Eduskunnalla on ratkaisun avaimet käsissä, tulevaisuuden ja akkukeksijän asiassa.
Katsoin www.karjula.net sivut ja hämmästyin! Eduskunnassa on siis tulevaisuuden eteen työtä tekevä kansanedustaja!
Useimmat kansanedustajat työssään jäävät menneisyyden ja nykyisyyden vangeiksi. Heidän tekemänsä puheet ja tekstit toteavat vain olemassa olevan asiantilan ja niihin sopiva ongelmanratkaisumalli on aina myöhässä.
Tulevaisuuden maailma puuttuu ajattelumallista lähes kokonaan-(ideat,luovuus ja mielikuvitus). Eräänlaista uuden syntymistasoa tai näkymätöntä maailmaa ei nähdä tai sitä ei tunnisteta.
Mielestäni tulevaisuuden tason puuttuessa ajattelumallista-tehdään ja toimitaan vajaalla esiymmärryksellä tai informaatiolla.
Menneisyyden ja nykyisyyden tasoilla tekeminen johtaa kertautuviin vääriin tekemisten kierteeseen ja se on epäviisasta. “Ylinäkemistä” eli ideaa tarvitaan asioihin ja niiden ongelmaratkaisumalleihin.
Äly x kokemus x luovuus = viisaus
Sivuillasi on täyttä asiaa. Itse kiinnitän aina huomiota siihen, miten henkilö muuttaa sanamuotoon ajatuksensa (käsittäminen).
Tunnistan tekstisi luovan henkilön tekemiksi. Tulevaisuusmyönteisyys ja rohkeus tehdä omalla työlläsi vapautta ja sopivaa toimintaympäristöä uusille innovaatioille ja keksinnöille-tunnistan sinut “hengenheimolaiseksi".
Kehitys-ja keksintöyhtiö Ab Europositron Oy:n siemenrahoitusvaihe sai rahoitustarkastuksen puuttumaan ja estämään jatkorahoitusmahdollisuudet Suomessa. Olisi tarvinnut olla heidän hyväksymänsä esitteet-mihin kaikki rahat olisivat menneet.
Asia eteni myöhemmin oikeusasteisiin-vaikka mitään laitonta tai kirjanpitorikosta ei havaittu.
1.SUOMESSA EI OLE MEKANISMIA, MILLÄ YKSITYINEN KEKSINTÖYHTIÖ-JA KEHITYSYHTIÖ SAA RIITTÄVÄN SIEMENRAHOITUKSEN.
Asia vaatii lakialoitteen ja lakimuutoksen heti.
Varsinkin läpimurtokeksinnöissä pelkkä maailmanlaajuinen patentointi maksaa 1,5 miljoonaa euroa ja Suomesta ei saa yksityinen yhtiö riittävää rahoitusta. Tekesin ja Sitran rahoitusmäärät jäävät vaivaiseen 300 000 euroon ja lisäksi keksintötiedot pitäisi paljastaa virkamiehille-tähän yksityiset keksijät ja yhtiön osakkeenomistajat eivät tule suostumaan, koska sen jälkeen ei ole enää mitään myytävää ja keksintösalaisuudet vuotavat kilpailijoille eli ne varastetaan.
2.PAHIMMAT KILPAILIJAT VOIVAT NYKYÄÄN KYSEENALAISTAA UUDET KEKSINNÖT PERUSTEETTOMASTI RIKOSTUTKINTAAN JA OIKEUS-SALEIHIN SAAKKA SIEMENRAHOITUSVAIHEESSA.
Valehtelijat,vääristelijät ja tahallaan yhtiölle vahinkoa tuottavat osakkeenomistajat tai osakkeenomistajien edustajat pitäisi voida erottaa yhtiöstä lainmukaisesti jo alkuvaiheessa.
Asia vaatii lakialoitteen ja lakimuutoksen heti tämäntapaisille ammattimaisille
“muotovirhesyyllistäjien ammattikunnalle"ja “häirikköosakkaille”
3.ESITUTKINTA-AIKANA SIEMENRAHOITUSVAIHEESSA OLEVAN KEKSINTÖ-JA KEHITYSYHTIÖN JOHDOSTA JA OSAKKENOMISTAJISTA VOIDAAN JULKAISTA VALHEELLISTA INFORMAATIOTA(Helsingin Sanomat-Tuomo Pietiläinen)
Esitutkintatuomari ja poliisi vuotavat salaisia ja keskeneräisiä asioita julkisuuteen.
Asia vaatii lakialoitteen ja lakimuutoksen heti.
