Kutsu Kansanedustajille; tulla seuraamaan 03.05.2010 Suomalaisen akkukeksijän Rainer Partasen asian hovioikeuden käsittelyä, jolloin näette henkilökohtaisesti miten oikeus käsittelee asian ja myöhemmin tulevan päätöksen asiasta.

April 13th, 2010

Date: Tue Apr 13 2010
To: hanna-leena.hemming/eduskunta/ kansallinen kokoomus
Subject: Ab Europositron Oy:n sijoittajaryhmä

Moi!

Suuret kiitokset rohkeasta tekstistäsi Hesarissa.
Juuri tämäntapaista aloitteellisuutta ja keskustelun-avauksia tarvitaan julkisuuteen enemmänkin.
Arvostelijoita kyllä riittää–mutta kaltaisiasi “itsensä likoon laittajia” on liian vähän.
Yleinen vika on käsitteiden vaikeus ja kirjoittamisen taidon yleinen unohtaminen.
Tekstisi oli hyvin rakennettu..ja siinä oli myös tulevaisuuden ongelmaratkaisumalli, joka on hyvän tekstin ominaisuus.

Lisäisin keskusteluun myös uusien keksintöjen mukanaan tuomat kilpailukykyiset vientialat.
Uudet tulevaisuuden työpaikat syntyvät ilmeisesti sähköajoneuvoteknologiasta mm. uudesta akkuteknologiasta ja uusista sähkömagneettimoottoreista yms….

Suomalaisesta sijoittamiskulttuurista puuttuu kokonaan tavallisen kansalaisen riskisijoitusmahdollisuus yhtiöiden alkurahoitusvaiheessa.
Keksintöjen hyödyt menevät ulkomaille, koska syyttäjä Antti Vuorenmaa estää kotimaisen rahoituskulttuurin syntymisen.

Meidät on luokiteltu jopa rikollisiksi, vaikka olemme ottaneet riskin ja tukeneet keksijää!

Helsingin Hovioikeuden käsittely alkaa 03.05.2010 maanantaina klo:10
Haluaisin tapauksemme ja tulevan oikeusmurhan seurantaasi, koska jokatapauksessa tulemme tekemään lakialoitteita ja ehdotuksia korjaaviksi toimenpiteiksi eduskuntaan.(myös Kimmo Sasia on informoitu asiastamme).

Rohkeiden,ennakkoluulottomien ja luovuutta ymmärtävien on koottava voimansa ja auttaa uuden syntymistason tulemiseen mahdollisuus.
Varautuminen parempaan tulevaisuuteen on viisautta!
Vanhalla tapaa emme enää voi kauaa jatkaa–miksi eduskunta ei puutu viranomaisten sabotointiin.
Yksityisten kehitys-ja keksintöyhtiöiden nykytila on surkea, koska viranomaiset voivat pakkokeinolain varjolla rikkoa patenttilakia ja jopa yrittää varastaa arvokkaammat keksinnöt tai “vuotaa” ne pahimmille kilpailijoille!

Viranomaiset eivät tunnista käsitettä: Yksityisten kehitys-ja keksintöyhtiöiden radikaalit keksinnöt.
Radikaaleilla keksinnöillä on erittäin suurta taloudellista merkitystä, ja ne muuttavat pysyvästi tulevaisuutta.

Kevät-terveisin:
Ab Europositron Oy:n sijoittajaryhmä

Lisäinfo:www.europositron.com/blog
Keksijä Rainer Partanen: contact@europositron.com

Ilkka Laakso

Lainaten.
Emerituskeksijä; Rainer Partanen

Kutsu TV:n ja lehtien toimittajille; saapua seuraamaan keksijä Rainer Partasen Helsingin Hovioikeuden käsittelyä 03.05.2010, sillä hän tarvitsee julkisuuden apua sillä jotkin rikolliset viranomaistahot ovat pyrkineet varastamaan keksinnöt ja

