Suomi on kuin maho lehmä, ei enään synny mitään uutta. Tähän on syynä politikot ja oikeuslaitos jotka ei anna siementen itää. Ilman uutta siementä ei synny mitään uutta ja uudistus lakkaa, jonka seurauksena tulee kuolema.

January 1st, 2015

Herätys puhemies Eero Heinäluoma ja Suomen puolueet, syy on teidän kaikkien samoin eduskunnan 200 kansanedustajan, ennen luultiin että tyhjäntoimittajat ovat jossakin muualla mutta nyt on todistettu että ne on eduskunnassa, toivon mukaan vaihtuvuus on suuri seuraavissa vaaleissa keväällä 2015. Virkamiehet ja heidän rikollinen toiminta on toinen suuri syy toimimattomuuteen.

Synnyin talvi sotaan, joudunko näkemään Suomen toisen talouden tuhon, ehkä niin käy vaikka kansa ei kuole vielä.

Emerituskeksijä Rainer Partanen

Oikeuslaitosksen tuomarit eivät nauti kansan luottamusta: Kevään eduskuntavaaleissa voiton saavat puolueet velvoitetaan selvittämään Presidentti Mauno Koiviston konklaavin aiheuttaman murhaavan oikeuslaitos toiminnan, jolloin sen tuomarit tuhosivat

January 1st, 2015

Suomen oikeusjärjestelmän joka edelleen on tuhon tilassa. Lähes kaikki oikeuslaitoksen päätökset ovat vailla mitään todellisuuteen perustuvaa näyttöä. Siksi suurin osa päällikkö asemassa olevaa tuomaria pitää saneerata ulos oikeuslaitoksesta, vain siten voi oikea käytäntö onnistua palauttamaan oikeuslaitokselle jossa tarvitaan todellinen näyttö rikostuomioissa eikä pelkkä tuomarin tai jonkun mielipide.

Politikkojen tulee ymmärtää jos oikeuslaitoksella ei ole kansan luottamusta, niin kansa reagoi ennemmin tai myöhemmin ja silloin tuomarikarsinta tapahtuu väkivaltaisesti.

Kukaan oikeusministeri ei ole valvonut tuomarien toimintaa, vain syyttäjiä on patistettu syyttämään voimakkaammin siten on oikeusryöstömurhia tullut entistä enemmän, josta vastuun tulisi myös kantaa oikeusministerinä oleva Anna Maja Henriksson, joka ei ole tehnyt mitään selvittääkseen tapahtuneet oikeusmurhat. Siten politikot ovat ummistaneet silmät lainvastaisista tuomarien väärinteoilta.

Oikeuden jumalattarella on side silmillä jotta se kertoisi että on vaikea nähdä totuutta asioissa, mutta se on vain tekosyy jotta voidaan tehdä harkittuja oikeusmurhia, ja niitä tapahtuu hyvin paljon. Koko oikeuslaitos on valjastettu antamaan hallinnon päättämiä tuomioita, josta Mauno Koiviston esitys että pankkien tulee voittaa kaikki oikeustapaukset kansalaisia vastaan 90-luvulla ja sen jälkeen oli oiva esimerkki

Emerituskeksijä..

Juha Sipilä on hämmästyttävää että viisautta ei ole jaettu oikeuslaitoksen tuomareille laisinkaan, mistä tämä mahtaa johtua. Onko niin että mitä suljetumpi yhteisö on sitä vähemmän viisautta syntyy. Jos tällainen yhteisö johtaa Suomea niin tulos ei voi

December 29th, 2014

olla muu kuin täydellinen tuho, joka on jo hyvin pitkällä ja olisi aika huomata se. Jos oikeuslaitosta ja sen tuomareita ei laiteta tehokkaan sanktion alaiseksi niin se tuhoaa Suomen.

Oikeuslaitoksen tuomarit eivät käytä mitään lainalaista päätelmää kun jakavat syyttömille sattumanvaraisia mielipide tuomioita ja mieluimmin tuomio kuin vapautus.

Miksi tuomari välittäisi muiden moitteista kun kukaan ei voi heille mitään jos politikot ei herää.

Muistakaa tämä kirjoitus joidenkin vuosien kuluttua, kuinka totta se on ollut sillä tämä jatkumo on ollut jo kauan mutta nyt sen vaikutus ilmenee täydellisenä tuhona, joka tarkoittaa samalla elintason romahtamista.

Emerituskeksijä Rainer Partanen

Pääministeri Alexander Stubb: Muualla edistys etenee mutta Suomi on ahdasmielinen ja kuollut. Olin 60 luvulla nuori ja huomaan erittäin hyvin kun Suomi on luisunut valvonta yhteiskunnaksi ja poliisivaltioksi jossa tuomarit tuomitsevat mielipiteillä ilman

December 28th, 2014

mitään näyttöä rikoksesta, mikään uusi ei saa sijaa ulkoa voi tuoda uutta mutta maassa ei saa synnyttää sitä.

