Keksijä terveisin Keke ry:lle, Suomen Hallitukselle ja kaikille puolueille sillä keväällä on eduskunta vaalit ja silloin menestyy vain ne jotka ymmärtää tukea uuden luomista ja keksijöitä. Uusia luomuksia Suomi tarvitseen jotta syvenevä lama voitetaan
edes kohtuullisella 5 vuoden aikavälillä.
Jos on niin kuin pelkään, se johtuu siitä että keksijöitä ei arvosteta muuten kuin poliittisissa puheissa joilla ei ole mitään katetta ollut tähän asti. Valtion tukitoiminnassa ei oteta riskiä ja siten ei myöskään yrityksien rahoituksessa keksijöille, vaan pitää olla täysin varma innovaatio jolla on jo tuloja. Valtio on hylännyt Suomalaiset keksijät täysin, alan ymmärtää miksi ei tule uusia jäseniä yhdistykseen, tässä olisi todellisen tuuletuksen paikka. Minulla on runsaasti vielä virtaa joten taidanpa alkaa kirjoittamaan niille jotka on vastuussa keksijöiden hylkäämisestä, esimerkiksi keksintösäätiö ei painosta hallintoa ja puolueita riittävästi että rahoitusta tulisi niin paljon että voidaan jakaa 10 000 euroa vuosittain tukirahaa 1000 keksijälle, jotka työskentelevät jonkun reali keksinnön kimpussa. Riski sijoitus on sellainen että luotetaan keksijöihin ja siten tulee hyviäkin keksintöjä pienillä riskisijoituksilla. Tämä esitykseni maksaisi vaivaiset 10 miljoonaa euroa, mutta näkisitte että tulosta syntyy. Keksijä laittaa aina kaikki rahat keksintöön ja omia lisäksi. Ei voi olla etukäteen vaatimusta että pitää laitta puolet lisää. Lisäksi byrokratiaa pitää purkaa ja riittää kun rahoitushakemukseen laitetaan mitä keksinnöllä on tarkoitus aikaansaada, ja hakemus laitetaan oman yhdistyksen hallitukselle joka jakaa vuosittain sille tulevat jako osuudet. On hämmästyttävää että keksijä yhdistykset on toiminut 70 luvulta, mutta asiallista rahoitusta ei koskaan ole aikaan saatu keksintötoiminnalle. Täyttä totuudenvastaista on ollut säätiöiden maininta että kaikki hyvät keksinnöt saavat rahoituksen, kun ei edes patentointiin saa rahoitusta jotta voisi esitellä yrittäjille, osaksi suojattua keksintöä, sillä jonkinlaista oikeusturvaa kuuluu myös keksijälle sillä hän on voinut tehdä jo vuosikausia työtä keksintönsä eteen. On vastapuolen leirin puheita että keksijä suojelee liikaa keksintöä kuin omaa lastaan, niin pitääkin sillä on turha väittää etteikö hyvät keksinnöt varasteta heti jos siihen saa mehdollisuuden, minulla on oma kohtainen kokemus siitä ja monella muullakin, vain keksintöni vaikeusaste oli niin suuri että eivät ymmärtäneet sitä, kun sitä ei ollut selitetty niissä asiapapereissa joita saivat haltuunsa ilman lupaani. Tulen nauttimaan siitä kun voin julkisesti kertoa että Suomalaisiin keksijöihin tulee luottaa, he ovat maailman rehellisimpiä. Onko suuri tappio jos jokunen käyttää saamia pieniä summia osaksi elämiseen, keksijäkin tarvitsee elannon. Yliopiston tutkijat saavat jopa palkkaa tutkimisesta miksi ei keksijä saisi palkkaa keksimisestä. Oi aikoja oi tapoja. Nyt juuri tarvitsisimme keksijöitä kun Suomi on menossa tuhoa kohti, taloutemme ei nouse seuraavien viiden vuoden aikana vaan olemme menossa syvempään deflaatioon ja työttömyyteen. Silti toivon keksijöille menestystä ja että valtio oppii ymmärtämään että vain keksijä voivat tuoda uutta voimaa globaaliin talouteen ja siihen että yhteiskunta voisi säilyttää edes osan hyvinvoinnistaan, eikä tarvitsisi mennä Kreikan kaltaiseen köyhyyteen jossa puolet yhteiskunnan jäsenistä olisi työttöminä tai pienellä osaaika palkalla ja totaalisen turhautuneita. Me olemme voimakkaasti matkalla siihen, koska suojelemme viimeiseen asti vanhoja rakenteita ja saavutettuja etuja. Ne menetetään joka tapauksessa joten byrokratian voimakas purku heti käyntiin ja satsataan nekin rahat uuden luomiseen. Keksijöiden riskisijoitukseen heti 100 miljoonaa euroa vuodessa ja joka jaettaisiin puoleksi keksintösäätiön ja keksijäyhdistysten välille, josta saisi anoa vuosittain kyseiset summat tukea puoliksi keksijän yritystukeen ja puoliksi keksijöiden tukeen.
Uskon että keke ry:llä on vaikutusvaltaa jos vain ottaa sen käyttöön, kohteena hallitus ja kaikki puolueet. Keväällä viimeistään on eduskuntavaalit ja silloin on hallitus ohjelmassa oltava vahva panostus Suomalaisille keksijöille riskin ottamisessa.
Minä en anna periksi elinaikanani, vaan edellytän aitoa riskinottoa.
Ystävällisin terveisin.
Maailman parhaan akun keksijä joka tuo maailman markkinoille sen lähi vuosina, mutta valitettavasti ei Suomeen koska muualla on sitä tuettu ja se on tuen ehto.
Emerituskeksijä 75 v.
This entry was posted on 17 Sep 2014 at 14:26 by rainer and is filed under Uutiset.