April 12th, 2010

on pelättävissä että Hovioikeudessa voisi tapahtua samoin, kuin käräjäoikeudessa. Keksijä antaa laajan haastattelun oikeudenkäynnin jälkeen, niille toimittajille jotka ovat kiinnostuneita tuomaan julkisuuteen todistetun totuuden tässä asiassa. Keksijä myöntää että sijoittajien etu on tärkein ja siksi pidetään pääkeksinnöt salassa, kunnes rahoitus on saatu kuntoon ja lopullinen prototyyppi-ohjelma ja patentointi aloitettu. Al- Akku keksintö on niin arvokas että jopa valtion virkamiehet ovat ottaneet riskin jäädä kiinni rikoksesta. Ab Europositron Oy:n , keksijän ja antien tuhoaminen aloitettiin jo (Ratan) rahoitustarkastuksen toimesta kun se vaati virallista antiesitettä lainvastaisesti ja sakotti 20 000 €( laki; arvopaperimarkkinalaki 2001 ) laki ei edellyttänyt yksityiseltä osakeyhtiöltä antiesitettä ( yhtiöllä oli oma esite ). Yhtiön omaisuus on vapautettu ja syytteitä ei koskaan ole edes ollut, kun syyttäjä pakotettiin hovioikeudessa aiemmalla KKO:n ennakkopäätöksellä luopumaan takavarikko asiasta. Nyt halutaan keksijä nujertaa pelkillä mielipiteillä ilman mitään lainvastaista tapahtumaa, kukaan osakkaista ei ole menettänyt mitään, paitsi nyt valtion syytetoimien takia on syntynyt yhtiölle ja keksijälle suuret taloudelliset menetykset.

Emerituskeksijä Rainer Partanen 70 v

Petter Kavonius: Kansalais- järjestäytymisellä virkafeodalismia vastaan.

April 11th, 2010

Euroopassa vallitsi vuosisatoja järjestelmä nimeltä feodalismi. Sen ideana oli, että eliitin edustajille annettiin nautinta-alueita, joissa eliitin edustaja sai tehdä lähes mitä tahansa valtansa alaisuuteen kuuluvalla omaisuudella, alueen väestö tähän omaisuuteen mukaan lukien.
Eliitti ei samaistunut hallitsemaansa alueen väestöön vaan ainoastaan muihin eliitin jäseniin. Valtiotkin olivat yleiseurooppalaisen eliitin keskenään jakamia läänityksiä. Valtiot olivat olemassa eliittiä varten. Niiden tehtävä oli organisoida väestö ja muut alueen resurssit elättämään oma eliittinsä. Koska eliitti ei koe olevansa samaa porukkaa kuin alamaisensa, sillä ei ole estoja kohdella alamaisia alempiarvoisina.
Yhä useampi kansalainen kokee perustellusti olevansa alamainen ja pelinappula eräänlaisessa virkafeodalismissa, jossa tavallisella kansalaisella ja yrityksellä ei ole mitään laillisia oikeuksia siellä, missä päätäntävalta on virkamiehillä. Päätökset eivät perustu lakiin ja tosiasioihin vaan feodaalistyyppiseen vapaaseen harkintaan. Kaikki on virkamiehelle sallittua tulkita niin, että rajoituksia ei oikeasti ole.
Tätä rajoittamatonta virkamiesten päätöksentekoa kutsutaan usein mielivallaksi. Se ei kuitenkaan ole täysin sattumanvaraista ja ennakoimatonta. Sitä vain ohjaavat vallankäytön psykologiset lait kirjoitetun ja säädetyn lain asemesta. Suuret ja järkyttävät yllätykset kohtaavat lähinnä vain niitä, jotka uskovat virallisen propagandan harhauttamana, että laki ja tosiasiat ratkaisisivat demokraattisen oikeusvaltion ihanteen mukaisesti myös todellisuudessa.
Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtaja Juha Sihvola kirjoittaa Helsingin Sanomissa 7.1.2008 tahdon ja järjen vuoropuhelusta oikeuden maailmassa. Tahto perustuu usein luokkaintressien mukaiseen toimintaan. Järki pystyy irtautumaan tällaisista intressistä objektiiviseen suuntaan.
Lakia ja totuutta kunnioittava kansalaisyhteiskunta voi rajoittaa virkafeodalismia vain vallankäytön kohteiden järjestäytymisellä puolustamaan oikeuksiaan. Käytännössä virkafeodalismia voi rajoittaa kaikkien kansalaisten yhdenveroisten oikeuksien puolesta vain vahva laillisuusvalvonta, joka ei samaistu virkafeodaaliaateliin vaan vallankäytön kohteisiin ja uhreihin. Lisäksi järjen ääni on nostettava esille tunnistamalla ja eliminoimalla sitä uhkaavia taipumuksia vääristyneeseen päättelyyn.
Järjestäytyneen oikeudellisen edunvalvonnan piiristä tulleet kantelut selvästi kiinnostavat ylimpiä laillisuusvalvojia. Esimerkiksi oikeuskansleri Jaakko Jonkka piti viime vuonna mm. tuomarien laillisuusvalvontaa käsitelleen esitelmän, jossa esimerkiksi otetuista neljästä asiasta EOK oli jotenkin mukana kolmessa.
Moitteita tuli kyllä oikeuskanslerilta monille, mutta tuomarin virkasyytteeseen riitti vain sellainen tapaus, jossa yhdellä tuomarilla oli kymmeniä uhreja.
Nämä ovat käytännön toimenpidesuositukseni: Yksittäisissä tapauksissa on se, että etsitään liittolaisiksesi yhteistoimintaan muita saman virkamiehen tai samojen virkamiesten uhreja.
Yleisellä oikeuspoliittisella tasolla on syytä vaatia yhteydenotoissa kansanedustajia toimimaan niin, että ylimmän laillisuusvalvonnan henkilöstöön nimitetään henkilöitä, jotka eivät samaistu virkafeodaaliaateliin ja sen intresseihin vaan virkavallankäytön kohteisiin ja uhreihin.


