Kaikki keksijän tekstit tullaan kääntämään Englanniksi, jotta muu maailma saa tiedon ihmisoikeusrikoksista. Tapauksen selostava kirja käännetään heti Englanniksi. Meillä on arvovaltaisia tukijoita muualla maailmassa, jotka ymmärtävät keksintötoimintaa.
Kun valtion virkamies joukko on kaiken takana, Europositron Oy:n tuhoamisessa ja keksijän osakeksintöjen varkauden ja tuhoamisen takana. Valtion poliisilaitos ei tutki omien virkamiesten rikoksia kun vastassa on yksittäinen pieni joukko 279 yhtiön osakasta.
Oikeutta voi saada vain Euroopan ihmisoikeus tuomioistuimesta ja testamenttaan yhtiölle sen että yhtiö vie asian sinne asti, vaikka itse keksijä olisi kuollut. Perilliseni velvoitetaan myös omalta osalta hakemaan oikeutta keksijän omaisuuden varkauteen.
Valtio ei oppinut mitään Alpo Rusin asiassa, mitä tarkoittaa syyttömänä yleinen syyllistäminen.
Kuten Rusin asiassa niin myös akkukeksijän asiassa, lehdistö meni heti mukaan syyllistämiseen, mitään faktoja ei tarvittu. Kun valtio aiheuttaa syyllistämisen, tutkinnan, luo rikoksen ja tuomitsemisen, niin miten silloin voi saada oikeutta, lehdistö on kiltti sylikoira valtiolle, joka ärhentelee vain kansalaisille. Suomessa ei ole tutkivaa journalismia. Hävetkää koko joukko.
Emerituskeksijä Rainer Partanen