Europositron weblog

Lainattu kirjoitus:

Kun 80-luvun alussa YK:ssa lopullisesti tyrmättiin Uusi kansainvälinen talousjärjestys (UKTJ), ymmärsi jokainen aikaansa seuraava, ettei maailmaa voida rakentaa kansainvälisen oikeudenmukaisuuden periaatteelle. Ei maailmaa eikä Eurooppaa. Taustalla oli tietysti friedmanilaisen monetarismin nousu ja uusliberaalin ajattelun läpimurto. UKTJ:n idea jäi elämään vaihtoehtoisten kauppajärjestöjen reiluna kauppana.

Kaikesta huolimatta eurooppalaiset saatiin uskomaan, että yhdentyvä Eurooppa pystyy rakentamaan hyvinvoinnin suljetun kehän. Näin ei ole käynyt. On saatu aikaan pahoinvoinnin syvenevä kierre.

EU-eliitin ja valtamedian mielestä on ymmärtämättömyyttä, että ihmiset syyttävät EU:ta yksittäisistä asioista kuten pakolaisuuden syistä. Eikö EU Natomaineen ole itse synnyttämässä pakolaisuutta? Direktiivien ja (Naton) sotatoimien myötä?

Jo EU-kansanäänestyksessämme 1994 olisi pitänyt ymmärtää, että kysymys ei ole sosiaalisesta enempää kuin rauhanprojektistakaan vaan vastaavasta finanssikapitalismin suuroperaatiosta, joka on murentanut yhteiskuntia EU:n ulkopuolellakin. Eurooppalainen työväenliike ei ole kyennyt ymmärtämään, että finanssitavarataloissa ja pörssisaleissa ei kansojen tarpeita tyydytetä eikä kokonaiskysyntää kasvateta.

Kansalaisten EU kritiikki tyypillisesti näkee koko EU:ssa syyn yksittäisiin epäkohtiin. Epäkohtiin, joille leveää, vieraantunutta elämää viettävä EU-byrokratia ja sitä tukeva lehdistö näkee yksittäisiä, EU:sta riippumattomia selityksiä. Epäkohtiin, jotka ovat työn alla asianmukaisella osastolla ja ratkaistaan kyllä ja viimeistään sitten kun integraatio on tarpeeksi pitkällä. On siksi ymmärrettävää, että eliitin näkökulmasta EU:ta järjestelmänä syyttävä kritiikki on ymmärtämätöntä. Mutta onko se todella sitä?

Yhteisvaluutan väistämättömät ongelmat myönnetään jo valtavirrassakin ja ne ovat juuri sellaisia systeemisiä kokonaisvikoja, joita kansalaiset näkevät yksittäisten epäkohtien syynä. Vaikka esimerkiksi sosiaalipolitiikka on EU:ssa muodollisesti jäsenvaltioiden oma asia, asettavat jo yhteismarkkina- ja kilpailusäännöt käytännössä merkittäviä rajoitteita siihen, miten EU-valtio voi järjestää hyvinvointinsa. Kun siihen lisätään budjettikuri, sisäiset devalvaatiot ja vapaa liikkuvuus, ollaan tilanteessa, jossa EU:ta kokonaisuutena kritisoivan argumentti alkaakin näyttää yksittäisiin syihin vetoavan byrokraatin argumenttia oikeammalta. Olkoonkin, että byrokraatilla on kaksi yliopistotutkintoa ja kavereita kaikissa jäsenmaissa.

Tavalliselle kansalaiselle ei makseta ideologian ylläpitämisestä. Hän vastaa sen kustannuksista. Jokaisen vastuullisen kirjoittajan velvollisuus on yrittää selvittää, mistä kansalaisen kriittisyys kumpuaa. Ymmärtämättömyyteen vetoaminen on vaarallista itsepetosta.

Hannu Ikonen on Vastavalkea ry:n varapuheenjohtaja.

Emeritus yrittäjä ja keksijä.