Jarmo Juntunen: Perusoikeudet on toteutettava ihmisten elämässä. Oikeustieteelliseltä kannalta teesejä oli kutsuttu kommentoimaan oikeustieteen tohtori ja yleisen oikeustieteen dosentti Petter Kavonius.
Tilaisuudessa teesejä kommentoivat Lapista 1970-luvulla kansanedustajaksi valittu Arttur Niemelä Kemijärveltä sekä Sodankylässä vaikuttava yhteiskunnallinen aktivisti Alpo Lintula.
Perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaaksi ryhtynyt Jarmo Juntunen kertoi haluavansa vahvistaa ja edistää suomalaisen poliittisen järjestelmän ja hallinnon uskottavuutta sekä erityisesti varmistaa ja turvata parempaa elämänlaatua kansalaisille ja yrityksille.
Oikeudet työhön, erilaisiin vapauksiin, omaisuuteen, sosiaaliseen turvaan ja hyvään hallintoon tulee Juntusen mukaan toteuttaa myös ihmisten arkisessa elämässä, ei vain teoriassa. Tässä suomalaisen politiikan puhdistamiseksi laaditut teesini ovat tärkeä väline, sanoo Juntunen.
Erityisen tärkeänä tavoitteena Jarmo Juntunen nosti esille sosiaaliset perusoikeudet. Ihmisiä ei saa jättää milloinkaan ahdinkoon vaikeassakaan taloudellisessa tilanteessa. Valtion ensisijainen tehtävä on huolehtia omista kansalaisistaan, huomauttaa Juntunen.
Hyvinvoinnin lähde ja moottori on työ ja yrittäjyys, sanoo Jarmo Juntunen. Hyvinvointia ei Juntusen mukaan luoda vastustamalla erilaisia työtä ja yrittäjyyttä tuovia hankkeita.
Jarmo Juntusen laatimat suomalaisen politiikan puhdistamisen kymmenen teesiä ovat luettavissa jäljempänä ja myös Jarmon vaalisivuilla.
(EOK-viestintä)
Suomalaisen politiikan puhdistamisen teesit
1. Tärkeistä asioista on järjestettävä kansanäänestyksiä, jotka ovat päättäjiä sitovia
Kansanäänestyksien tarkoituksena on toteuttaa ja vahvistaa demokratiaa! Demokraattisessa yhteiskunnassa vallan tulee viime kädessä perustua kansan tahtoon. Neuvoa-antava kansanäänestys on kansan pilkkaamista! Kansanäänestyksien tuloksien pitää olla päättäjiä sitovia!
2. Kansan valtaa laillisuusvalvontaan
Lähes sata vuotta vanha laillisuuden valvonta Suomessa on uudistettava, koska huomattavienkin oikeusloukkausten sanktiot ovat käyneet lähes merkityksettömiksi. Kansan oikeusasiamies (nykyinen eduskunnan oikeusasiamies) on valittava kansan päätöksellä suoralla vaalilla eduskuntavaalien yhteydessä. Laillisuusvalvonta tulee siirtää ainoastaan kansan oikeusasiamiehen tehtäväksi.
3. Lait ja oikeuskäytäntö on muutettava noudattamaan ihmisoikeussopimuksia
Euroopan ihmisoikeussopimus on saatettu Suomessa valtionsisäisesti voimaan lain tasolla. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikessa julkisen vallan käytössä tulee noudattaa tarkoin ihmisoikeussopimuksen sisältöä ja erityisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen sitä koskevaa ratkaisukäytäntöä. Ihmisoikeudet ovat viranomaisia velvoittavaa, voimassa olevaa oikeutta Suomessa. Ihmisoikeudet ovat demokratian peruspilari!
4. Elitistinen ja monopolistinen vallan väärinkäyttö on estettävä
Elitistinen yhteiskunnan tuhoaminen ja kansalaisten omaisuuden riistäminen on lopetettava. Elitistinen vallan väärinkäyttö aiheuttaa kustannuksia ja vakavia pysyviä vahinkoja yksilöille, yrityksille ja yhteiskunnalle.
Eri ammattikuntien sisäisille “vahvemman oikeuksille” ei tule antaa valtaa eikä monopolistisia etuoikeuksia. Päävastuu muun muassa oikeudellisten palvelujen laadun valvonnasta on oltava kuluttajaviranomaisilla ja palvelujen käyttäjien järjestöillä. Kansalaisia ja pienyrityksiä on erityisesti suojeltava joutumasta erilaisen julkisen ja yksityisen vallan sekä niitä yhdessä käyttävien verkostojen vallan väärinkäytön uhreiksi.
