Myös osakkaat ovat olleet aktiivisia viranomaisiin ja Eduskuntaan, mutta hiljaisuus jatkuu. Odottaako kaikki KKO:n ratkaisua ?. Sopisi myös ajatella mitä EIT sanoo tällaisesta ihmisoikeuksien loukkaamisesta.
Keksijän vainoaminen jatkuu, nyt poliisi pysäyttää ja selittää että on perään kuulutus liiketoimintakiellosta ja kun tarkastavat asian, niin on kuulemma käsketty vain kysellä asioita, poliisi piti asiaa kummallisena, kuten missä on töissä ja missä asuu niin kuin eivät sitä tietäisi. Kun lähtivät perään ja pysäyttivät rekisteri tietojen mukaan. Näyttää siltä että kiusa se on pienikin kiusa, kun saa poliisit peräänsä liikenteessä. Rivi poliisit näyttäisivät olevan syyttömiä asioihin, vain korkeimmat poliisijohdon jäsenet ovat asioissa mukana sillä heillä on päätösvalta.
Tänä päivänä näyttää siltä että poliisin rivijäsenet hoitavat tehtävänsä kiitettävästi, vain muutama poikkeus välillä löytyy. Mutta poliisi johto ei ole tehtäviensä tasolla, sekä muut oikeushallinnon korkeat virkamiehet.
EMERITUSKEKSIJÄ RAINER PARTANEN