Suomessa on käännetty lain ja oikeudenmukaisuuden hyveet, tuomarin rajattoman vallan ylläpitämiseksi ja kansalaisten lain ja oikeusturvan romuttamiseksi. On vuonna 2013 täysin käsittämätöntä että asialle ei tehdä mitään, lehdistö on hiljaa,

May 26th, 2013

kansanedustajat on hiljaa, kaikki on hys,hys, että ei vain häirittäisi tuomarien rauhaa rikkoa lakeja suruttomasti. Sisäministeri Päivi Räsäselle ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksonille molemmille tulisi antaa potkut, koska eivät hoida heille kuuluvia tehtäviä, rikollisten virkamiesten vastuuseenpanoa ja erottamista.

Emerituskeksijä.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ja sisäministeri Päivi Räsänen: Riippumattomat rikolliset tuomarit riehuvat Suomessa jokapäiväisesti.Oppineiltamme näyttää toisinaan ikään kuin unohtuvan, että riippumattomuutta ei ole säädetty tuomaria varten,

May 26th, 2013

vaan oikeussuojaa hakevien ihmisten oikeudellisen aseman turvaamiseksi. Käytännössä tuomioistuimen sisäinen tuomarinvastuun valvonta ei toimi kunnolla, vaikka esimerkiksi joissakin käräjäoikeusasetuksen ja tuomioistuinten työjärjestysten pykälissä puhutaan laamannin ja osastonjohtajan valvontavelvollisuudesta. Oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies ovat voimattomia rikollisten tuomarien suhteen. Rikollinen oikeusmafia on niin vahva Suomessa että toistaiseksi siihen ei pysty kukaan, ei edes hallitus tai eduskunta. Työryhmiä perustetaan toinen toisen jälkeen mutta mitään todellista valvontaa ei saada aikaiseksi ja siten oikeusrikosmafia elää hyvin ja kukoistaa, kansalaisten kustannuksella. Saatika että pahimmat rikoksia tekevät tuomarit erotettaisiin.

Emerituskeksijä.

Jotta voidaan estää laaja tuomaririkollisuus on jatkossa tuomarit valittava kansanäänestyksellä ja virka on 5 vuotinen jonka voi uusia vaaleissa kolme kertaa. Tuomarit ovat lakien alaisia kuten kansalaiset ja asetetaan vastuuseen jos tekevät rikoksia.

May 24th, 2013

Kun tuomaria ei valita hän voi hoitaa oikeusavustajan tehtäviä ja syyttömien puolustajana.

Tämä oikeuslaitoksen rajaton valta on tuhonnut käsityksen oikeudenkäytöstä, sitä ei enään ole.

Kun riistetään oikeuslaitokselta rajaton valta ja asetetaan tuomari myös lainalaiseksi niin oikeuden
käytön harkinta palautuu siihen mikä se joskus on ollut vanhemman tuomarin viisaaseen lausumaan,
laki joka ei ole oikeus ja kohtuus ei saata olla lakikaan. Silloin vielä tuomari oli ylpeä ammattimies verrattuna nykyiseen, joka ottaa käskyjä valtaa pitävältä ja tekee tuomion joka on vallanpitäjän tahto.

Tämä mädännäisyys ei lopu ilman oikeuslaitoksen täydellistä uudistamista, jolloin tuomarin tulee olla lakien alainen kuten kansalainen.

Emerituskeksijä.

Rikosoikeuden Professori Erkki Aurejärvi - Turhaan etsit oikeutta oikeudesta. Pahimmat rikolliset löytyy virkamieskaartista joilla on täydellinen valta, orjakansaa on aina harhautettu oikeuden päätöksillä.

May 24th, 2013

Vasta perussuomalainen toi totuuden julki, että asian oli päättänyt vain kolme henkilöä, kun mainitsi oikeuden sakkopäätöksestä.

Meidän hallinto on täysin rikollista kukaan ei valvo oikeuden tuomareiden toimintaa, joka antaa ilman todellista näyttöä rangaistuksia liukuhihnalta.

Viimeisin todiste on Peter Fryckman tapaus, miestä on vainottu perustettomasti ja aiheettomasti 25 vuotta joka jatkuu edelleen, hän on juuri vankilassa syyttömänä, rikolliset vallanpitäjät eivät pidä mitään kiirettä asian oikaisemiseksi, vaikka suuri yleisö jo tietää totuuden.

Suomen oikeusvaltio nimike, on suurta harhautusta joka pilkkaa demokratiaa.

Suomen lehdistö ja sen toimittajat on tämän virkamiesvallanpitäjän orjuuttama viestinviejä.

Emerituskeksijä.

KO:n yhden tuomarin ja HO:n kolmen Oikeusneuvosten virheelliset väittämät minkä mukaan on tuomittu. Alla kahdeksan keskeistä seikkaa keksintöjen toteuttamisessa, joissa ei ollut mitään näyttöä rikoksesta.

