Suomi ratifioi Euroopan ihmisoikeus sopimuksen 1989, nyt on kulunut 20 vuotta siitä mutta Suomi ei edelleenkään noudata sen artikloja. Miksi mennä mukaan humaanisti valtioiden sopimuksiin kun oikeuslaitoksen tuomarit ja syyttäjät eivät käsitä asiaa.

August 9th, 2009

Onko Oikeusministeri Tuija Brax unohtanut ohjeistaa oikeuslaitosta uusista velvoitteista, luulisi 20 vuotta riittävän artiklojen opetteluun, mutta tuntuu siltä että vanhat kalkkeutuneet tuomarit ja syyttäjät ovat sen verran huonoja oppimaan uusia asioita, että heidät pitäisi jättää kiireesti ansaitulle eläkkeelle jotta nuorempi sukupolvi joka on valveutuneempi ja jolla on tahtoa ja tavoitteita kehittää yhteiskuntaa sen kansalaisille.

Oikeuslaitoksen on korkea aika siirtyä 2000 luvulle tsaarin ajasta, vai eikö koko mennyt itsenäisyydenaika 90 vuotta ole riittänyt Suomen perustuslain ja kansalaisten perusoikeuksien opetteluun.

Vai pysäyttikö sotien jälkeinen kommunistinen kausi koko kehityksen ja olemme jääneet kehityksestä noin 65 vuotta. Siten on tainnut tapahtua joten nyt olisi aika kuroa jälkeenjääneisyys kiinni. Se kuvitteellinen kehitys maassamme, jota mielellään kehutaan on harhaa.

Tulevat vuodet kertovat että kommunistikaudesta ei ole ollut kuin haittaa tulevaisuuden suhteen, kun koko maan teollinen toiminta on tullut tiensä päähän. Se ken ei usko tätä tulee karvaasti kokemaan sen lähi vuosina. Ainoa lääke on yrittämisen vapauttaminen kaikista järjettömistä säännöistä, veroista ja maksuista. Sekä palkka ja osinko verotus maximi 20 % kaikki verot on kerättävä muusta kulutuksesta paitsi ruuasta sen verotus tulee olla 0 % ja avoin kilpailulle.

Byrokratian purku jossa poistetaan 25 % henkilökunnasta aluksi ja myöhemmin toinen 25 % , kaikki tieto kulkee suoraan toimijoiden välillä ja/tai keskusjärjestelmän kautta, siis molemmat on oikeita toimintoja. Kordinaatio hankinnoissa on se että kaikki kone ohjelmat tulee sopia keskenään, se ei ole liikaa pyydetty sillä nykyään se ei ole probleema laisinkaan. Tässä aluksi lääkkeet Suomi tautiin.

Presidentti Tarja Halosen tärkein tehtävä olisi pitää Halosen konklaavi jossa huomautettaisiin korkeimmille yhteiskunnan vaikuttajille, tuomareille ja syyttäjille siitä velvollisuudesta joka Euroopan ihmisoikeus sopimuksen ratifiointi tarkoittaa, jotta pikimmiten ohjeistettaisiin päättäjiä, syyttäjiä ja tuomareita sopimusten noudattamiseksi.

Terveisiä Presidentti Tarja Haloselle ja Oikeusministeri Tuija Braxille,
kas kun sattuivat molemmat olemaan maan äitejä.
Terveiset myös maan hallitukselle, kansanedustajille ja etujärjestöille.
Se ei pelaa joka pelkää elämää, vahva tahto pelastaa maan mistä tilanteesta hyvänsä kunhan ryhtyy toimenpiteisiin ennen totaalista velkaantumista, sieltä ei enään ole paluuta vaan ikuinen velkaorjuus nykyisessä järjestelmässä.

Emerituskeksijä.

Sensaatiokirja !, jossa kaikkien virkamiesten nimet on julkaistu ; Akkukeksijä vastaan / Valtion ja Oikeuslaitoksen hyväveli korruptio virkamiehet; Hyväveli korruptio kirja julkaistaan aikaisintaan kesällä 2010 .

August 9th, 2009

Tue Ab Europositron Oy:tä ja sen osakkaita sekä keksijää, ostamalla ennakkoon tulevan kirjan yhtiöltä, jolla rahoitetaan lähiajan toimintaa ennen uutta uusmerkintäantia. Eikö maassa kuulu olla oikeus ja kohtuus, eikä mielivalta jota kohdistetaan Europositron Oy:tä vastaan vaikka sitä ei ole syytetty mistään ja sen 278 osakasta vastaan, myös keksijää vastaan joka ei ole syyllistynyt mihinkään lainvastaiseen.

