että lukuisat kansalaiset ja oikeusoppineet ovat huomauttaneet että maassa ei ole oikeusturvaa.
Suomen perustuslain (731/1999) 2 § sisältää kansanvaltaisuutta ja oikeusvaltioperiaatetta koskevat säännökset. Pykälän 1 momentin mukaan “[v]altiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta". Pykälän 2 momentin mukaan “[k]ansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen". Perustuslain 2 §:n 1 momentin säännös “ilmaisee kansansuvereenisuuden periaatteen” (HE 1/1998 vp). “Jotta kansan vaikutusmahdollisuudet valtiovallan käyttöön nähden säilyisivät tehokkaina, on eduskunnan valinta pyritty järjestämään siten, että kansalaisten mielipide mahdollisimman selvästi ilmenisi eduskunnan kokoonpanossa. Siten eduskunta valitaan yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuvilla välittömillä, suhteellisilla ja salaisilla vaaleilla (25 §)” (HE 1/1998 vp).
Kansanvalta (demokratia) on valtiosääntökomitean välimietinnössä olevan määritelmän mukaan “sellainen hallitusjärjestelmä, jossa kansalaisilla on yhtäläinen oikeus ja tosiasiallinen mahdollisuus määrätä, ketkä valtaa käyttävät, ja myös valvoa, miten valtaa käytetään. Se on alhaaltapäin tulevaa vaikuttamista yhteiskunnan asioiden hoitamiseen, kansalaisten osallistumista heihin itseensä kohdistuvaan vallankäyttöön. Vallankäyttäjät ovat kansalle vastuussa toiminnastaan” (Veli Merikoski: Presidentinvalta vai parlamentarismi? Valtiosääntöuudistukse näkymiä 1978. Savonlinna 1978).
Emerituskeksijä