May 23rd, 2013

1. Väite että keksintöä ei ole. Väitettä ei kukaan ole todistanut oikeaksi. Lukuisat patenttihakemukset tukevat sitä että keksintöä on kehitetty jatkuvasti. Kun keksinnöt ovat salaisia niin kaikki väitteet niistä ovat perättömiä. Toiminta keskeytettiin keskeneräisenä, joten mitään todellista vastausta ei voi saada ennen kuin toteutus tehdään. Yhtiöllä oli runsaasti rahavaroja ja juuri tehty suuri sijoitussopimus 4,5 milj. € . Kun nyt ei anneta keksijän todistaa keksinnön olemassaoloa niin miten voidaan väittää että hän on pettänyt joitakin tahoja
2. Tuomari on hyvin loukkaantunut ja kielteinen, kun Liiketoimintasuunnitelma esitteen keksintöä koskevia tietoja jotka ovat salaisia ei haluta selitellä, asiat joita on väitetty virheellisiksi ja harhauttaviksi. Väite ei pidä paikkaansa koska esitteen tiedot ovat tavoitteellisia ja muutenkin oikeita. Kaikkea voi aina tulkita kielteisesti kuten tuomari on omilla esimerkeillä tehnyt.
3. Tuomari haluaa selitellä hyvin kielteisesti varojen hankintaa joka on ollut täysin keskeinen asia antitoiminnassa ja mitään muuta kehitys toimintaa ei ole päätetty toteuttaa, ennen kuin tarvittavat minimi varat 2,4 milj.€ on koossa. Salaisia tuotekehitys asioita ei toteuteta ennen kuin varat on koossa.Myös tuomarin tuomio voi vaikuttaa siihen tuleeko ulkomaiset suur sijoittajat lopulta mukaan sijoituksellaan, vai tuhoaako tuomarin päätös koko hankkeen, ilman mitään näyttöä ja niin asiassa kävi.
4. Tuomari ei ole huomioinut sitä että käytännössä kukaan osakkaista ei ole ilmoittanut että heitä olisi petetty, vasta poliisin ja syyttäjän pitkäaikaisesta syyllistämiskampanjan seurauksena neljä osakasta yhtyi syyttäjän esitykseen. Joista yksi on selvästi ei osakas joka aikanaan halusi osakkeensa lunastukseen ja pettyi välimiesoikeuden ratkaisu tulokseen.
5. Lisäksi kaikki tapahtumat on tehty seitsemän vuoden aikana täysin lakien mukaan,myös “RATAN” huomautukset ovat olleet lainvastaisia, eikä yritystoiminnassa ole ollut moitittavaa tilintarkastajan mukaan, ainoastaan jonkin muotoseikan mukaan, jonka hovioikeus totesi aiheettomaksi ja yhtiökokoukset on antanut vastuuvapauden hallitukselle ja toimitusjohtajalle
6. Tuomarin virhe on tapahtunut, koska hän pitää pakkokeinolain mukaista tutkintaa jo valmiiksi todettuun syyllisyyteen selvänä. Siten sitä on informoitu poliisin ja syyttäjän taholta eteenpäin. Tuomarin päätös perustui hänen omaan ajatukseen että kun puolet oli ehdottomasti todennut kirjallisella todistuksella keksijän syyttömäksi törkeään petokseen ja uskoivat keksintöön. Silloin tuomari totesi että vain kolmasosan hän hyväksyy ja silloinhan on petetty kahta kolmas osaa ja hänellä on enemmistö. Tuomari on lukenut Dan Frändenin kirjan “Petos".Siinä sanotaan, että uhrin pitää tuntea itsensä petetyksi, jotta pettäjä voitaisiin
oikeudessa tuomita. Tätä tietoa tuomari ei ole omaksunut. Myös Jaakko Tapanin kirjassa Petos liikesuhteessa on maininta että asianomaisen kuuluu itsehankkia kaikki tieto mikä on saatavissa ennen kuin voi syyttää petoksesta.Tietoa oli saatavissa kaikenaikaa yrityksen toimistossa.
7. Miten on tuomiossa käsitettävissä että keksijä tuomitaan petoksesta ja kaikki tieto on ollut yhtiön markkinoimaa ja yhtiö ei ole osallinen petokseen koska puolet osakkaista ei sitä hyväksy. Miten tämä toinen puoli osakkaista on saatu petoksen uhriksi vain tuomarin päätöksellä. Kaikki tieto on yleistä tietoa joka ei ole virheellistä ja siten oikeata. Moni taho on tutkinut esitteitä mutta ei ole ilmoittanut mistään virheistä. Voiko tällainen tuomio olla pysyvä. Vain keksinnöt ovat salaisia.
8. Lopuksi kun jumala on siunannut tämän työn eikä hän jätä rankaisematta niitä
jotka yrittävät tuhota hänen johdollaan toteutettua työtä. Silloin sietäisi miettiä
mitä on tullut tehtyä. Tällä tarkoitan sitä että kun keksijä toimii sisäisen
intuitiivisen johdatuksen alaisena se on jumalan johdatusta. Tämä tapaus todistaa että tuomarit ja oikeusneuvokset tuomitsevat rikollisilla perusteilla, jossa ei ole lainkaan lainoppineen osaamista.

Emerituskeksijä.