5. Väärinkäytöksiin syyllistyneet on julkistettava ja saatettava vastuuseen
Suurissa hierarkkisissa organisaatioissa syntyy helposti epäeettisiä menettelytapoja, joista tulee arkipäivää. Kun huonoa hallintoa ja johtamista paljastetaan organisaation sisältä, se vähentää henkilöstön turhautumista ja kärsimyksiä. Tuhlailun tai taloudellisten väärinkäytösten paljastukset taas säästävät kustannuksia ja sitä kautta verovaroja. Vallankäytön julkisuus on demokratian perusedellytyksiä.
6. Köyhyys on hyvinvointiyhteiskunnan häpeä
Kansalaisten sosiaaliset perusoikeudet pitää turvata myös huonossa taloustilanteessa! Pienituloisimpien eläkeläisten eläkkeet on korotettava inhimilliselle tasolle. Verot on määrättävä maksukyvyn mukaan! Lapsiperheitä tulee tukea! Nuorten työllistyminen on asetettava tärkeimmälle on sijalle. Opiskelijoille tulee varmistaa riittävä toimeentulo opiskelun ajalle. Suomen ensisijainen tehtävä on huolehtia omista kansalaisistaan! Velkarahalla ei tule tukea muita valtioita. Kehitysapuna voidaan tarjota suomalaiseen tuotantoon perustuvia hyödykkeitä, näin tuemme ja arvostamme suomalaista työtä.
7. Lait selkeiksi ja ymmärrettäviksi
Hyvä ja laadukas lainvalmistelu on palautettava eduskuntaan. Lakien tulee olla yleispäteviä ja kaikille samat. Lakien tulee olla ymmärrettäviä ja yksiselitteisiä. Lait eivät saa olla taannehtivia ja niiden tulee olla toteuttamiskelpoisia. Viranomaisen harkintavalta ja hallinnon asiakkaan luottamuksensuoja on täsmennettävä yksityiskohtaisesti lainsäädäntöön. Hyvä lainvalmistelu on tärkeä osa oikeusturvaa.
8. Julkishallinnon kannusteita ja palkitsemista ei saa sitoa palvelujen huonontamiseen
Julkisen sektorin henkilöstöä kannustetaan “säästämään” lupaamalla heille prosenttiosuus palveluista “vähennetyistä” varoista. Kun työntekijöiden palkat sidotaan julkisen sektorin määrärahojen säästämiseen tai tarjottujen palveluiden vähentämiseen, voi tämä johtaa ristiriitaan ja epäeettisiin päätöksiin sekä asiakkaiden oikeusturvan vaarantumiseen. Erityisesti on turvattava iäkkäiden riittävä huolenpito ja estettävä palvelujen karsiminen ja henkilöstön vähentäminen vanhustenhuollossa.
9. Alueellista demokratiaa ja itsehallintoa on tuettava
Kaikkia Suomen maakuntia on kehitettävä demokraattisina ja avoimina yhteisöinä niin, että niiden oma päätöksenteko ja autonomia vahvistuu. Maatalousyrittämistä ja muuta elinkeinoyrittämistä sekä palvelujen tuottamista syrjäseuduilla on tuettava verotuksellisesti.
10. Poliittisten ja hallinnollisten päättäjien riippumattomuus on taattava
Kiitollisuuden velka on askel korruptioon! Läpinäkymättömät verkostot ovat vaarallisia demokraattiselle yhteiskunnalle ja oikeusturvalle sekä vaikuttavat riippumattomuuteen. Poliittisen päättäjän on annettava heti selvitys sidonnaisuuksistaan talouselämään ja muihin riippumattomuuttaan vaarantaviin toimijoihin. Todelliset yhteiskunnalliset ongelmat on tunnistettava ja virallisesti tunnustettava.
Kevät 2011 on “Kielojen vallankumouksen kevät", silloin luodaan uutta Perussuomalaista politiikkaa ja tehdään Suomesta oikeusvaltio.
Emerituskeksijä Rainer Partanen
This entry was posted on 27 Oct 2010 at 15:21 by rainer and is filed under Uutiset.