Suomalainen yhteiskunta on muodostunut läpimädäksi, mielivalta vallitsee korkeiden päättäjien taholla, siitä kärsii koko kansakunta eikä ihme että pahoinvointi on vallitseva kansalaisten keskuudessa,

February 12th, 2012

ennustan että räjähdys tapahtuu kolmen vuoden kuluessa. Vasta silloin poliittiset päättäjät heräävät ja ryhtyvät korjaamaan virkamiespäälliköiden mielivaltaa, sekä tuomarirälssin moraalitonta toimintaa. Suomeen on rakentunut virkamies mafian korruptio jossa rahavaroja kulkee budjetin kautta eri tahoille korruptio maksuina, lisäksi yksityistä korruptio rahaa jolla ostetaan palveluita. Korruptio on taitavasti puettu laillisuuden kaapuun. Arviolta 10 000 kansalaista tuomitaan vuodessa syyttömästi, mielivaltaisissa oikeuden istunnoissa koko maassa, tuomari moraali on kadonnut tyystin. Syyttäjät on laitettu keräämään valtiolle rahaa, keksityillä syytteillä joilla voidaan takavarikoida ihmisten koko omaisuus ja tuomari siirtää rahat valtiolle joka jakaa ne mafialle erilaisina budejetti ylityksinä. Näin tarvitaan jatkuvia lisäbudjetteja jotta mafian ruokahalua tyydytetään.

Emerituskeksijä.

Lojaalit osakkaat kutsutaan uuteen yhtiöön kevään kuluessa, jotta saamme akkukeksinnön toteutukseen tänä vuonna. Osakkaiksi kelpuutetaan vain lojaalit osakkaat ja ne jotka jättivät perimisen auki oikeuden korvauspäätökseen,

February 11th, 2012

osallistuminen uuteen yhtiöön tarkoittaa että luopuu lopullisesti korvauksesta keksijältä. Tarkempaa tietoa asiasta tulee kirjeellä kevään kuluessa, kirjeet tulevat vain niille osakkaille joita kutsu koskee, kutsun lähettää perustettavan ulkomaisenyhtiön johto.

Terveisin Al-akkukeksijä Rainer Partanen.

Suomalainen tuomari rälssi ei kunnioita ihmisoikeuksia, mahtavatko edes tietää mitä tarkoittaa Euroopan ihmisoikeus sopimus, joka on ollut ratifioituna jo yli 20 vuotta. Suomessa ei oikeuslaitoksen tuomarikunta ei ole omaksunut länsimaista

February 11th, 2012

oikeusjärjestelmää, joka periytyy Rooman oikeudesta jossa tulee todistaa syyllisyys. Voimassa on kommunisti valtioiden käytäntö, syyllinen on se joka katsotaan sopivaksi ja asialla ei ole mitään tekemistä oikeudenmukaisuuden tai vallitsevan lain kanssa. On tullut aika laittaa vastuuseen tämä rikollis rälssi.

Emerituskeksijä.

Anna-Maja Henriksson teidän on aika toimia; Iltasanomat kolumni 8/2, Hannes Markkula. Totuus vai sensuuri. Pitäisiköhän Suomen tärkeimpien oikeuspäälliköiden erota. Kyllä pitää,ensimmäiseksi KKO:n presidentti Pauliine Koskelo, hän väitti että syyttömäksi

February 8th, 2012

todetun tuomiota ei voi korjata, sillä silloin menisi oikeuslaitoksen uskottavuus, sehän on jo mennyt. Siis vain oikeus tapahtuisi kun syyttömäksi myöhemmin todetun tuomio purettaisiin viipymättä. Mielestäni korkeita tuomareita tulisi viedä valtakunnanoikeuteen sillä he turmelevat kansakunnan oikeustajun, se on kaikkein vakavin rikos jonka tuomari voi tehdä, opettamalla moraalittomasti että väärinteko on oikein tuomareilta !.

Emerituskeksijä.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson; tiedostatteko mitä tarkoittaa kun tuomarit laitetaan vastuuseen tehdyistä; Oikeus Ryöstömurhista, tällaista ei Suomessa ole koskaan ajateltu, nyt on aika kypsä koska niitä on ollut viimevuosina valtava määrä !.

January 20th, 2012

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, kenen on vastuu kun oikeuslaitosta ei valvo kukaan, uskokaa minua tästä nousee vielä maata järisyttävä asia ja te olette tulessa tuomareiden kanssa . Politikot eivät ota vastuuta mistään, vaikka maa tuhoutuisi. Eurooppa on menossa konkurssiin ja politikot pyörittävät peukaloitaan ja lapioivat kansakunnan varat tyhjän pantiksi. Lähivuosina Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta tulee valtava määrä tuomioita Suomelle, oikeusministeri ei ymmärrä mitä se tarkoittaa kun Suomi monessa asiassa tulee rupusakkiin, edes talous ei säily kunnossa kun yrittäjät kaikkoavat tästä haaksirikkolaivasta. Hallinnon virkamiesten mielivalta ja vastuuttomuus vaatii syylliset , oletteko yksi heistä ? , pienen tuomari ja virkamies joukon lisäksi joiden nimet julkistetaan koska tuomio päätökset ovat julkisia.

Ystävällisin mutta varoittavin terveisin; emerituskeksijä