Blogi kirjoituksiin tulee kesätauko ja vain erityisen merkittävät uutiset kirjoitetaan. Palataan Syyskuun alussa, uusin eväin.
May 27th, 2012Emerituskeksijä.
Voiko Euroopan ihmisoikeus sopimusta pitää toimivana jos ihmisoikeus tuomioistuimen päätös kestää niin kauan 4-8 vuotta, että ihminen kerkiää kuolla, ennenkuin saa oikeutta sopimuksen artiklojen mukaan.
May 26th, 2012Kun on kyse suhteellisen selvistä loukkauksista tiettyjä artikloja vastaan, jollaisia tapauksia on jatkuvasti käsitelty niin eikö sellaisia tapauksia voisi käsitellä nopeammin niin Euroopan kansalaisilla säilyisi usko ihmisoikeuteen Euroopassa ja sehän olisi tärkeää kehityksen kannalta.
Kaikella kriittisellä asiain ilmaisulla on tarkoitus parantaa Suomen oikeuslaitoksen toimintaa ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen toimintaa. Euroopan yhteisön kansalaisten hyväksi.
Emerituskeksijä.
Nykypäivän Suomalaisella gangsteri oikeuslaitoksella; on olemassa malli Ruotsista 20-30 luvuilta, kun Ruotsalainen tulitikkutehtailija talousnero Kreuger ja hänen veljensä tuhottiin johon olivat pitkälti syyllistyneet Wallenbergit ja Ruotsin-
May 26th, 2012kuninkaallinen hovi, näin kertoo kirjat tapahtumista. Kreuger murhattiin Pariisissa ja veli oikeusryöstömurhattiin Ruotsissa oikeuslaitoksen toimesta ja keksityin todennäköisin syin. Jos haluatte lukea tapaus Kreugeristä niin kirjat saa ruotsinkielisinä sähköpostilla: contact@europositron.com ,kirjat ovat vuodelta 1933-1937. Kun olet saanut kirjat toimita ne edelleen ystävillesi.
Emerituskeksijä.
Suomalaiset on saatu ymmärtämään, että konsensus on demokratiaa, sitä se ei ole vähimmässäkään määrin. Konsensus tarkoittaa diktatuuria, siis on vain yksi totuus.Kun mennään metsään niin mennään rajusti, tulossa on sellainen katastrofi,
May 24th, 2012joka on paljon suurempi kuin 90 luvun romahdus, aikajanalla 1- 3 vuotta.
Eurooppa on jo polvillaan, samoin Yhdysvallat. Mistä tämä katastrofi tulee, se tulee Kiinasta. Euroopan ja USA:n tilaukset Kiinasta ovat vähentyneet dramaattisesti ja Kiinan talous ei kestä sitä.
Kun Kiinalaiset alkavat nostaa pankeista talletuksiaan niin myrsky on alkanut. Siitä tulee sellainen hurrikaani että aiemmat taantumat on lasten leikkiä. Suomi menettää kaikki sitoumukset Eurooppaan ja tilauskanta romahtaa totaalisesti. Kyse on samasta asiasta kuin jos karjalauman johto härkä johdattaa lauman vuorenrinnettä alas, niin muu lauma seuraa ja tuhoutuu. Siksi taloudessa pitää olla itsenäinen eikä mene mukaan kaikenlaisiin johdannaiskauppoihin. Uuden alueen keksintöihin kannattaa sijoittaa aina ja etenkin energia-alaan.
Emerituskeksijä
Vuonna 2015 on tullut täyteen 14 vuotta valtionvirkamiesten salaliiton valtioterrori, keksintöjen varkaus ja omaisuuden anastus, syyttömän keksijän oikeusryöstömurha. Valtio naamioi oman salaliiton, yksityisen keksijän tekemäksi törkeäksi petokseksi,
May 23rd, 2012kuitenkaan mitään laitonta ei yksityiseltä taholta ollut tapahtunut.
Euroopan ihmisoikeus tuomioistuin ratkaisee koko asian, euroopan ihmisoikeus sopimuksen mukaan, onko sopimus artikloja loukattu.
Saamme vastauksen ilmeisesti viimeistään vuonna 2015.
Emerituskeksijä.