OIKEUSMINISTERI ANNA MAJA HENRIKSSON HERÄTYS:SUOMI ON KUIN NAZI SAKSA, SYYTTÖMIÄ TUOMITAAN KUIN LIUKUHIHNALLA,MIKÄÄN LAKI EI SUOJELE KUN SUOMEN NAZIT ON PÄÄTTÄNYT TUOMITA HENKILÖN ETUKÄTEEN. OIKEUDENKÄYNNIT ON TÄYTTÄ TEATTERIA. MITEN MAA ON VOINUT MENNÄ
November 17th, 2012TÄHÄN TILAAN, SELITYS EI VOI OLLA MUU KUIN KONSENSUS.PÄÄLLIKKÖ VIRKAMIEHET TEKEVÄT JATKUVIA RIKOKSIA JA MIKÄÄN EI ESTÄ HEITÄ.NYT KONSENSUS TUHOAA VIELÄ TALOUDELLISESTI MAAN. KURJUUDEN AIKA ON KOITTANUT.
EDUSKUNNAN PUHEMIEHEN EERO HEINÄLUOMAN TULISI OTTAA ASIA PUHEEKSI, YRITTÄJIEN VAPAUS ON VIETY KAUAN SITTEN, JA PILKUN TARKAT LAIT TUHOAA YRITTÄMISEN KAIKKEEN ON LAKI, KUKAAN EI VOI ENÄÄN TIEDOSTAA LAINMUKAISUUTTA JA OIKEUS EI EDES VÄLITÄ LAEISTA SE TUOMITSEE MIELIPITEELLÄ.
EMERITUSKEKSIJÄ.
Tämä on häpeäviesti Eduskunnan puhemiehelle Eero Heinäluoma:lle ja kaikille kansanedustajille.Totuus Europositron oy:n tuhoamisesta 2001-2012 on yksin valtion päällikkö virkamiesten, he tuhosivat uusmerkintäannit ja siitä saadut varat. 278 Osakasta
November 11th, 2012sijotti 1,3 miljoonaa euroa, jotka menivät hukkaan valtion aiheettomien sanktioiden takia. Mitä hyötyä oli siitä että virkamiehet yrittivät lisäksi varastaa keksinnölliset tiedot ja epäonnistuivat siinnä. Mitä teki lehdistö vallan vahtikoira, se ryhtyi vallan sylikoiraksi ja haukkui vallan nuottien mukaan. Konsensus on tuhonnut SUOMEN , mutta vasta tulevina vuosina kansa saa huomata päällikkö virkamiesten ja lehdistön mädännäisyyden. Se nauraa joka ulkomailla turvassa viimeksi nauraa ja nauttii keksintöjen vauraudesta osakkaiden kanssa.
Pitäisikö siirtyä toisen syyttömän Peter Fryckman:in seuraksi Eteläafrikkaan, jota päällikkövirkamiehet vainosivat yli 20 vuotta, ja muita syyttömiä on lukematon joukko………
EMERITUSKEKSIJÄ.
Suomen tuhoutuminen alkaa rikollisista ja rasistisista päällikkövirkamiehistä. Se alkaa jo ensivuonna 2013 sillä hallinto ei ymmärrä inhimillisyyttä, eikä keksintöjä. On ensin tuhouduttava jotta saisi järkeä päähän.
October 31st, 2012Emeritus keksijä.
"Apina ei saa sivistyä" - ote ohjelmasta Miksi mustaihoinen mies ei saanut valmistua lääkäriksi? Oliko hän niin huono vai onko sivistyneen pintakuoren alla yliopistotason rasismia ja kovaa valtapeliä? Toimittaja Juha Granath. Afrikkalainen opiskelija ,
October 31st, 2012Emmenuel Eneh kohtasi totaalisen rasismin.
Ei tämä mitään uutta ole, Suomi kuuluu euroopan rasistisimpiin maihin, täällä vain hyssytellään että ei meillä mitään sellaista ja sitten asia unohdetaan. Kuten oikeuslaitoksen oikeusmurhatkin hys,hys,hiljaa eihän meillä.
Päällikkövirkamiehet tuhoaa tämän maan !.
Emerituskeksijä.
Hyvä näkökanta Suomen turvaneuvoston saamatta jäänyt paikka...heh-heh...kyllä oma pesä pitää ensin olla mallikelpoinen..ennenkuin mennään muita ohjailemaan!. Jenkkilän presidentti-kampanjasta tuttuja faktojen tarkastajia tarvitaan myös Suomessa!.
October 19th, 2012Kansalle ja ulkomaille näytetään liian ruusuista kuvaa Suomen kokonaistilaanteesta.
Pahinta kaikessa on, että asenne-ajattelun muutosta ei ole lähitulevaisuudessa edes suunnitelmissa.
Eduskunnan kansanedustajien pitää ymmärtää työtehtävänsä nykytilanteessa paljon paremmin.
Tuomarit ja syyttäjät pitää kouluttaa uudelleen kunnioittamaan kansalaisten perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia.
Perusoikeuksien merkitys pitää päivittää nykyaikaan!.
Suomen näivettyvän kansantalouden ja yleisen aneemisen tekemisen tilalle pitää saada uutta potkua!
Ideat, luovuus ja mielikuvitus tuhotaan nykyisellä lainsäädännöllä.
Pitää olla rohkeutta ja rehellisyyttä tunnustaa olemassa oleva surkea tilanne.
Sivistysvaltion tunnusmerkkeihin kuuluu hyväksyä eriävät mielipiteet ja erilaiset tulevaisuusnäkemykset
sekä myös toiminta uuden ja paremman tekniikan osalta.
Ehkä Suomi saa sen turvaneuvostopaikan vielä joskus….mutta kuka katsoo epäonnistumisen-peiliä ensin????
Terveisin: Ilkka Laakso