4.ESITUTKINTA-AIKANA SIEMENRAHOITUSVAIHEESSA OLEVAN KEKSINTÖ-JA KEHITYSYHTIÖN SALAISIA KEKSINTÖPAPEREITA VOIDAAN VIEDÄ PAKOLLA POLIISIVOIMIN. POLIISI ON VUOTANUT KEKSINTÖTIETOJA PAHIMMALLE KILPAILIJALLE.
Julkisuuslaki ja Patenttilaki ovat ristiriidassa keskenään.
Asia vaatii lakialoitteen ja lakimuutoksen heti.
5.AB EUROPOSITRON OY OSAKKEENOMISTAJAT JA YHTIÖN PÄÄOMISTAJA KEKSIJÄ RAINER PARTANEN OVAT KOKENEET KAIKKI NÄMÄ VÄÄRYYDET.
Lisäksi keksijän ihmisoikeuksia ja syyttömyysolettamaa on loukattu erittäin rankasti kaikkien viranomaisten taholta. Kaikki osakkeenomistajat ovat olleet myös sijaiskärsijöitä viranomaisten tahallaan viivyttäessä projektin etenemistä ja syyllistäessä myös muita osakkeenomistajia perusteettomasti ilman todisteita.
KEKSINTÖYHTIÖ ON NYKYISILLÄ LAINTULKINNOILLA LAINSUOJATON SUOMESSA.
Eduskunnan pitää heti syysistuntokauden aluksi ottaa uudelleen käsittelyyn innovaatiotoiminalle mahdollistavan toimintaympäristön suojaavat uudet lakialoitteet ja siitä seuraavat lakimuutokset.
ILMAN VAPAUTTA EI KEKSINTÖ-JA KEHITYSYHTIÖ VOI TOIMIA SIEMENRAHOITUS-JA ALKUVAIHEESSA.
Rohkeilla ja ennakkoluulottomilla yksityisillä kansalaisilla pitää olla mahdollisuus vaikuttaa suoralla sijoittamisella keksintöyhtiöihin ja sitä kautta vaikuttaa rauhanomaisesti mm. energia-ja ilmastonmuutosasioihin.
NYKYISIN RAHOITUSTARKASTUSVIRASTO VOI ESTÄÄ TÄMÄNTAPAISEN YKSITYISEN ALKURAHOITUKSEN PIENEMMILLÄ SUMMILLA.
On kansalaisten oikeustajua loukkaavaa tämäntapainen oman rahan käyttörajoittaminen ja suoraa toimintaa estävä malli.
Ilmeisesti sijoitusrahastot ja nykyiset pankit katsovat tämäntapaisen rahoituksen uhaksi omalle toiminnalleen-varsinkin, jos tämäntapainen malli yleistyy valtakunnassamme.
Keksijä Rainer Partasen ja Ab Europositron Oy:n ennakkotapaus osoittaa, että käytännössä asiat ovat erilaisia. Juhlapuheet ja puolueohjelmat ovat teoriaa.
Suomessa ei ole nykyisin lainkaan sopivaa toimintaympäristöä uusille läpimurtokeksinnöille-päinvastoin on tullut senkaltainen olo, että jonkinlaiset “luovuustappotalkoot” on meneillään.
Viranomaisten laintulkinnat ja ammattitaito ei riitä nykyisellään ollenkaan keksintöasioissa.
TULEVAISUUDEN KEKSINTÖJEN KYSEENALAISTAMINEN OIKEUSISTUIMIIN SAAKKA KERTOO VIRANOMAISTEN ELÄVÄN MENNEISYYDESSÄ.
TULEVAISUUSMYÖNTEISYYS JA NÄKYMATTÖMÄN MAAILMAN TUNNUSTAMINEN LUO POHJAA ENNAKOLTA ONNISTUMISIIN.
UUDET KILPAILUKYKYISET VIENTIALAT SYNTYVÄT JOKATAPAUKSESSA UUSISTA KEKSINNÖISTÄ JA SUURISTA LÄPIMURTOKEKSINNÖISTÄ, JOISTA VOIDAAN TEHDÄ LUKUISIA LISÄSOVELLUKSIA.
EDUSKUNNAN PITÄÄ LUODA OLOSUHTEET JA SOPIVA TOIMINTAYMPÄRISTÖ UUSILLA MUUTOSTA TUOVILLA TULEVAISUUSLAILLA….NYT….EIKÄ TULEVAISUUDESSA!
Muutosterveisin: Ab Europositron Oy:n sijoittajaryhmä
Sijoittajaryhmän puolesta:
Ilkka Laakso
This entry was posted on 14 Aug 2009 at 12:18 by rainer and is filed under Uutiset.