Europositron Oy:n ja Rainer Partasen, Tuhoamistyön tilaaja ja keksintö varkauden toimeksiantaja. Todennäköisimpänä pidämme Rahoitustarkastusta
(nykyinen Finanssivalvonta ) ja sen tässä asiassa ollutta henkilökuntaa.
Epäillyn rikoksen tutkimuksissa on laitettu alulle, seuraavan tutkinnan tahojen ja henkilöiden osalta, jossa on muodostunut ketju kaikista rikoksista epäillyistä tai siinnä avustaneista.
Kaikki tahot on ollut mukana asian R 08/6540 tutkinnassa jo, jossa keksijä Rainer Partanen syyllistettiin syyttömänä törkeästä petoksesta, josta on ketju koostunut, jotka pyrkivät tuhoamaan Europositron Oy:n sen uusmerkintäannit ja sen hyödyntämissopimuksen, sekä keksintö varkaudella.
Myös lukuisia perusteettomia ja aiheettomia kanteluja sekä valituksia tehty.
Europositron Oy:n ja Rainer Partasen,
Tuhoamistyön tilaaja ja keksintö varkauden toimeksiantaja
epäillään olevan Rahoitustarkastus.
Ensimmäinen yhteyshenkilö; TKK:n dosentti Ilkka Vuorilehto. Keksintö varkaus.
Keksintötiedot annettu poliisilta; VTT , TKK Vuorilehto ja edeleen, Aqagain Oy:lle ja sen johdolle.
Uusmerkintäantien ja Europositron Oy:n tuhoojat.
Tuhoamistyön tekijä; Rahoitustarkastus (Finanssivalvonnan henkilökunta).
Tuhoamisavustajat. Zelg Oy:n toimitusjohtaja Pentti Polón, virheperusteisia muoto kanteita ja aiheettomia valituksia.
Ollessaan Europositron Oy:n tilintarkastaja Urpo Salo ryhtyi palvelemaan vierasta tuhoavaa tahoa Zelg Oy:tä alistuen painostukseen ja valehteluun oikeudessa josta jäi välittömästi kiinni ja aiheuttaen siten suurta haittaa Europositron Oy:lle jonka palveluksessa oli tilintarkastajana.
Tuhoamistyön tekijät; Helsingin talousrikosyksikön tutkija Harri Saaristola , epäobjektiivinen tutkimus ja keksintö tietojen varkaus.
Tuhoamistyön tekijä; Valtion syyttäjä Antti Vuorenmaa.
Takavarikolla anastettu omaisuus, Törkeäpetos kanne keksijää vastaan.
Europositron Oy:n tuhoaminen ja keksintövarkauden mahdollistaminen.
Takavarikko päätös; Tuomari Leena Pettinen jätti salassapidon pois ja syyllisti keksijä Rainer Partasen päätöstekstillä.
Edelläkuvatun seurauksena, Sanoma Oy/ Helsingin sanomat/ Tuomo Pietilä
julkistivat keksijän nimen ja kuvan rikosartikkelin yhteydessä vaikka oikeus ei ollut käsitellyt asiaa laisinkaan, joka oli EU:n ihmisoikeuslain vastainen teko.
Takavarikolla anastettu omaisuus; Helsingin Ulosottoviraston kihlakunnan vouti Visa Kallio
Perusteeton ja lainvastainen takavarikko, ei luovuttanut lainmukaisia tarpeellisia suoja rahavaroja.Perusteeton syyllistäminen laskutuksesta,
aiheeton syyteharkinta ollut jo vuoden, syyttäjä Jaakko Tapala.
Tuhoamistyön vahvistaja; Helsingin käräjäoikeuden tuomari Maritta Pakarinen, tuomio fiktio todistein ja mielivallan mielikuvin.
Osakkaat Europositron Oy:ssä eivät luovuta ennen kuin rikolliset on saatu vastuuseen.
Emerituskeksijä