mutta politikkojen ainoa tehtävä on turvata lainsuoja ja olosuhteet yrittämiselle. Näitä ei tällä hetkellä ole Suomessa. Pienyrittäjät jotka työllistävät Suomen kansan on kuormitettu hirveällä byrokratialla, kaiken tulee olla yhdellä luukulla ja karsittuna.
Ei se niin kamalan vaikeaa ole, mutta konsensus estää kaiken edistyksellisen toiminnan sen ilmaisi myös PK yritys järjestö ja esteiden karsiminen vie vuosia siinnä ajassa yritykset kerkiävät tuhoutua.
Keksijät ja yritykset mitkä politikot tuhoavat byrokratialla, niin syyttäjät ja oikeuslaitoksen tuomarit hoitavat loput väärillä lain tulkinnoilla joista seuraa että Suomessa ei ole ihmisoikeuksia.
Jos Suomi ei ole havahtunut tähän 6 vuotiseen tuhon kierteeseen niin vaikuttaa että se ei enään kykene tekemään mitään, vaan Suomi on taloudellisesti vapaassa pudotuksessa, väitetään että se ei johdu meistä, turha selitellä viimekädessä kaikki johtuu meistä jos emme kykene hoitamaan asioitamme parhainpäin. Kysymys on vain siitä että ymmärrämme tilanteen ja ryhdymme sen vaatimiin toimiin. Aika helppoa mutta konsensus estää muutoksen, on otettava käyttöön enemmistön päätösvalta. Sitten muut saavat vikistä, sillä toimivuus on tärkeämpi kuin pienet vikinät. Oikeuslaitos tulee uudelleen kouluttaa niin että vaaditaan ehdoton näyttö rikoksesta että voi tuomita. Eikä niin että nyt kerätään syyttäjän asialle hyviä mielipiteitä ja sitten tuomari tuomitseee koska on syyttäjän ja hänen todistajien mielipide näyttö, vaikka kaikki muut on syytetyn puolella, mitä oikeutta tällainen on. Luku erikseen on sitten virkamiesrikollisuus joka voittaa aina oikeudessa kun vastassa on kansalainen tai pienyritys. Se on juuri kuin Mauno Koiviston konklaavin päätös että virkamiesten ja pankkien on voitettava kaikki oikeudenkäynnit.
Politikot on selvästi luovuttanut vallan muille tahoille jolle kansa ei sitä ole antanut, joten politikot ovat syypäitä Suomen kurjaan tilaan.
Suomen hallinnon mädännäisyys lemuaa kaikkialle Suomeen ja sen tietää jo eurooppakin, vain meidän politikot eivät vielä tiedosta asiaa.
Emerituskeksijä.