« Koiviston konklaavi ja korona: Tappavat talossa ja yrityksessä | Lyhyt yhteeveto viranomais rikollisuudesta » |
SUOMI ON PELASTETTAVA TÄYDELLISELTÄ TUHOLTA!
Suomi on hätätilassa eikä se tule selviämään tulossa olevassa talouskriisissä, koronaepidemian aiheuttaman konkurssiaallon pahentaessa tilannetta, perustuslaissa säädetyistä velvoitteistaan. Tällaisessa Force Majeure -tilanteessa valtionjohdon velvollisuus on ryhtyä turvaamaan Suomen edut ja sen kansalaisten elinolot.
Seuraavat pelastustoimet ovat välttämättömiä ja toimeenpantavissa välittömästi:
- Eduskunnan päätösvalta ja itsenäinen raha- ja talouspolitiikka palautetaan ottamalla käyt- töön Suomen Laki II 1992 -kirjassa oleva Hallitusmuoto ja Valtiopäiväjärjestys.
- Suomen on irtaannuttava Euroopan Unionista, koska yhdentymistä rasittaa sarja valtio- ja maanpetoksia! Samalla Suomi irtisanoutuu EU:n kriisimaita koskevista velkavastuista. EY-jäsenyyshakemuksen jättäminen 27.2.1992 varaslähtönä salaa ilman eduskunnan antamaa valtuutusta oli valtiopetos. Jäsenyyshakemus "hyväksytettiin" eduskunnassa jälkikäteen 18.3.1992 järjestetyssä demokratian vastaisessa äänestysnäytelmässä. Näistä on yksityiskohtaisempi erittely liitteessä.
- Suomen on irtaannuttava eurosta. Euro otettiin käyttöön perustuslain vastaisesti pääministerin ilmoituksella, jonka yhteydessä eduskunta äänesti ainoastaan hallituksen luottamuksesta.
Suomen on palautettava käyttöön oma rahainstrumentti, Suomen markka. Siitä luopumisesta eduskunnalle ei ole milloinkaan annettu edes lakialoitetta.
Suomen Pankille on palautettava rahanluontioikeus ja keskuspankkirahoitus! - Arvonlisäverokanta on pudotettava vähintäänkin talouskriisin ajaksi nollaan (0). Tämä on tehokkain ja nopein tuki pienille ja keskisuurille yrityksille.
Samoin ulosotto- ja perintätoimet on pysäytettävä, kunnes niiden laillisuus on tutkittu. Provisio- palkkaisten ulosottoviranomaisten toimesta kiihtyvällä vauhdilla alihintaan tapahtuva omaisuuden uusjako ja ihmisten velkaannuttaminen, joka -90-luvun lamassa tapahtui, ei saa toistua uudelleen! Valtioneuvosto on esittänyt parhaillaan vallitsevassa poikkeustilassa kriisiin ajautuville yrittäjille tukipaketiksi Finnveran takaamia lainoja. Näin ei voida menetellä, vaan pankit on pidettävä pois verovaroista jaettavasta julkisesta tuesta! Talouskriisiä ei ratkaista velkarahalla! - Suomen on irtaannuttava EU:n asettamista kauppapoliittisista pakotteista ja sanktioista muita valtioita kohtaan. Suomen EFTA-jäsenyys (1986) palvelee Suomen vapaakaupallisia etuja Sveitsin, Norjan, Islannin ja Liechtensteinin tavoin.
2 (2)
Edellä esitetyillä perusteilla FIXIT eroaa BREXITIstä siinä, että EU:sta irtautumisesta ei tar- vitse neuvotella eikä irtautumisesta koidu Suomelle sanktioita. Osituksen vuoro tulee myö- hemmässä vaiheessa, koska Suomi on oikeutettu vaatimaan valejäsenenä EU:lle maksamansa jäsenmaksut takaisin.
