Samoin oikeusmurhista jotka on tuomittu ilman näyttöä. Esimerkkinä: maininnalla että ei ole keksintöä ja siten kaikki muu muodostui törkeäksi petokseksi, vaikka ei ollut tapahtunut mitään lainvastaista ja keksinnöt oli salaisia.
Miksi valtio kerää rahaa rikollisilla menetelmillä, kun sillä on verotusoikeus ja siten se saa tarvitsemansa varat. Sadat tuhannet kansalaiset on joutunut Suomen valtioterrorin kohteeksi, vaikka siihen ei olisi ollut lain mukaan perustetta.
Suomen valtion päällikkövirkamiehet käy laitonta sotaa jatkuvasti kansaa vastaan. Josta verottaja on paras esimerkki, keräävät laittomasti veroja iankaikkisesti ja loputtomasti vaikka päävelka asia on vanhentunut, mutta korot jatkavat kasvuaan 6000 Suoman kansalaisella.
Eivätkö ymmärrä että oman kansan tuhoaminen kuten diktatuurissa ei voi jatkua loputtomiin. Nyt on tullut aika selvittää virallisesti ja julkisesti kaikki laittomuudet ja oikeusmurhat.
Se on poliitikkojen tehtävä, sillä oikeuslaitos ei sitä tee, saatte nähdä kun Peter Fryckman:in vero valitus käsitellään, väitän että pyrkivät keksimään jonkun verukkeen eli tulkinnan laista jotta siitä tulisi laillinen.
Nyt ovat hävinneet vähän tapauksia, koska Eit:ssä oma esittelijä seuloo pahimmat tapaukset pois ja jättää lievimmät käsittelyyn, eli esittelee yhdelle tuomarille asian siten kuin ei olisi tapahtunut mitään direktiivin vastaista, lieviäkin on riittänyt tuomioksi asti toista sataa, liianpitkiä käsittelyaikoja mm. Muuten ei 90 % tapauksista hylättäisiin, luku on silmiinpistävä ja kertoo laittomasta toiminnasta.
Suomessa ammattitaidottomat tuomarit juuri tekevät oikeusmurhia, kun eivät huomioi että pitää olla selkeä näyttö rikoksesta ja vasta sitten pitää tuomita. Nyt tuomitaan jonkun virkamiehen valheen perusteella ja vailla näyttöä olevalla mielipiteellä.
Tuomarien ammattitaidottomuus näkyy selvästi tuomiopäätöksien selostuksissa, vaikka olisi ollut tuomarina 20 vuotta ja olisi pitänyt tulla kokemuksen kautta tietoa ja taitoa, mutta siksi tuntuu että monet tuomiot on tilattuja koska päätöksissä ei näy osaamista, ne on koottu mielivaltaisesti ilman vastuuta.
Emerituskeksijä.