1. Väite että keksintöä ei ole. Väitettä ei kukaan ole todistanut oikeaksi. Lukuisat patenttihakemukset tukevat sitä että keksintöä on kehitetty jatkuvasti. Kun keksinnöt ovat salaisia niin kaikki väitteet niistä ovat perättömiä. Toiminta keskeytettiin keskeneräisenä, joten mitään todellista vastausta ei voi saada ennen kuin toteutus tehdään. Yhtiöllä oli runsaasti rahavaroja ja juuri tehty suuri sijoitussopimus 4,5 milj. € . Kun nyt ei anneta keksijän todistaa keksinnön olemassaoloa niin miten voidaan väittää että hän on pettänyt joitakin tahoja
2. Tuomari on hyvin loukkaantunut ja kielteinen, kun Liiketoimintasuunnitelma esitteen keksintöä koskevia tietoja jotka ovat salaisia ei haluta selitellä, asiat joita on väitetty virheellisiksi ja harhauttaviksi. Väite ei pidä paikkaansa koska esitteen tiedot ovat tavoitteellisia ja muutenkin oikeita. Kaikkea voi aina tulkita kielteisesti kuten tuomari on omilla esimerkeillä tehnyt.
3. Tuomari haluaa selitellä hyvin kielteisesti varojen hankintaa joka on ollut täysin keskeinen asia antitoiminnassa ja mitään muuta kehitys toimintaa ei ole päätetty toteuttaa, ennen kuin tarvittavat minimi varat 2,4 milj.€ on koossa. Salaisia tuotekehitys asioita ei toteuteta ennen kuin varat on koossa.Myös tuomarin tuomio voi vaikuttaa siihen tuleeko ulkomaiset suur sijoittajat lopulta mukaan sijoituksellaan, vai tuhoaako tuomarin päätös koko hankkeen, ilman mitään näyttöä.
4. Tuomari ei ole huomioinut sitä että käytännössä kukaan osakkaista ei ole ilmoittanut että heitä olisi petetty, vasta poliisin ja syyttäjän pitkäaikaisesta syyllistämiskampanjan seurauksena neljä osakasta yhtyi syyttäjän esitykseen. Joista yksi on selvästi ei osakas joka aikanaan halusi osakkeensa lunastukseen ja pettyi välimiesoikeuden ratkaisu tulokseen.
5. Lisäksi kaikki tapahtumat on tehty seitsemän vuoden aikana täysin lakien mukaan,myös “RATAN” huomautukset ovat olleet lainvastaisia, eikä yritystoiminnassa ole ollut moitittavaa tilintarkastajan mukaan, ainoastaan jonkin muotoseikan mukaan ja yhtiökokoukset on antanut vastuuvapauden hallitukselle ja toimitusjohtajalle
6. Tuomarin virhe on tapahtunut, koska hän pitää pakkokeinolain mukaista tutkintaa jo valmiiksi todettuun syyllisyyteen selvänä. Siten sitä on informoitu poliisin ja syyttäjän taholta eteenpäin. Tuomarin päätös perustui hänen omaan ajatukseen että kun puolet oli ehdottomasti todennut kirjallisella todistuksella keksijän syyttömäksi törkeään petokseen ja uskoivat keksintöön. Silloin tuomari totesi että vain kolmasosan hän hyväksyy ja silloinhan on petetty kahta kolmas osaa ja hänellä on enemmistö. Tuomari on lukenut Dan Frändenin kirjan “Petos".Siinä sanotaan, että uhrin pitää tuntea itsensä petetyksi, jotta pettäjä voitaisiin
oikeudessa tuomita. Tätä tietoa tuomari ei ole omaksunut. Myös Jaakko Tapanin kirjassa Petos liikesuhteessa on maininta että asianomaisen kuuluu itsehankkia kaikki tieto mikä on saatavissa ennen kuin voi syyttää petoksesta.Tietoa oli saatavissa kaikenaikaa yrityksen toimistossa.
7. Miten on tuomiossa käsitettävissä että keksijä tuomitaan petoksesta ja kaikki tieto on ollut yhtiön markkinoimaa ja yhtiö ei ole osallinen petokseen koska puolet osakkaista ei sitä hyväksy. Miten tämä toinen puoli osakkaista on saatu petoksen uhriksi vain tuomarin päätöksellä. Kaikki tieto on yleistä tietoa joka ei ole virheellistä ja siten oikeata. Moni taho on tutkinut esitteitä mutta ei ole ilmoittanut mistään virheistä. Voiko tällainen tuomio olla pysyvä. Vain keksinnöt ovat salaisia.
8. Lopuksi kun jumala on siunannut tämän työn eikä hän jätä rankaisematta niitä
jotka yrittävät tuhota hänen johdollaan toteutettua työtä. Silloin sietäisi miettiä
mitä on tullut tehtyä. Tällä tarkoitan sitä että kun keksijä toimii sisäisen
intuitiivisen johdatuksen alaisena se on jumalan johdatusta.
Emerituskeksijä.