Anneli Auer asiassa, kuitenkin tuli oikeusmurha sillä Anneli ei ole syyllistynyt lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön tai pahoinpitelyyn, tämä tuomio tehtiin vain että selvitään pienemmillä korvauksilla kun Anneli vapautetaan murha tuomiosta:
Tosi asia kuitenkin on että suurin osa tuomareista ei tarvitse mitään näyttöä vaan tuomitsevat pelkillä todennäköisyyksillä joka tarkoittaa vain että niin päätettii mielipiteellä, tämä ei ole oikeusvaltion toimintaa, aina tulisi olla selkeä näyttö rikoksesta jos tuomitaan. Myöskään korkein oikeus ei ole tehtäviensä tasolla. Suomessa virkamiehet on täysin suojattuja koska ei edes rikostutkintaa suoriteta poliisin toimesta. Melkein kaikki virkamiehet haluavat tuomioita vaikka ei ole näyttöä rikoksesta. Vain sisäinen kateus saa poliisitutkinnan aikaiseksi kuten Aarnion tapauksessa. Politiikka ja oikeuslaitos toimii käsi kädessä, ei ole mitään erillistä oikeuslaitosta yleensä tärkeät yritykset ja henkilöt vapautetaan kaikesta vastuusta lopulta.
Piiri pieni pyörii (lapset siinnä hyörii jakaen varallisuuden, virkamiehet, politikot ja tuomarit ), Suomi on kuin kopio Venäjästä, kansalla ei ole toivoa oikeudesta vain sattuma voi antaa sitä. On pelkkää propagandaa puhua oikeusvaltiosta meillä ei ole ihmisoikeuksia vaikka on ratifioitu sopimus.
Perustuslaki ei ole sen paperin arvoinen johon se on kirjoitettu, vessapaperi on tärkeämpi koska se on pehmeää. Kummallista oikeuskäytäntöä kun virkamiehet saa vapaasti rikkoa lakia ja vaikka huomauttaa siitä niin sitä ei huomioida. Se kertoo että mitään Suomen eduskunnan säätämää lakia ei virkamiehen tarvitse noudattaa, siten eduskunta on turha laitos ja sen kansanedustajat, kun eivät pystyneet yhtä sote lakia aikaansaamaan neljässä vuodessa. Kaikki Eduskunnan kansanedustajat vaihtoon ja kumotaan perustuslaki ja tehdään uusi jossa jokainen virkamies on vastuussa tekemisistään lain edessä eikä poliisi voi kieltäytyä tutkimasta tehtyä rikostutkintapyyntöä. Tuomari täyteen vastuuseen lain edessä.
Suomessa vallitsee omertan laki, korruptio on sisäänrakennettu joka peritään veroissa ja maksuissa. On kyllä modernia ja nerokasta täytyy tunnusta, huippu Kleptokratiaa.
Emerituskeksijä.