harhauttaa syyttäjä ja tuomarit, jotka sitten avustivat keksintöjen varastamisessa ja antoivat keksijälle vankeus tuomion ja maksettavaksi suuren korvaus summan osakkaille ja valtiolle ja siten pystyvät rikkomaan lakeja jäämättä kiinni. Lisäksi oikeus tuhosi valmiin antimerkintä sopimuksen Millennial Ltd kanssa joka olisi taannut keksinnön valmistuksen, koska summa oli 4,5 milj. euroa.
Virkamiehet eivät osanneet aavistaa että kun ovat tekemisissä aidon keksijän kanssa joka ei jätä asioita kesken ja hän vaatii elinkautista vankeutta pienelle joukolle päällikkövirkamiehiä jotka tietoisesti ja harkitusti hankkivat keksijälle vankeutta ja oikeusryöstömurhan oikeudelta.
Jo oikeuden uskottavuuden takia, virkamiehet on tuomittava.
Akku keksintö etenee vauhdilla maailmalla ja valmistuu lähi vuosina. Miten sitten vielä voitiin tuomita että ei ollut keksintöä. Koko Päällikkövirkamiesten tekemä harhautus oli varsin pitkäaikaisen suunnittelun tulos, koska annit kestivät 7 vuotta yhteensä
Korkeat virkamiehet voivat odottaa haastetta oikeuteen, sillä lähes kaikki heidän toimensa olivat lakien vastaisia ja niihin on selvät todisteet joten on luonnollista että oikeus ymmärtää että harhautus on ollut hyvin harkittua ja kun on kyse korkeista virkamiehistä niin rikos on tavattoman suuri kun aiheuttaa oikeuden tekemän OIKEUSRYÖSTÖMURHAN joka tulee tuomita ankarasti.
On äärettömän törkeätä että korkeat virkamiehet yhdessä harhauttavat syyttäjän ja KO:n tuomarin ja HO:n oikeusneuvokset, harhautettu syyttäjä oli hankkinut virkamiesten yksityisen bulvaanin todistajaksi ja tämä värväsi muutaman osakkeenomistajan samoin valheilla todistajiksi.
On kuitenkin yksi tuomaririkos tapahtunut markkinaoikeudessa jossa tuomittiin 20 000 euron sakko kun keksijä ei Rahoitustarkastuksen vaatimuksesta ei tehnyt antiesitettä sakko oli haettu vuoden 2002 uuden lain mukaan joka ei ollut pätevä keksijän yhtiön annissa, vaatimus oli perusteeton koska anti oli tehty vuoden 2001 arvopaperimarkkinalain mukaan jolloin ei ollut yksityisen yhtiön arvopapereille antiesite velvoitetta. Tämä tieto oli annettu markkinaoikeudelle vastineen muodossa kun se päätti sakosta, siis tuomari Olli Mäkinen toimi vastoin lakia tietoisesti.
Ab Europositron Oy on ilmaissut sen 224 osakkaan äänellä että se tulee tekemään haasteen ja nostamaan kanteen Päällikkö virkamiehiä ja muutamaa yksityistä vastaan, koska tuhottiin Millennial Ltd:n antimerkintä sopimus ja tuhottiin yhtiön maine, antivarat kun ne oli perusteetta takavarikossa ja yhtiö joutui velaksi puolustautumaan, kyseisiä tekoja vastaan.
Tahot joita epäillään rikoksesta ja joista on tehtävä rikostutkinta: Huoltovarmuuskeskus/ylijohtaja Mika Purhonen sekä Pääesikunta materiaalihallinto-osasto toimialajohtaja insinöörieversti Unto Lindén sekä Tampereen Puolustusvoimien teknillinen tutkimuslaitos ja sen kemian osasto, vastaava johtaja ja kemisti, Aalto yliopiston dosentti Kai Ilkka juhani Vuorilehto, sekä Rahoitustarkastus pääjohtaja Kaarlo Jännäri, apulaisjohtaja Kaiju Kallio, päälakimies Markku Lounatvuori,
sekä Zelg Oy:n johtaja Pentti Polon sekä tilintarkastaja Urpo Salo/ Tietotili Audit Oy , kaikkia edellä mainittuja epäillään osallistumisesta törkeään oikeusryöstömurhan valmisteluun ja toteutukseen sekä rikostutkintapyynnössä poliisille, jossa mainittuihin tekoihin suunnitelmallisesti.
Terveisin Emerituskeksijä.
Suomi on valtion virkamiesten rahantekokone ei ole väliä menestyksestä kun voi verottaa ja varastaa vapaasti koska virkamiehillä on syytesuoja yhtään todellista hallinnon rikollista ja korruption tekijää ei voi haastaa oikeuteen koska toiset virkamiehet
February 17th, 2014ei toteuta asiaa.
Emerituskeksijä.
