Komisario Hannu Kortelainen väittää vastauksessaan että Huoltovarmuuskeskuksen ja Pääesikunnan materiaalihallintokeskuksen asiakonaisuus olisi ollut oikeudessa ja että Hovioikeus olisi päättänyt asiasta.
Näin ei ole ollut, asiaa ei ole koskaan tutkittu eikä sitä ole käsitelty oikeudessa saatika Hovioikeudessa, täyttä valhetta koko Kortelaisen vastaus kirjoitus pyydettyyn rikostutkintaan, kun ei halua tutkia asiaa. Miten viranomaistaho näin selkeästi voikin valehdella, tällaiselle tulee antaa potkut heti välittömästi.
Nämä kaksi tahoa ja Fiva ovat pääepäiltyjä oikeusryöstömurhaan. Sillä keksijän henkeä on uhattu ja poliisi ei halua tehdä rikostutkimusta optiosopimuksen tehneistä epäillyistä tahoista. Sillä lailla yrittävät pysäyttää koko oikeudenhaku prosessin. Komisario Hannu Kortelaisen tehtävä näyttää olevan rikostutkinnan estäminen
Mutta eivät onnistu siinnä, sillä haaste tehdään. Tiedossa on että sitten pyrkivät hidastamaan prosessia,että eivät mukamas saa haastettua kyseisiä tahoja. Monet on keinot epäillyillä tahoilla. Missä ovat kansalaisen perustuslailliset oikeudet, ovatko ne vain tekstiä paperilla eikä muuta, siten asiat näyttävät olevan. Sanotaan siltä kuin näyttää, niin ne ovat.
Emerituskeksijä Rainer Partanen