Tämän kansalaisilmoituksen Suomen valtioneuvostolle ja eduskunnalle on laatinut rikoslain 15 luvun 10 §:n velvoittamana joukko huolestuneita, yhteiskuntavastuunsa tuntevia kansalaisia, jotka haluavat pelastaa Suomen täydelliseltä tuholta. Tulemme antamaan tästä kansalaisilmoituksesta myös lehdistötiedotteen, koska esittämämme pelastustoimet eivät siedä valtiojohdon taholta min- käänlaista viivyttelyä.
Kansalaisryhmän puolesta 3.4.2020:
Armi Salo-Tamminen, Kerava, puh. 040 583 9438, e-mail: armi.salo-tamminen@meritoforum.com Kristiina Kalliojärvi, Kangasala, puh. 040 760 2720, e-mail: kristiina.kalliojarvi@kolumbus.fi
Jali Raita, Somero, puh. 044 919 1747, e-mail: jraita@icloud.com
Liisa Mariapori, Rovaniemi, puh. 040 560 4180, e-mail: mariapori@luukku.com
Sari Laine, Helsinki, puh. 040 610 4088, e-mail: msh.laine@gmail.com
Mauri Skön, Tampere, puh.040 154 30 66, e-mail: mauri.skon@hotmail.com
Matti Haverinen, Helsinki, puh. 050 439 6201, e-mail: haverinen.matti@gmail.com
LIITE: Suomen yhdentymisessä Eurooppaan (ETA-, EY- ja EU-jäsenyys) tapahtui valtiopetoksia, maanpetoksia, vaalipetos, sekä valehtelua, salailua ja juonittelua.
1 (5)
LIITE: SUOMEN YHDENTYMISESSÄ EUROOPPAAN (ETA-, EY- JA EU-JÄSENYYS) TAPAH- TUI VALTIOPETOKSIA, MAANPETOKSIA, VAALIPETOS, VALEHTELUA, SALAILUA JA JUO- NITTELUA
Lähihistorian tutkijat ovat saaneet Valtiohallinnon dokumenteista selville, että Suomen yhdentymi- nen Euroopan Unioniin (ETA-, EY- ja EU-jäsenyys) tapahtui suunnitelmallisesti ja harkiten valtio- johdon toteuttamina valtio- ja maanpetoksina vuosina 1992 – 1994. Valtiopetos ja maanpetos ovat perustuslain muuttamista laittomasti ja/tai toimimista perustuslain vastaisesti. Jo valmistelu tuomi- taan valtiopetoksena. Lisäksi Suomi rikkoi kansainvälisiä sopimuksia, kuten Pariisin rauhansopi- musta (-47), https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1947/19470020, joka on edelleen voi- massa.
Suomen perustuslaki turvasi itsenäisen tasavallan kansalaisille perusoikeudet ja yhteiskuntajärjes- tyksen. Demokratian toteutuminen perustuu perustuslain noudattamiseen ja julkisen hallinnon pää- töksenteon avoimuuteen. Korkean valtiojohdon ETA-, EY- ja EU-päätöksentekoon liittyvistä asiakir- joista on kuitenkin suuri määrä julistettu salaisiksi jopa 25 – 100 vuodeksi, joten kansalaisten oli täysin mahdotonta saada tietää, mitä niissä oli sovittu.
EU-jäsenyyden ajajille Suomen valtiosääntö oli EY-yhdentymisen kannalta ongelma:
- Hallitusmuodon 1 § määritteli vallan kansalle.
- Hallitusmuodon 2 § määritteli Montesquieu:n vallan kolmijako-opin täydellisimmin koko maail- massa: Toimeenpanovalta, lainsäädäntövalta ja tuomiovalta ovat toisistaan riippumattomia.
- Valtiopäiväjärjestyksen 67 §:ään oli kirjoitettu vaikeutettu perustuslainsäätämisjärjestys. Perus- tuslain muuttaminen kiireellisenä vaati 5/6 enemmistön eduskunnassa ja yli vaalien lepäämässä ollut muutosesitys vaati 2/3 enemmistön. Näin suuren eduskunnan yksimielisyyden vaatimuksella oli tarkoitus pitää yhteiskunta vakaana.
- Vuonna 1992 Suomen Markka kirjoitettiin Hallitusmuodon 72 §:ään ja pysyi perustuslaissa vielä eurovaluuttaan siirtymisen jälkeen.
