SUOMEN PARLAMENTTI ON KAIKESSA NAURETTAVUUDESSAAN VAIN IRVIKUVA DEMOKRATIAN PERIAATTEISTA.
SUOMEN OIKEUSLAITOKSEN TUOMARIT EIVÄT NOUDATA SUOMEN PERUSTUSLAKIA JA EUROOPAN IHMISOIKEUS LAKEJA JA TUOMAREIDEN TULKINNAT ON SELLAISIA ETTÄ NE EIVÄT SOVI LAKIEN PUITTEISIIN, MUTTA KUKAAN EI VOI ASIALLE MITÄÄN, EI EDES POLITIKOT JOILLA PITÄISI OLLA ROHKEUTTA PUUTTUA ASIAAN.
OIKEUSMINISTERI TOTEAA ETTÄ LAIT ON KUNNOSSA JA PITÄÄ TULLA ASENNEMUUTOS. ASENNE MUUTOSTA ON HARJOITELTU 20 VUOTTA ILMAN TULOSTA, SUOMI ON SAANUT VIIME VUOSINA TOISTA SATAA TUOMIOTA EIT:TA. MUTTA OIKEUSMINISTERI MIELESTÄ MIKÄÄN EI OLE VIALLA.
DIKTATORISET VIRKAMIEHET SUUNNITTELEVAT KAIKEN KANSAN YLI, JA EDUSKUNTA TOIMII KUMILEIMAISIMENA. KANSANEDUSTAJAT EIVÄT ITSEKÄÄN TIEDÄ MIKSI TOIMIVAT SITEN KUIN TOIMIVAT.
JONNIN JOUTAVIA LAKEJA SÄÄDETÄÄN 10 000 LAKIA PER VUOSI JA KUKAAN EI KYKENE VALVOMAAN NIIDEN TOIMIVUUTTA.
VIRKAMIEHET OMASSA YLHÄISYYDESSÄÄN EIVÄT NOUDATA MITÄÄN LAKIA.
YLÄLUOKALLE ON JAETTU OSUUDET TULOISTA JOTTA OLISIVAT HILJAA, MUTTA KUN MAAILMA TEKEE KONKURSSIA JA RUVETAAN LEIKKAAMAAN NIIN MENEE MYÖS YLÄLUOKAN EDUT.
SUURI BANG ON TULOSSA JA SE TULEE KIINASTA KUN EPÄUSKO VALTAA KIINAN MARKKINAT. TAI LEVIÄÄKÖ EUROOPAN PALO KIINAAN KUN KIINA EI SAA SAATAVIAAN EUROOPASTA KOHTA.
KANSAN EDUSTAJILTA PUUTTUU YKSINKERTAINEN AJATUS MALLI ETTÄ ANNA PIENYRITTÄJIEN TOIMIA ILMAN RASKAITA VEROJA AINA 100 000 € PER YRITTÄJÄ NIIN HÄN PALKKAA KANSALAISIA TÖIHIN JA NIISTÄ SAA VEROTULOJA.VALTION MENOT PUTOAVAT JYRKÄSTI.
HETI VOISI SYNTYÄ LISÄÄ 200 000 YRITTÄJÄÄ TEKNIIKAN JA TIEDON KAIKILLE ALOILLE, SILLÄ JOKAINEN HALUAA SAADA VEROTTOMIA TULOJA JA PALKKAISIVAT PALJON IHMISIÄ TÖIHIN KOLMEN VUODEN AIKANA.
NYKYISEN TIETOTEKNIIKAN AIKANA YKSI HENKILÖ VOI HOITAA VALTAVAN SUUREN MÄÄRÄN TÖITÄ VERRATTUNA AIEMPIIN VUOSIIN, HARJAANTUMINEN VIE VAIN LYHYEN AJAN.
OLEN HOITANUT KANSAINVÄLISEN VIIDENVUODEN OSAKEANTI TOIMINNAN JA YHTIÖN HALLINNON VAIN KAHDEN AVUSTAVAN HANKILÖN PANOKSELLA.
TÄNÄÄN PYSTYY USKOMATTOMIIN TYÖSUORITUKSIIN, VAARANA VAIN ON BURNOUT.
EMERITUSKEKSIJÄ RAINER PARTANEN