Suomen valtion oikeuslaitos jota oikeusministeri Anna Maja Henriksson toimillaan tukee, on kansalaisten ryöstäjä ja henkinen murhaaja sekä joskus fyysinen murhaaja.Minkäänlaista tutkimusta ei ole tehty, noudattaako oikeuslaitoksen tuomarit Euroopan ihmis-

September 28th, 2012

oikeuksia, virkamiehet voivat riehua rauhassa ja aikaansaada tuhoa kansan parissa, kuten koko itsenäisyyden ajan.

Venäjän diktaattori muuttui vain toiseksi suomen virkamies diktaattoriksi.

Sitä jota ei vaaleilla valita, ei tule valtaa antaa. Kaikki tuomarit toimivat demokratiassa laittomasti, heitä ei ole kansa valinnut eikä kykene erottamaan, he ovat jumalien asemassa ja kansan tulee heidät erottaa omien poliitikkojen avustamana.

Oikeuslaitos tulee muuttaa kansaa ja lakeja kunnioittamaan.

Oikeuslaitoksen tuomarit eivät tänään kunnioita ketään.

Emerituskeksijä

Anna Maja Henriksson: Kun poliisi komisario Sakari Harju kieltäytyi tutkimasta päällikkö virkarikosta ja ilmoittaa että siitä ei ole valitusoikeutta. Se on Euroopan ihmisoikeussopimuksen vastainen, kaikista valtion toimenpide asioista tulee olla-

September 23rd, 2012

valitus oikeus, asia on myös Suomen perustuslain perusoikeuden 21 § oikeusturvan vastainen.

Toivottavasti ei käy ilmi että kansanedustajia tai ministereitä olisi mukana virkamiessalaliitossa, sillä asia on tosi räikeä ja petollinen kansalaista kohtaan.

Kukaan poliitikko ei ole irtisanoutunut vielä asiasta. Yksityiset tutkimukset etenevät, koska poliisi kieltäytyi tutkimasta asiaa joka johti oikeusryöstömurhaan ( kansalaisten käyttämä nimitys kun valtion yleinen syyttäjä nostaa väärän kanteen ja siitä annetaan syyttömälle tuomio, sekä anastetaan henkilön koko omaisuus ja siten tuhotaan koko elämä.

Lähes joka toimenpide valtiolta johtaa nykyään Eit:n valitukseen. Poliisi väitti että salaliitto ei ole rikos, mutta on selostettu minkälaisiin rikoksiin salaliittoryhmän toimet johti, joten komisario vain koitti keksiä jonkin syyn tutkimuksesta kieltäytymiseen.

On aikoihin eletty kun jatkuvasti tulee ilmi, että kaikki virkamiehet puolustaa muutamaa rikollista virkamiestä. Rikolliset hallintotoimet vaikuttaa maan tavalta.

Kunnallisvaalit on tulossa !.

Emerituskeksijä

Arvoisat kansanedustajat!. Tämä informaatio on välitetty kaikille kansanedustajille erikseen.Rohkeiden ja ennakkoluulottomien kansalaisten velvollisuus on auttaa kansanedustajia tekemään oikeansuuntaista tulevaisuus-lainsäädäntöä.

September 20th, 2012

Alumiiniakku on totta:

Talouden näivettyminen.
Talouden öljyriippuvaisuus.
Öljyriippuvaisuuden aiheuttamat ympäristöongelmat.
EIT:n jatkuvat moitteet perus-ja ihmisoikeuksien loukkaamisesta.
…Ongelmien listasta tulisi pitkä, koska “vanha talouspolitiikka ja ajattelutapa” on tullut tiensä päähän.
Nyt eduskunnassa tehdyt päätökset jatkavat tätä “väärin tekemisten kierrettä".

Ongelmanratkaisuksi tarvitaan täysin uusi asenne
“oikein tekemisen kierteen alkuunsaamiseksi".
Oikea asenne johtaa tarvittaviin lakimuutoksiin ja käytännön pilottihankkeisiin.