Olennaisimmat asiat valtiopetosten tarkastelussa ovat: - Hallitusmuodon 1 ja 2 pykäliin kirjoitetun kansallisen päätösvallan ja vallan kolmijaon luovutta- minen valtiopetoksella maan rajojen ulkopuolelle vain 2/3 enemmistöllä kansanedustajista 5/6 enemmistön sijasta. Tämä on täydessä ristiriidassa hallitusmuodon 1 ja 2 pykälien kanssa, jotka ovat edelleen muuttamattomina perustuslaissa.
- Suomen valtiontalouden ja rahapolitiikan päätösvallan luovuttaminen maan rajojen ulkopuolelle EKP:lle ja Suomen omasta valuutasta luopuminen ilman lakiesitystä ovat valtiopetoksia. Raha- ja talouspolitiikkaan liittyy Suomen Pankin rahanluontioikeus ja keskuspankkirahoitus. Suomen Pan- kin keskuspankkirahoitus on ratkaisu Suomen velkaantumisen estämiseen.
Suomen EY-jäsenyyden ajajat pyrkivät ratkaisemaan Suomen perustuslakiin liittyvät ongelmansa jo etukäteen EY-mukauttamalla Suomen valtiosääntöä. Jorma Jaakkola on tehnyt Seppo Sivosen ja Pertti Peltolan kanssa perustuslain kaikista muutoksista kattavan koosteen, joka löytyy osoit- teesta http://jormajaakkola.fi/EY-mukautuksen%20historia.
2 (5)
Hallitusmuodon 33 §:n mukaisesti presidentti oli vastuussa Suomen ulkopolitiikasta, mutta hän halusi taustalla vaikuttaa myös lainsäädäntöön antamalla suoria ohjeita pääministeri Aholle. Jo 1980-luvulla vahvan markan politiikalla ryhdyttiin ajamaan Suomen taloutta kuralle. Laman hoidon varjolla vaikeutettu perustuslainsäätämisjärjestys eli määrävähemmistövaatimus purettiin päämi- nisteri Esko Ahon hallituksen toimesta Koiviston toivomalla tavalla. Tavoitteena oli laatia ”säästöla- ki”, jossa valtion tulevien alijäämäisten budjettien hyväksyminen yksinkertaisella enemmistöllä eduskunnan 1/3 määrävähemmistön estämättä, sillä valtiotalouden leikkaukset tulisivat kohdistu- maan perustuslakiin kirjoitettuun kansalaisten perusturvaan. Suomen valtiosääntöä alettiin siis jo etukäteen EY-mukauttamaan tarkoituksella aiheutetun 1990-luvun laman avulla.
Kuten tiedämme, lamalla oli suuret seuraukset: suurtyöttömyys, valtion massiivinen velkaantumi- nen ja yritysten joutuminen konkurssiin, yrittäjien itsemurhat, jne. Laman hoidossa hallitus sai dik- taattorin aseman. 18.1.1992 Helsingin Sanomat uutisoi: ”Suomi siirtyi eilen eurooppalaiseen par- lamentarismiin.” Tekstissä luki myös viite EY-päätöksentekoon: ”Saattaa olla olemassa EY- säädöksiä, joiden voimaansaattamisessa lakiesitystä ei voida jättää lepäämään yli vaalien.”
Näin raivattiin tie Hallitusmuodon 1 §:n ja 2 §:n vastaisille ETA-, EY- ja EU-jäsenyyksien hyväksy- miselle ilman kiireelliseksi julistamista eduskunnan 5/6 enemmistöllä. Oli kiire, joten lakiesityksiä ETA- ja EY jäseniksi liittymiseen ei voitu jättää lepäämään yli eduskuntavaalien.
Vaikeutetun perustuslainsäätämisen poistamisen lisäksi presidentin ulkopoliittinen ETA- ja EY- valta sekä eduskunnan valta siirrettiin hallitukselle.
Mitä dokumentteja on 18.3.1992 päivätystä EY- ja euro-päätöksenteosta?
