Mitä tämä on onko oikeuslaitos seonnut lopullisesti; ratkaisullaan KKO 2010:41, jossa se totesi, että oikeuden käyttäminen täyttää rikoksen tunnusmerkistön, oikeus on rikos!. Maallikon näkemys on että, ihmisoikeus sopimuksen artikloja yritetään jatkuvasti kiertää, edelläkuvattu päätös on merkki siitä.
Tehdään yhdessä Suomesta oikeusvaltio jota se ei tänään ole.
Uskomme että voimme nostaa Perussuomalaiset yhdeksi maan suurimmaksi puolueeksi, emme usko feodaaliaikaiseen oikeuskäytäntöön.
Oikeudenkäyttö on lähtökohtaisesti oltava ihmisoikeuksia kunnioittava ja siksi jokaisella tulee olla oikeus hankkia oma avustajansa oikeuteen, vaikka toisi sinne oman koiransa avustajaksi.
Kansalaisella tulee olla oikeus omassa asiassa päättää kuten tahtoo. Valtiolla ei saa olla oikeutta kumota kansalaisten enemmistön tahtoa, kuten tehdään oikeuksissa tuomarin toimesta nykyään.
Emerituskeksijä ja ryhmä samoin ajattelevia.