Ennakkotilauksia voi tehdä Europositron Oy:stä, 40 €/kpl ennakkomaksulla.
Kirjoja saa nyt ennakkotilata suoraan kappaleittain ja myöhemmin kirjakaupoista.
Yli 50 kpl tilauksista agenttipalkkio 20 €/kpl jonka voi vähentää ennakkomaksusta. Kaikki tuotot tulee Europositron Oy:n kaltoin kohdeltujen osakkaiden hyväksi, joilla tuetaan akkukeksinnön toteuttamista ja yhtiön oikeudenmukaisen kohtelun saamiseksi Valtion taholta. Me Suomalaiset olemme Valtio ei virkamiehet, he ovat asioiden toteuttajia, ei mielivallan.

Kirja kertoo hyvin selväsanaisesti koko asiaprosessin tapahtumat, josta saa selväpiirteisesti tiedon, aivan tavanomaisesta uusmerkintäannista jossa ei ole tapahtunut mitään laitonta. Sensaatiokirjan julkaisu tapahtuu pian hovioikeuden keksijä asian käsittelyn jälkeen.

Akku-keksintötoteutus tapahtuu kaikesta viivyttelystä huolimatta, mutta on tärkeätä paljastaa Valtion virkamiesrikolliset. Koska tämä tapaus on absurdi esimerkki, mahdollisesti tulevien muiden keksijöiden kohtelulle oikeudessa, eikä siinnä saa olla mielivallalla osuutta. Myös lainsäädäntö on korjattava jotta julkisuuslaki ei kumoa patenttilakia, koska nyt ei ole salassapito suojaa patenttilailla.

Se lehti joka haluaa ennakko sensaatio artikkelin julkaistavaksi lehdessään, voi sopia asiasta keksijän kanssa mob.050-5909214 .

Edustajana ja varojen saajana toimii Ab Europositron Oy , PL 58 ,00751 Helsinki. Tilaukset sähköpostilla ja maksut; contact@europositron.com tilille: 122030-206819 vahvistamme kaikki tilaukset.

Emerituskeksijä

Keksijän kohtelu oikeudessa kertoo omaa kieltään, oikeuslaitoksen piittaamattomuudesta Eduskunnan säätämiin nykyisiin lakeihin ja EU:n ihmisoikeusartikloihin. Hyökkäys ihmisten valinnanvapautta vastaan on torjuttava.

August 6th, 2009

Perusoikeusjärjestelmä on rakennettu sille, että ihmisillä on valinnanvapautta, ja sitä kautta yhteiskunta myös kehittyy uusien innovaatioiden kautta.

EOK:n jäsenistön piirissä ovat herättäneet suurta huolestuneisuutta monet yhteiskunnalliset hankkeet, jotka suuntautuvat tätä valinnanvapautta vastaan.

Esimerkkejä tästä hyökkäyksestä on monia. EOK on jo monessa yhteydessä ottanut kantaa asianajamonopoliin tähtääviä hankkeita vastaan. Vastaavia piirteitä on myös terveydenhoitoa koskevien palvelujen osalta.

Myös uusi hanke mediamaksusta, jossa yhteiskunta pakottaa vähävaraisen henkilön, joka ei edes käytä Yleisradio Oy:n palveluita, käyttämään rahansa ensin kyseisen yhtiön toiminnan säilyttämiseksi ja sitten vasta ruokaan ja muihin elämän välttämättömyystarpeisiin.

Perustuslain valinnanvapautta puoltavaa henkeä vastaan hyökkäävät erilaiset pienet mutta silti voimakkaat intressiryhmät. Perustuslain demokratiaperiaatteen toimintaa ei ole kuitenkaan ainakaan kokonaan käytännössäkään tuhottu. Pienten eturyhmien painostukseen perustuva hyökkäys valinnanvapautta vastaan voidaan torjua, jos yksilöt aktivoituvat vastustamaan tällaisia hankkeita.

Emerituskeksijä.

Keksijän kohtelu oikeudessa kertoo omaa kieltään, oikeuslaitoksen piittaamattomuudesta Eduskunnan säätämiin lakeihin. Suomen hallinnon laillisuus rapautunut.