Jos yrittää tehdä jotain uutta heti leimataan rikolliseksi jos sitä ei saa aikaiseksi hyvin lyhyessä ajassa. Mikäli toteutus vie aikaa niin heti tulee haaste petoksesta oikeuteen. Kaikki tämä on tapahtunut 25 vuoden aikana alkaen Mauno Koiviston konklaavista, tämä johtaa maan tuhoon sillä kukaan ei pysty luomaan työpaikkoja tällaisessa valvontayhteiskunnassa jossa kaikki on kiellettyä, teet mitä hyvänsä niin olet epäilyksenalainen.

Viimeinen tilaisuus muutokseen on kevään eduskuntavaalit, mikäli silloin kansa ei vaadi politiikan muutosta ja oikeuslaitoksen asenne remonttia sekä vastuuta tuomareille.

Suomalainen yhteiskunta ei enään ole puolustettava yhteiskunta , kuka haluaa puolustaa henkisesti sairasta yhteisöä joka hitaasti tuhoaa koko kansan.

Emerituskeksijä.

Ministerit Päivi Räsänen ja Anna Maja Henriksson Suomessa tapahtuu noin 10 000 rikosoikeuden oikeusmurhaa vuodessa, josta ainoat syylliset on eri oikeusasteiden tuomarit, koska poliisi ja syyttäjät sekä tuomarit toimivat yhdessä jotta saadaan vahva

December 28th, 2014

olettamuksiin perustuva tuomio aikaiseksi.

Mitään oikeutta ei nyky Suomessa saa, vain eri tavalla monenlaisia totuudenvastaisia, suorastaan valheellisia tuomioselostuksia, joka osoittaa että kun tuomareilla ei ole mitään vastuuta teoistaan niin miksi ei käyttäisi omaa täydellistä valtaansa tuomioon. Selostus on vain siksi että se on mainittu laissa, vaikka pääasiassa ei laeista välitetä kun tuomioita tehdään. Mitään näyttöä ei nykyään tarvita rikostuomion aikaansaamisessa.

Saa nähdä miten Peter Fryckmanin käy vaikka hänellä on täydellinen näyttö syyttömyydestä, niin miten KKO tekee päätöksen.

Oletan että keksivät jonkin toisen rikoksen Peter Fryckmanille jotta ei tarvii maksaa korvauksia oikeusryöstömurhasta, kuten Anneli Auer jutussa tulee käymään koska ei ole mitään näyttöä hänen syyllisyydestään, siksi hänet tuomittiin seksuaalisesta hyväksikäytöstä vaikka siihenkään ei ollut näyttöä siten ei tavitse maksaa korvausta jos ja kun murha syyte kumoutuu.

Suomessa näyttää olevan niin että kaikki tuomiot päätetään ennakkoon, ja sitten pidetään teatraalinen oikeudenkäynti, muutos tehdään jos on pakkotilanne.

Suomea voisi hyvin nimittää Neuvostosuomeksi sillä Neuvostoliitossa päätettiin montako rikollista synnytetään vuosittain jotta siperiassa riittää työvoimaa. Onko Suomessa tuomittava tietty määrä jotta vankilat pysyvät täytenä ja vartijoilla töitä, kuvottavaa toimintaa.

Näitä asioita on tuotava esille kevään eduskuntavaaleissa. Politikot on laitettava vastuuseen oikeuslaitoksen vastuuttomuudesta, sillä politikot voivat muuttaa asian, koska EU:ssa tiedetään jo mitä mädännäistä Suomessa tapahtuu, mutta on äänestäjien asia vaatia muutos oikeuslaitoksen toimintaan ja vastuuseen.

Toisen maailmansodan jälkeen Suomeen syntyi Neuvostoliiton kaltainen oikeusjärjestelmä jossa ei mitään oikeutta jaettu ainoastaan ennakkoon määrättiin tuomio ja paljonko vuosia piti istua vankilassa, kaikki oikeus ja valitus prosessit on teatteria, jossa joku joskus saa lottovoiton ja on päätetty että tuomio muutetaan. Kaikki oikeusviranomaiset ovat murtumattomassa liitossa, korppi ei korpin silmää noki kun vastassa on kansalainen tai yritys.

Eduskunnan kansanedustajioa pidetään narusta vedettävinä pajazzoina ja niin jatkaa riippumaton oikeuslaitos tehtaillen rikoksia valtion “hyödyksi” ja kansalaisten tappioksi, millään keisarilla paitsi keisari Mauno Koivistolla, ei ole vastaavaa valtaa kuin KKO:lla.

Eduskunnan kansanedustajat ovat keisarien pelinappuloita.

Emerituskeksijä.