Toisinsanoen velkoja ei makseta koskaan korot on pidettävä alhaisena muuten joudutaan mitätöimään velat. Tämän sai aikaan tahot joita ei ole vaaleilla valittu ja siten voivat tehdä mitä hyvänsä tuhotakseen kaikkien taloudet.Kävi selville että kreikka lainoitettiin jotta Saksan ja Ranskan pankit saavat Kreikan veloista rahat itselleen, kuten jo kauan sitten perussuomalaisten Timo Soini totesi. Suomi kulkee kuin sokea kana ja välillä löytää jyvän kun on loisena toisten joukossa ja myös menettää kun muut menettää, ei ole itsenäistä toimintaa kuten Tanskalaisilla, Ruotsalaisilla ja Norjalaisilla.
Olemme euron myötä orjuuttaneet Suomen kansan, EU:n itsenäisten valtioiden liitossa voimme olla mutta ei eurossa.
Kuka tästä selviää ehkä Saksa ja joku muu, muut saavat tyytyä pitkään köyhtyvään talouteen.
Vie 10 vuotta jotta Suomi pystyy supistamaan kohtuullisesti velkojaan, jotta talous alkaisi kasvamaan jolla pelastettaisiin se hyvinvointi johon olemme päässyt 60 vuodessa kovalla työllä sodan jälkeen. Markkinoita on maailman yli 200 valtion joukossa.
Emerituskeksijä.