Kaksi sitaattia todistaa nykyisen ja tulevan EY-säädöstön hyväksymisestä jo 18.3.1992. Eduskun- nassa 16.3.1992 pidetyssä puheenvuorossa pääministeri Esko Aho sanoi juuri ennen 18.3.1992 pidettyä äänestystä pitämässä puheessa1: “Integraatio on edistynyt ja edennyt Euroopan yhteisös- sä vaiheittain syventyen ja laajentuen. Maastrichtin sopimuksella jäsenmaat kehittivät yhteisöä uuteen vaiheeseen kohti taloudellista ja poliittista unionia. Pyrkiessään EY:n jäseneksi Suomi on valmis hyväksymään yhteisön nykyisen säännöstön, Maastrichtin sopimuksen sisällön ja Euroopan unionin päämäärän.”
Siis eduskunta hyväksyi liittovaltiokehityksen ja rahaliiton jo jäsenyyshakemuksessa, joka jätettiin kansan selän takana, vaikka puoluejohtajat olivat luvanneet vaalitenteissä, että jäsenyyshakemus- ta ei tulla jättämään tällä vaalikaudella. Tästä huolimatta kansanäänestyksessä kansaa kuitenkin informoitiin väittäen, että päätös ei vaikuta Suomen itsenäisyyteen ja että kysymyksessä on löysä kauppapoliittinen yhteistyöliitto.
Toinen dokumentti samasta asiasta on keskeisen EY-neuvottelija Antti Kuosmasen EU-kirjassa “Suomen tie EU:n jäseneksi”. Sitaatti kirjan luvusta “1.5. Jäsenyys tavoitteeksi”, sivulla 16: ”Pääministeri Ahon puhe eduskunnalle 16.3.1992 tiedonannon johdosta käydyn keskustelun aluksi oli yksi jäsenyysprosessin virstanpylväitä. Sitä ei ollut suunnattu vain eduskunnalle, vaan mitä suu- rimmassa määrin myös tuleville neuvottelukumppaneille EY:ssä. Siinä viestittiin, että Suomi jäse-
1 Eduskunnan pöytäkirja 16.3.1992, sivu 480.
3 (5)
nyyttä hakiessaan hyväksyi Maastrichtin sopimuksen samoin kuin EY:n “acquis’n2” ja “finalite poli- tique’n3” (näiden termien sisällöstä tulee enemmän puhetta tuonnempana).”
EY:n “acquis’n” ja “finalite politique’n” Kuosmanen selittää kirjansa toisessa kohdassa. Ne tarkoit- tavat nykyisen ja tulevan EY-säädöstön hyväksymistä jo 18.3.1992. Kuosmasen kirjan koko painos vedettiin hätäisesti pois myynnistä.
Muita ETA:aan, EY:hyn ja EU:hun liittyviä laittomuuksia
- Pariisin rauhansopimus oli presidentti Koivistolle ongelma Suomen liittämisessä ETA:an ja EY:hyn. Tästä syystä hän halusi salaisella operaatio PAXilla purkaa Pariisin rauhansopimuksen. Presidentin esittelyssä 21.09.1990 Koivisto antoi puheessaan ymmärtää, että hän aikoo irtisanoa sopimuksen. Kokouspöytäkirjaan liitettiin allekirjoittamaton Koiviston puhepaperi. Mutta ei hallitus, eikä presidenttikään voinut mitenkään purkaa kansainvälistä sopimusta. Operaatio PAXiin liittyvät asiakirjat julistettiin 25 vuodeksi salaiseksi, joten oletukseksi jäi, että sopimus olisi purettu. Harhau- tuksen johdosta Suomi ei ole noudattanut Pariisin rauhansopimusta, joka kieltää kansainväliset koalitiot, kuten EU:hun liittymisen. Asiakirjojen tulo julkiseksi noin kaksi vuotta sitten paljasti Koivis- ton tekemän harhautuksen. Rauhansopimus on edelleen voimassa, https://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1947/19470020.