Näpertelyn sijaan muutokseen tarvitaan koko kansa.
Käytännössä tämä tarkoittaa esim. kehitys-ja keksintöyhtiöiden vapaaseen joukkorahoittamiseen 2,5 miljoonaan euroon asti?,(uusmerkintäanti)(ei tarvita Fivan kalliita antiesitteitä)…paremman tulevaisuuden-rahoitus voisi olla myös kotitalousvähennys-kelpoinen?
1000-1500 euron summa voisi olla sopiva vuosittain.

Kansalaisten suora-rahoitus uuteen toisi myös Suomalaisen omistaja-pohjan uusille keksinnöille…toki tarvitaan myös ulkomaisia yhteistyökumppaneita–jos “keksinnöt sopivat yhteen", mutta heille tarjottaisiin osakkeista vain noin 30-32%.
Keksijöille tarvitaan myös lisäsuojaa ja lainsäädäntöä
alkurahoituksen ja protyyppien rakentamisen aikana, koska kilpailijat ja mahdolliset “häirikköosakkaat” voivat nykyisin kyseenalaistaa keksinnön pitkäaikaisiin oikeus-prosesseihin.
Myös maailmanlaajuinen patentointi ja markkinointi on erittäin kallista ja kokonaisrahoituksen määräksi tuleekin helposti 8 miljoonaa euroa.

Radikaaalit innovaatiot muuttavat maailmaa pysyvästi ja niillä on suurta taloudellista merkitystä.

Suomessa on erittäin viisaita henkilöitä ja hyviä ideoita.

Eduskunnan tehtävä on saada toimintaympäristö keksinnöille paremmaksi!.

Lisäinfona on alla ulkomailta tullut alumiiniakku-teksti….Miksi Suomessa kyseenalaistetaan Rainer Partasen keksintö?
Jokatapauksessa kannattavan sähköautoilun rajana pidetään noin 500km.
Alumiiniakku ratkaisee sähköautoilun ja energian-säilömisen ongelmat!

Terveisin: Ab Europositron Oy:n ennakkotapauksen sijoittajaryhmän käsittämä muutos-ehdotus.

Ilkka Laakso

Alumiini akun elektrolyytti.Cornellin yliopisto Nev York, USA.

1-Ethyl-3-methylimidazolium chloride or [EMIM]Cl is an ionic liquid that can be used in cellulose processing.[1][2] The cation consists of a five-membered ring with two nitrogen and three carbon atoms, i.e. a derivative of imidazole, with ethyl and methyl groups substituted at the two nitrogen atoms.[3] Its melting point is 77-79 °C.[4]

Tiedoksi kaikille kansalaisille, Kansanedustajille ,Timo Soini ja muut perussuomalaiset, ministereille kuten, Erkki Tuomioja, Anna-Maja Henriksson, Jyrki Katainen, Jutta Urpilainen, Jyri Häkämies, Päivi Räsänen ym.Valtio rikkoo jatkuvasti-

September 15th, 2012

rikoslakia kansalaisia kohtaan ja oikeuslaitos ei toteuta yhtään tuomiota niin että valtio joutuisi korvaamaan jotain.

Siksi jokaisen jota valtio loukkaa, tulee viedä korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen, asia Euroopan ihmisoikeus tuomioistuimeen ja selostaa mitä artikloja valtio on loukannut ihmisoikeus sopimuksessa.
Vain Eit tuomiolla voi saada korvauksia valtiolta.

Valtiomme oikeuslaitos on kuin pukki kaalimaan vartijana, pukki-oikeuslaitos ja valtio Suomessa ovat sama asia ja molemmat syövät kaalimaa-suomesta, vaikka mainostetaan että oikeuslaitos on itsenäinen, se on itsenäinen päättämään kaiken aina valtion edun mukaan.

Laista viis veisataan. Oikeudenmukaisuudella ei ole mitään tekemistä eri oikeusasteiden kanssa Suomessa, se on täyttä teatteria. Ainoa joka aina kärsii on kansalainen ja PK-yrittäjä.