Suomen Ihmisoikeudet on rempallaan vaikka sopimus on allekirjoitettu 24 vuotta sitten, Suomessa ei ole ihmisoikeuksia on vain rakennettu"Potemkinin kulissi" Oikeuslaitoksen ja hallinnon julkisuuskuvaksi
February 17th, 2014Oikeusvaltion ulosottovirasto vie lainmukaisen osuuden eläkkeestä ja sen lisäksi oman mielensä mukaisen osuuden eli loput mikä tilillä on. Eikö mikään pysäytä tätä laittomuutta. Suomen valtion virkamiehet on keksinyt oman tulolähteen jos ihminen on ulosotossa niin häneltä voi viedä kaiken kukaan ei siitä piittaa ja lailla ei ole merkitystä koska heidän mielestä ne on tehty kansaa varten ei virkamiehille, poliisi ei tutki tehtyä rikosilmoitusta ja syyttäjän lausuntoa ei kuulu jos vastaa ollenkaan. Miten Suomalaiset on synnyttänyt tällaisen valtion jota vielä kutsutaan oikeusvaltioksi. Onko Suomen politikot seonneet lopullisesti, leikitään politiikkaa mutta kukaan ei vastaa mistään, tämähän on pahempi kuin Venäjä, kun Suomi kuuluu EU:hun niin saa alkaa rosvoamaan eihän kukaan omaa pesää tutki. Pidetään kamalasti huolta muiden maiden ihmisoikeuksista, Suomen valtion hallinto on diktatuuri hallinto, joka ei piittaa ihmisoikeuksista omassa maassaan, Eduskunnan toimet on surkeita, jos leikataan niin tietysti köyhimmiltä. Kansanedustajat eivät piittaa virkamieskorruptiosta, vain malliksi joku vedetään tapetille, kuten nyt huumepoliisin päällikkö, olen vakuuttunut että joka ministeriön alaiset osastot ovat korruptio kehtoja, asiat vain yleensä vaietaan kuoliaksi se on maan tapa. Koko Suomen budjetti sisältää korruptiorahoituksen. Puolustusvoimien korkeat virkamiehet saavat asumistukea vaikka palkka on suuri, onko järjettömällä korruptiolla mitään rajaa. Sitten silmät kirkkaana puolustusministeri sanoo että tutkitaan asia, asiahan on hänelle tuttu koska heidän luvalla on maksettu yli viisikymmentä prosenttia vuokrasta korruptio osuus. Koko Suomen valtio pelaa sillä että kerätään korkeilla veroilla köyhiltä rahat ja jaetaan ne kaikenlaisilla tuilla virkamiehille, ilmankos virkamiehet eivät enään piittaa mistään se on heidän oma rahantekokone.
Emerituskeksijä
Akkukeksijä rajaa haasteista ja rikossyytteistä pois: Syyttäjän ja tuomarit sekä Kauppalehden ja Helsingin Sanomat. Koska rikoksesta epäillyt valtion päällikkövirkamiehet ja johtajat harhauttivat, salaisella muistiolla ja virkamies henkilökohtaisella
February 17th, 2014salaisella lausunnolla jossa lausunto ja muistio oli valheellisia tarkoituksena tuhota keksijä ja Europositron Oy:n uusmerkintäannit sekä varastaa keksinnöt, oikeuden ja lehdistön avustamana. Harhautus sai lehdet kirjoittamaan perättömiä asioita ja lehtien tulisi miettiä miten voisivat korjata asian. Oikeudet ne on keksijälläkin turvattuun elämään, oikeusvaltiossa.
Emerituskeksijä
Tiedotus Ab Europositron Oy:n osakkeenomistajille; meneillään oleva rikostutkinta ja todisteiden kerääminen tulevaa rikosoikeudenkäyntiä varten jossa tulee olemaan syytettynä johtavassa asemassa olevat valtion virkamiehet ja muutamat yksityiset avustajat
February 13th, 2014Haasteen ja syytteet tulee nostamaan keksijä Rainer Partanen, koska hän on Europositron Oy:n pääomistaja ja hänet tuomittiin virkamiesten rikollisen toiminnan johdosta. Tämä oikeusryöstömurha tullaan selvittämään, jokaista sopukkaa myöten ja yhtään päällikkövirkamiestä ei päästetä pinteestä. Osakkeenomistajia vaivataan vasta kun tarvitaan todistajia siihen miten yksi osakas PP toimi virkamiesten bulvaanina ja haitantekijänä yhtiötä kohtaan, kun oli ostanut yhden osakkeen eräältä välimiesoikeuden riita osakkaalta.
Valtion virkamiehet aloittivat tuhoamistoimen uusmerkintäantien tuhoamisella ja tuohosivat kaikki annit harhauttamalla lehdistön mukaan kielteiseen toimintaan, vasta sitten harhautettiin salaisella muistiolla syyttäjä joka nosti kanteen vaikka kukaan osakas ei halunut sitä, syyttäjä sanoi keksijälle että hän voi nostaa kanteen vaikka kukaan osakkaista ei sitä halua.
Toivomme että saamme aloitettua oikeudenkäynnit viimeistään 2015 helmikuun 12 pv jälkeen silloin päättyy keksijän liiketoiminta kielto ja yhtiö alkaa mahdollisesti jälleen toimimaan, kun valtio joutuu maksamaan mittavat korvaukset virkamiesten toimenpiteistä keksijän ja yhtiön tahallisesta törkeästä lainvastaisesta tuhoamisesta jota voi nimittää “oikeusryöstömurhaksi".
Johtavat virkamiehet harhauttivat, lehdistöä, syyttäjää ja tuomareita.
Kaikki todisteet on jo olemassa siitä miten toiminta aloitettiin ja jatkettiin vuodesta 2001- 2007 asti ja edelleen oikeudenkäyntiin asti 2009.
Kyseinen virkamiesten rikos kertomus annetaan myös lehdistölle jotta ei voi vääristää tapahtumia siitä mitä todella tapahtui.
Oikeusmurhat eivät vanhene.
Hyvää vuoden 2014 jatkoa kaikille Europositron Oy:n osakkaille, me voitamme kaiken vielä !.
Emerituskeksijä.