- Presidentti Koiviston toivomuksesta Suomen EY-jäsenyyshakemus oli jätetty varaslähtönä salaa jo 27.2.1992 heti iltakoulun kokouksen jälkeen. Iltakoulun pöytäkirja on osittain salainen ja kokouk- sessa käsitelty UM:n liite kokonaan salainen. Koivisto oli halunnut parlamentarisoida tahtonsa si- ten, että hallitus antaa eduskunnalle EY-toimintalinjasta valtioneuvoston tiedonannon, josta edus- kunta äänestää hallituksen luottamuslauseäänestyksenä. Tähän liittyy 18.3.1992 eduskunnassa järjestetty demokratianvastainen äänestysnäytelmä, jonka sosiaalidemokraatit käsikirjoittivat presi- dentti Koiviston tahdon toteuttamiseksi. Vastakkain oli kaksi esitystä, hallituksen tiedonanto EY- jäsenyyshakemuksen jättämisestä ja SDP:n esitys hallituksen toimille annettavasta hyväksymises- tä. Käytännössä Koivisto käveli järjestämällään näytöksellä suoraan kansanvallan, kansanedustus- laitoksen ja perustuslain yli. Näin ainoa tapa antaa hallitukselle epäluottamus oli painaa tyhjää. Onko vaihtoehdottomuus demokratiaa? Millaisella enemmistöllä eduskunta hyväksyi EY- jäsenyyshakemuksen? Ei minkäänlaisella.
- Koivisto alisti konklaavissaan 6.5.1992 määräysvallallaan myös tuomioistuinlaitoksen poliittiseen ohjaukseen. Konklaavi liittyy ETA-sopimuksen määräykseen pankkien vakavaraisuuden nostami- sesta 8 %:n tasolle 1.1.1995 mennessä. Koivisto ohjeisti oikeuslaitoksen päättämään velallisten ja pankkien väliset riita-asiat pankkien hyväksi todistusaineistosta välittämättä. Konklaavin asiakirjo- jen salailua jatkettiin vuonna 2002 presidentti Halosen tekemällä päätöksellä.
- Lakiesitys ETA-sopimuksesta 27.10.1992 oli Hallitusmuodon 1 ja 2 pykälien vastainen. Kysy- myksessä on valtiopetos.
- Rahalain hyväksyminen syksyllä 1992. Suomen Pankki menetti valtansa päättää markan kurs- sista. Kyseessä oli etukäteen tehty EY-mukautus, sillä päätösvalta markan ulkoisesta arvosta siir-
2 acquis tarkoittaa kaikkia EU-jäsenmaita sitovia yhteisiä oikeuksia ja velvollisuuksia. Sillä sitoudutaan myös tulevaan Euroopan Unionin lainsäädäntöön.
3 finalite politique tarkoittaa syvenevää liittovaltiokehitystä.
4 (5)
rettiin lopullisesti syyskuussa 1996 ERM-kytköksellä EKP:lle. Rahalaki on tavallinen laki, mutta kun kysymys on itsenäisen valtion raha- ja talouspolitiikan hoidossa tarvittavasta instrumentista sekä omasta valuutasta ja päätösvallasta luopumisesta, päätökset olisi pitänyt tehdä perustuslain sää- tämisjärjestyksen mukaisesti muuttaen samalla perustuslakia vastaavasti.
- Suomen Säästöpankin pilkkomissopimus (SSP) 14.10.1993. Pilkkomissopimuksessa määriteltiin toimialakohtaisesti, mitkä yritykset piti ajaa konkurssiin pankkien taseitten korjaamiseksi, https://www.youtube.com/watch?v=ZUXRy7336rY. SSP-sopimus oli määrätty salaiseksi.
- Suomen EU-ministerikokouksessa, joka pidettiin 20.12.1993, tekaistiin eduskunnan harhautta- miseksi EMU-varauma. EMU-varaumalla uskoteltiin eduskunnalle, että Suomen markasta luopu- misesta voitaisiin tehdä erillinen päätös silloin, kun se EY/EU-päätöksenteossa tulee ajankohtai- seksi. Kokouksessa hyväksyttiin euron lisäksi muutkin Maastrichtin sopimuksen liittovaltioaiheet. Kokouksen pöytäkirja 16/93 määrättiin salaiseksi. Valheellinen varauma tehtiin, koska Hallitus- muodon 72 §:ään kirjoitetusta Suomen Markasta luopuminen oli ongelma. Lakiesitys Markasta luopumiseksi olisi vaatinut 5/6 kiireellisyysenemmistön. Määräaika eduskunnan päätöksentekoon kuitenkin loppui jo 31.12.1994. Markasta luopuminen ilman Hallitusmuodon muutosesitystä on val- tiopetos.