(Oikeustieteen tohtori, dosentti Petter Kavonius on EOK:n liittohallituksen puheenjohtaja)

Ab Europositron Oy on valmistamassa akku mallinetta joka valmistuu Huhtikuun loppuun mennessä. Mallineen mukaan prototyyppilaite valmistetaan, joka tulee sisältämään kaikki keksinnöt ja kehitys työn joka on saatu aikaiseksi 30 vuoden aikana.

March 22nd, 2010

Tämän hetken tietämyksen mukaa, pääsemme todennäköisesti aloittamaan prototyyppilaitteen valmistuksen tämän vuoden aikana sillä uskomme että rahoitus nyt järjestyy.

Emerituskeksijä.

Keksijä Rainer Partasen osalta mikään tuomion 1564, rikos kohta ei ole täyttynyt joka oli tuomion perusta. Keksijä ei ole luvannut paljastaa julkisesti keksintöjä, eikä ollut mukana liiketoiminnassa, ei yritystoiminnassa, ei anneissa, eikä keksijä ole ,

March 21st, 2010

luvannut kenellekään osakkaalle mitään. Ab Europositron Oy:n ja keksijän välillä on kirjallinen sopimus siitä että keksijä patentoi keksinnöt ja rakentaa akkuprototyyppilaitteen kun Europositron yhtiö suorittaa asiasta koituvat kustannukset. Silloin yhtiö saa hyödyntämisoikeuden, keksintöjen mukaisen akkulaitteen lisenssivalmistuksen kauppaan. Näitä kustannuksia ei vielä ole suoritettu.

Mikään kohta törkeänpetoksen lainkohdista ei täyty keksijän kohdalla, joten todennäköistä on että hovioikeus purkaa käräjäoikeuden tuomio päätöksen 1564.

36 luku: Petoksesta ja muusta epärehellisyydestä
Luku on uudistettu lailla (24.8.1990/769).
1 § (24.8.1990/769) Petos. Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Petoksesta tuomitaan myös se, joka 1 momentissa mainitussa tarkoituksessa tietojenkäsittelylaitteeseen vääriä tietoja syöttämällä tai koneelliseen tietojenkäsittelyyn muuten puuttumalla vääristää tietojenkäsittelyn lopputuloksen ja siten aiheuttaa toiselle taloudellista vahinkoa.
Yritys on rangaistava.
2 § (24.8.1990/769) Törkeä petos. Jos petoksessa

1. tavoitellaan huomattavaa hyötyä,
2. aiheutetaan huomattavaa tai erityisen tuntuvaa vahinkoa,
3. rikos tehdään käyttämällä hyväksi vastuulliseen asemaan perustuvaa erityistä luottamusta tai
4. rikos tehdään käyttämällä hyväksi toisen erityistä heikkoutta tai muuta turvatonta tilaa ja petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä petoksesta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.

Emerituskeksijä.