« Laukeaako ansa häirikkö ”Myyrälle” piakkoin. | Nikolai ja Larissa Lisitsyn. » |
Suomen talousrikostutkinta hakoteillä !.
Onko Suomessa talousrikostutkijoilla oikeasta tutkintatyöstä pulaa. Ilmeisesti jo joitakin vuosia sitten on aloitettu tutkimaan kaikenlaisia pienyritysten toimia ja nostamaan kanteita, vaikka syyttäjillä ei ole mitään näyttöä rikoksesta. Tehdäänkö näin, koska rikostutkijoita on niin paljon, että rikoksia ei riitä kaikille tutkittavaksi, joten he työllistävät itsensä keksimällä rikoksia. Tämä näyttää vallitsevalta totuudelta, sillä yllyttihän oikeusministeri Tuija Brax (HS mielipidesivu 1.10.2008) syyttäjiä keräämään kaikki omaisuudet valtiolle, jos vain voidaan epäillä, että ne on rikoksella saatuja. Syyttäjät tekivät työtä käskystä ja käyttävät kaikissa tapauksissa pakkokeinolakia hyväksi, tuhoavat yrityksen ja anastavat rehellisten yrittäjien omaisuuden samalla syyllistäen yrittäjän, vaikka oikeus ei ole Suomessa päättänyt mitään asiasta. EU:n Ihmisoikeus sopimuksen 6.2 artiklan mukaan syyttömyysolettama tarkoittaa, että kukaan ei ole syyllinen ennen oikeuden päätöstä. Kaikki tuomarit ja virkamiehet ovat velvoitettuja noudattamaan syyttömyysolettamaa. Lisäksi sopimus edellyttää, että jos syyttäjä nostaa kanteen, hänen tulee kiistatta kyetä näyttämään toteen syyte. Nyt on tullut jo monta vapauttavaa oikeuden päätöstä yrittäjille, mutta onko siinä mitään järkeä, että syöstään syytön yrittäjä helvetin syövereihin varsin hatarien epäilyjen pohjalta ja useimmiten tuhotaan yrityksen liiketoiminta. Tutkijat työllistävät näin itse itsensä.
This entry was posted on 21 Dec 2008 at 13:04 by rainer and is filed under Uutiset.