yrittäjä Peter Fryckmanin kanssa, tämä aiheutti 25 vuoden oikeusryöstömurhan jonka kohteena oli Peter Fryckman ja joka jatkuu edelleen. Samoin presidentti Mauno Koiviston konklaavi jonka sanoma oikeuslaitokselle oli että pankkien on voitettava kaikki oikeudenkäynnit 90-luvun lamassa velallisiin nähden. Tämä aiheutti 14 000 itsemurhaa ja n.50 000 PK yrittäjää menetti kaiken omaisuutensa valtion harjoittaman rikollisuuden vuoksi, Perustuslaki oli näin mitätöity.
Tämä viranomaislaittomuus jatkuu edelleen, joten Suomesta ei edes voi tulla oikeusvaltiota, vasta sitten kun syyttäjät ja tuomarit joutuvat vastuuseen teoistaan, oikeusryöstömurhat on vallitseva tilanne jolla valtio pyrkii keräämään oikeudettomasti toisten omaisuuksia ja verottaja verottaa samoin oikeudettomasti, esim. korkoja kuolleesta pääomasta ja samoin muutkin instituutiot, miksi laki ei koske virkamiehiä ?.
Tämä maa on Muno Koiviston aikana kehittynyt, läpensä mädäksi valtioksi. Mikään myöhempi presidentti ei ole korjannut tilannetta, heitä voisi nimittää kanssarikollisiksi.
Suomen Perustuslaki on laajasti vitsailun kohteena, koska politikot voivat tehdä milloin haluavat “Kreikka sopimuksia", ilman että perustuslakivaliokunta laittaisi esteen.
Kevään vaaleissa valitset kenet hyvänsä vanhoista puolueista niin Suomi tuhoutuu. Konsensus tappaa kaikki se ei valikoi.
Valitse joku pienistä puolueista tai anna mahdollisuus perussuomalaisille näyttää onko heistä Suomen pelastajaksi.
Elämänfilosofian mestari, emerituskeksijä.