Avoin kirje Hovioikeuden tuomareille:
Käsittääkseni Hovioikeuden tuomarit ovat ammattituomareita ja suoraselkäisiä.
Laintulkinnoissa ollaan eri linjoilla kuin käräjäoikeuden tuomarit,jotka tahallaan tekevät keskitien ratkaisuja, jotka melkein järjestään menevät hoviin ruuhkauttaen oikeuslaitoksen.
Käräjäoikeuksista onkin tullut paperipinojen kerääjiä
todistusten nauhoittajia.(osaksi syyttäjänlaitosta)
Lisäksi käräjäoikeudet lähtevät syyllisyys-olettamasta. Syyttäjälaitos laittaa olettamuspohjalta tapauksia törkeä-petos nimikkeen verukkella syytteeseen. Ilmeisesti jonkinlainen tulosvastuullisuus on pesiytynyt käräjäsaleihin.
Saman logiikan mukaan liikennepoliisin pitäisi sakottaa liikennerikkomuksia niinpaljon, että poliisien palkkakustannukset peittyisivät.
Käräjäoikeuden ammattitaito on siis nykyisin riittämätön muuttuvassa yhteiskunnassa ja siltä pitäisi ratkaisuvalta ottaa pois lukuisten EU:N lakien ja ihmisoikeusrikkomusten ja liian pitkien käsittelyaikojen vuoksi.
Lisäksi syyttömiä on jo tuomittu liikaa.
Ennakkotapauksissa pitäisi esitutkinnan jälkeen juttujen mennä suoraan Hovioikeuteen.
Esim. kehitys-ja keksintöyhtiön taloustilanne ja kaikkien uusien yhtiöiden taloustilanne ei kestä vuosikausia (n. 7 vuotta) kestävää oikeudenpäättämättömyyttä ja huonoa ammattitaitoa.
Suoraselkäiset tuomarit löytyvät kuitenkin Hovioikeudesta.
Syyttömyysolettama on kivijalka-ammattiarvo eli rehellisesti ja tasapuolisesti käsitellään myös puolustuksen näkökannat asioihin.
Lisäksi Hovioikeuden tuomarit katsovat ennakkotapauksia nykyisiä lakeja enemmän soveltaen.
JOS KUKAAN EI KYSEENALAISTA NYKYISIÄ LAKEJA-LAIT EIVÄT KEHITY.
Hovioikeus osaa siis katsoa myös tulevaisuuteen ja saada lait etukäteen asianmukaisiksi.
Sivistyneen valtion lainsäädäntö pitää olla aina kunnossa ja tuomarien työmoraali korkealla.
1.Vanhentuneet ja toimimattomat laintulkinnat johtavat kansakunnan rappioon.
2.Jos mitään uutta ei tule-kansakunta ajautuu kaaokseen ja “taloudelliseen sotatilaan-syvään lamaan".
3.Kertautuvana vaikutuksena huonosta taloustilanteesta ja työttömyydestä tai tekemättömyydestä tulee masennus,kokonaisvaltaiset sairaudet ja viha yhteiskuntaa vastaan.
4.Viha taas muuttuu väkivallaksi yhteiskuntaa vastaan.
Terrorismi on jo ääritapaus ja silloin presidentti ja hallitus ottavat viimeistään poikkeuslait käyttöön koko kansakunnalle…….
5.Vanha Pahoinvointiyhteiskunta ja ihmisarvoton elämä pitää purkaa pois.
Tämän teksti on avoin kirje kaikille Hovioikeudessa tai Korkeimmassa oikeudessa työskenteleville.
Keksintö-ja Kehitysyhtiöt tarvitsevat täysin uudet tulevaisuuslait suojaakseen.
Olisiko halukkaita tuomareita tai oikeusoppineita tekemään lakialoite ennakkotapauksemme perusteella?
Jokatapauksessa pätevillä tuomareilla on suuri merkitys, jotta saamme tulevaisuuden vapaan toimintaympäristön luovuudelle ja uusille keksinnöille.
Tulevaisuuden Luova Hyvinvointiyhteiskuntaa ei voi syntyä ilman uusia keksintöjä ja innovaatioita.
LAINTULKINNOISSAKIN PITÄÄ OLLA IDEAA-TULEVAISUUSKESTÄVYYTTÄ.
Tuomariterveisin: Ab Europositron Oy:n sijoittajaryhmä
Sijoittajaryhmän puolesta:
Ilkka Laakso
This entry was posted on 22 Aug 2009 at 09:55 by rainer and is filed under Uutiset.