työskentelee USA:ssa, mutta hän valtuuttaa jonkun hoitamaan asian yhdessä, nykyjohdon ja lojaalien osakkaiden kanssa. Lisäksi olen viimeistellyt valmistusohjeet joten jokaisen sijoitus on turvattu ja uskon että selostukseni avustuksella valmistus onnistuu kun valtiolta tulee yhtiölle vaaditut korvaukset ja / tai sijoittajilta. Olen myös ohjeistanut että uusi yhtiö hoitaa että valmistus ja patentointi viedään pois Suomesta se on tahtoni ja lisäksi että tulevat uudet osakkaat puhaltavat yhteen hiileen.
EMERITUSKEKSIJÄ RAINER PARTANEN