Eikä Suomi ole yhtään parempi kuin, Kreikka tai muut Eurovaltiot, valtiomme varastaa kansalta jatkuvasti liikaa ja tuhlaa varamme jonninjoutavuuksiin ja korruptioon.

Vain yhteistyö PK-Yrittäjien kanssa voi rikastuttaa Suomen kansaa , sillä suuret eivät maksa veroja ja karkaavat ulkomaille jatkuvasti saatuaan riittävästi tukirahoja.

Kun on sairas pää ( valtion edustajat ja laitokset) niin kärsii koko keho (kansalaiset ja kansakunta). Todelliset kärsimyspäivät taloudellisesti on vasta edessä.

Montako kertaa pitää jauhaa että, vain yritystoiminta voi tuoda vaurautta maahan, siis järjestäkää niin että yrittäjän kannattaa ottaa riskin ja sijoittaa pääoman ja työn kansakunnan eteen. Nyt ne halutaan viedä ulkomaille.

Emerituskeksijä.

Oikeusministeri Anna- Maja Henriksson, jos te tiedätte niistä oikeusryöstömurhista joita syntyy jatkuvasti, virkamiesten ja oikeuslaitoksen toimesta, silloinhan te olette mukana toteuttamassa niitä ja kuulutte siihen joukkoon.

September 14th, 2012

Mikäli ette tiedä niistä mitään teidän tulee tutkia asia muuten te hyväksytte ne.

Kun Euroopan ihmisoikeus tuomioistuin antaa tuomion Suomelle ihmisoikeus artiklojen loukkaamisesta, silloin olette jo myöhässä.

Teiltä on todettu että ette puutu yksilön asioihin, mutta kun on kyse järjestelmällisesti tapahtuvia oikeusryöstömurhia joista luettelen muutaman viimeisimmän oikeusryöstömurhan.

Yrittäjät Lisitsynin perhe, Yrittäjä Peter Fryckman,
Yrittäjä Keksijä Rainer Partanen ja valtava joukko muita viimeisten 12 vuoden aikana, mielestäni asia on tutkittava.

Perheiden omaisuus on oikeuden päätöksellä ryöstetty valtion virkamiesten toimesta ja oikeusmurhat on tapahtunut saman tahon toimesta.

Aina on virkamiehet koittaneet keksiä että olisi tapahtunut jokin rikos josta saa tuomion, kaikki on ollut asian naamioimista rikokseksi jota ei todellisuudessa ole ollut olemassa.

Näin valtion virkamiehet ryöstävät jatkuvasti kansalaisten omaisuuden ja aiheuttavat ihmisten kuoleman. Kun käy ilmi Eit:in päätöksestä että on loukattu artikloja, niin jällen on aiheutettu rikostapahtuma niin koitetaan rahalla pelastaa virkamiesten toimet ja pitää asian salaisena.

Tämä on kuin natsien rikollinen toiminta, kenet hyvänsä saa murhata, mutta he saivat rangaistuksen lopulta.

Rangaistus pitää antaa myös Suomen valtion rikoksen tehneille virkamiehille ja tuomareille. Muussa tapauksessa olemme pahempia kuin natsi saksalaiset.

Tiedossa on 90 luvun talouslaman uhrien lukumäärä joka oli 14 000 yrittäjää menetti omaisuutensa ja henkensä valtion virkamiesten toimesta.
Joista suurin osa oli syyttömiä siihen että pankeille annettiin oikeus varastaa omaisuudet, se oli valtion virkamiesten päätös (Presidentin ).
Päätös on vaiettu kuoliaaksi, eikä lehdet saa siitä kirjoittaa, vaikka on kulunut 20 vuotta siitä.

Tutkimuksessa tulisi julki onko tapauksia vuosittain sata vai tuhat tai vielä enemmän, ei tällaista voi enään vaieta kuoliaaksi, rikokset on tultava julkiseksi.

Kaikki ihmisoikeusrikokset on julkistettava viimeisten 20 vuoden ajalta.

Emerituskeksijä.