Suomalainen oikeusvaltio kärsi 6.5.1992 pidetyssä tilaisuudessa haaksirikon, toteaa EOK:n toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen.
Moderni oikeusvaltio perustuu keskeisesti valtiovallan kolmijakoon eli siihen, että lainsäädäntövalta, toimeenpanovalta ja tuomiovalta on erotettu toisistaan.
Tämän rajan yli mentiin 6.5.1992 ns. Koiviston konklaavissa, kun tasavallan presidentti Mauno Koivisto kutsui salassa järjestettyyn tilaisuuteen korkeimman oikeuden tuomareita ja muita lainoppineita. Salassa pidetyllä tilaisuudella loukattiin räikeästi demokraattiselle oikeusvaltiolle kuuluvia arvoja, hallinnon läpinäkyvyyttä ja avoimuutta vastaan, toteaa Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliiton (EOK) liittohallituksen puheenjohtaja varatuomari Petri Kankaansivu.
Keskustelutilaisuudessa tasavallan presidentti saattoi omalla arvovallallaan vaikuttaa tuomioistuimien ratkaisuihin. Tästä vaikuttamisesta ei ole näyttöä, mutta olennaista asiassa ei ole se, ovatko ylimmän toimeenpanovallan edustajan toimet vaikuttaneet tuomareihin vaan se, mikä oli toiminnan tarkoitus ja päämäärä. Nyt julkistettujen tietojen perusteella toiminnan tarkoituksesta ei jää epäselvyyttä.
Presidentti Koiviston tarkoituksena oli vaikuttaa tuomareihin yleisen edun nimissä pankin asiakkaina olleita tavallisia kansalaisia vastaan. Koska oikeusvaltion tehtävänä on yksilön perusoikeuksien suojeleminen valtiovaltaa vastaan, presidentin toiminta loukkasi suoraan yksilön perusoikeuksia. Yksinkertaisinta ilmaista sama asia on, että suomalainen oikeusvaltio kärsi tilaisuudessa haaksirikon, toteaa EOK:n toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen.
Voidaan myös kysyä, onko tällä tapauksella vaikutusta nykyhetkeen. Mielestäni vaikutus on selvä, jollei Koiviston konklaavin pöytäkirjoja julkisteta kokonaan. Salakähmäisyys heikentää kansalaisten yleistä luottamusta tuomioistuinten toiminnan riippumattomuuteen, kommentoi asiaa varatuomari Petri Kankaansivu.
(EOK-viestintä)
Koiviston konklaavin jälkeen muut viranomaiset on ottanut kannan, että kansalaisten oikeusturvasta ei tarvitse välittää.
Siksi poliisi ei tutki kansalaisen tekemiä tutkintapyyntöjä ja rikosilmoituksia virkamiehistä.
Oikeusmurhat ovat lisääntyneet valtavasti Koiviston konklaavin jälkeen, arviolta 30 % tuomioistuimen rikosrangaistuksista ovat oikeusmurhia mutta kuka kykenee saamaan niiden tutkinnan aikaan kun poliisi ei sitä tee.
Suomessa ei ole oikeusturvaa vaikka perustuslain 21 § takaisi sen, mutta kun virkamiehet viis veisaavat koko perustuslaista.
Emerituskeksijä Rainer Partanen