- Hallitus ei kertonut eduskunnalle 1.3.1994 istunnossa Korfun sopimukseen kirjoitettua Suomen kansallisten tukien EY-oikeudellista luonnetta. Sitä ei ole vieläkään mediassa kerrottu. Oli sovittu vain väliaikaisen siirtymäajan tuesta. Lisäksi neuvottelut olivat vielä kesken. Totuuden kertomatta jättäminen on vaalipetos EU-kansanäänestyksessä.
- Korfun sopimuksen (liittymisasiakirja) allekirjoittamisvaltuutus äänestytettiin eduskunnassa il- man, että eduskunta sai nähdä sopimusta. Korfun sopimuksen allekirjoittaminen 24.6.1994 on val- tiopetos, sillä se oli Hallitusmuodon 1 ja 2 pykälien vastainen.
- Kansanäänestys 16.10.1994 oli vaalipetos. Edes kansanedustajat eivät tienneet totuutta neu- votellusta sopimuksesta, koska eivät olleet nähneet Korfulla 24.6.1992 allekirjoitettua sopimusta. Kuitenkin kansalta kysyttiin kansanäänestyksessä halua liittyä EU:hun ”neuvotellun sopimuksen mukaan”. Miten kansa olisi tiennyt liittymissopimuksesta? Mikä se edes oli ja oliko sitä?
- Presidentti Martti Ahtisaari allekirjoitti liittymisen ratifiointiasiakirjan 8.12.1994. Kysymyksessä on valtiopetos.
- Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy -kauppa 31.3.2000. Kaupalla hävitettiin todistusaineisto ETA-sopimuksen liitteeksi kirjoitetun pankkien vakavaraisuuden nostamismääräyksen laittomista toteuttamisista. Koska kauppa liittyy ETA-sopimukseen, on kyseessä valtiopetos.
Edellä olevat asiat ja paljon muuta on kerrottu mm. useissa kirjoissa ja netissä esillä olleissa tutki- muksissa ja dokumenteissa, esim. http://jormajaakkola.fi/. Näitä asioita ei ole koskaan valtion hal- linnon taholta oikeudessa kiistetty tai vaadittu niihin oikaisua.
5 (5)
Lisätietoa löytyy myös esim. seuraavista kirjoista:
- Ilkka Hakalehto: Itsenäisyys vaarassa
- Keijo Korhonen: Itsenäisyyden lyhyt historia
- Seppo Konttinen: Salainen pankkituki
- Seppo Konttinen: Lakien synty
- Toimittajat Ilkka Hakalehto, Antti Pesonen: Itsenäisyydestä on kysymys 6. Oikeuspolitiikan ja lainkäytön tutkimusryhmä: Laman ja rahan pelurit.
Valtiopetos on rikos, joka ei vanhene koskaan! Valtiopetokset on otettava pikimmiten tutkitta- vaksi ja saatettava oikeuskäsittelyyn valtakunnanoikeudessa siitä huolimatta, että Valtiojohdon tekemisten kritisointi ja rikosten tutkiminen on yritetty estää tekemällä Suomen perustuslakiin kasti- järjestelmä eli PL 118 § perustuslain yhdenvertaisuuspykälän PL 6 § vastaisesti. Suomi saadaan palautettua oikeusvaltioksi vasta sitten, kun valtio- ja maanpetturit on poistettu virkakoneistosta ja lainsäädäntö korjattua kauttaaltaan sellaiseksi, ettei se anna syytesuojaa rikollisille.
This entry was posted on 09 Apr 2020 at 14:15 by rainer and is filed under Uutiset.