August 6th, 2009

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen THL:n asiantuntijaryhmän toinen raportti “Rakenteet, avuttomuus ja lainsäädäntö” on valmistunut. Raportissa korostetaan, että viranomaisen on tunnettava lainsäädäntö, eikä lain kanssa ristiriidassa olevaa alemman tasoista säännöstä saa soveltaa.

Yhdenvertainen kohtelu edellyttää yksittäisten viranhaltijoiden tai työntekijöiden vaihtumisesta riippumatonta ajallista jatkuvuutta lainsäädännön tulkinnoissa ja toimintakulttuureissa. Kun julkisen sektorin järjestämisvastuulla olevat palvelut tuotetaan yksityisesti, niiden tulee vastata vähintään sitä laatua, jota palveluilta edellytetään viranomaisen omana toimintana. Yhdenvertaisen kohtelun vaatimukset koskevat kaikkia ja myös yksityistä palvelun tuottajaa.

Palvelujen hajautumisen seurauksena hallintokulttuurit näyttävät olevan rapautumassa. Piittaamattomuus lainsäädännöstä ilman, että siitä joutuu vastuuseen, murtaa sen merkitystä ja legitimiteettiä yhteiskunnallisten toimintojen ohjaajana. Palvelujen yksityistyminen voi vahvistaa tätä kehitystä, jollei siihen puututa. Suurimpia häviäjiä ovat ne asiakkaat, jotka eivät kykene puolustamaan oikeuksiaan edes yksittäisissä palvelutilanteissa.

Vastaavat havainnot laillisuuden rapautumisesta ovat EOK:lle arkipäivää. Ratkaisuna ongelmaan EOK esittää mm. ylimmän lallisuusvalvonnan ryhdistämistä siten, että sen henkilöstöä valittaessa oikeusturvajärjestötausta on tärkeä valintakriteeri.

Emerituskeksijä

Omantienkulkijoita oli myös ennen ja harhaoppiseksi sanoivat: Emerituskeksijä.

July 30th, 2009

Niin vanhaksi mua älä sano
ettei olis henkeni kidassa jano.

Vaivoillasi vaikka ei lie lukua,
ihminen olet hengen sukua.

Tuska löylyä tuikeaa,
vaivan totista saippuaa,
äläpäs pakene niitä.

Ehkei nekään sinulle riitä.
Pehmeni ehkä vain pintalihat
eivät luut,
eivät suut
eivätkä verien vihat.

Kerran koetin olla kuin muut,
suuni koin panna kuin ovat muitten suut.
Enpähän osannut seurata toisia suita-
loilotin paria tahtia erillä muita.

Niin, se on yksin-eläjän kitkerä totuus:
luulut omaan tahtiis ja omaan rotuus,
vertesi veljet haudoista antavat kättä
tai,kenties,ovat vielä syntymättä.

Hm. Tuulinen paikka tämä Suomenmaa.
Joka suunnalta puhurit puuskuttaa.
Tupa täytyy olla tukeva täällä,
ja melkeinpä, ilkeimmällä säällä,
on kynnettäväkin turkit päällä.

Tietä käyden tien on vanki.
Vapaa on vain umpihanki.

Teksti on Aaro Hellaakosken 1946 ilmestyneen Huojuvat keulat-lyhyesti kuuluvaan runokokoelmaan.

Runon ajatus-sisältö ja mietelmät tulkitaan nykyisin
luovuuden toimintaympäristön saamisen vaikeudeksi. Kun suurin kansanryhmä menee aurattua ja viitoitettua tieuraa-pilkataan oman tiensä kulkijoita eksyneinä ja harhautuneina.
Näin voi ollakkin menneisyydessä ja nykyisyydessä.
Mutta ovatko omantienkulkijat löytäneet paremman tulevaisuuden reitin ja tavan kulkea-sitä vanhan reitin käyttäjät eivät helpolla hyväksy ja pelkäävätkin uutta ja muutostilannetta.
Pelkkä umpihangessa tallaaminen tuntuu kuuluvan Suomessa “harmaaseen alueeseen". Viranomaisten tulkinnan mukaan tämäntapainen toiminta on jopa lainvastaista-Kyllä Aaro Hellaakoski oli paljon aikaansa edellä 1946. Eipä ole olosuhteet ja asenteet paljoa muuttuneet kuudessa vuosikymmenessä.

Mutta nyt muutoksen aika on tullut!

Ab Europositron Oy:n sijoittajaryhmä