Työministeri Lauri Ihalainen. Suuri sulka hattuun ministeritoiminnasta kun panet liikkeelle alumiiniakku asian: Toteuta mahdollinen Yli 200 000 uutta työpaikkaa viidessä vuodessa, 4,5 miljoonalla eurolla saa osuuden akkuyhtiöstä:
May 6th, 2014Sähköautotehdas on jo olemassa Uudessakaupungissa sitten Nokiaakin suurempi sähköautoakkutehdas, akkutekniikka on jo olemassa ja tulossa kunhan saadaan loppurahoitus tekniikan todentamiseksi ulkomailla, valtion sijoitusyhtiö voisi tulla osakkaaksi, tarvittava summa on erityisen pieni joskin vaatii työtä sen saamiseksi. Tämän jälkeen sijoittajat voisivat ostaa lisenssin valmistukseen ja rakentaa jättitehtaan Suomeen, Venäjän markkinat olisivat lähellä sekä Eurooppa suurella markkinakyvyllä. Yhdysvallat rakentaisi oman tehtaan, mutta royaltyt tulisivat osaksi valtion sijoitusyhtiölle. Onko rohkeutta vaurastua, globaalissa taloudessa ja säilyttää hyvinvointi valtio.
Kysyy: keksijä Rainer Partanen ja yhteistyö kumppani Wavepower Greenergy Sweden Ab
Avoin kirje Perustuslakivaliokunnalle sen puheenjohtajalle Johannes Koskiselle ja muille jäsenille: Syyttäjä Antti Vuorenmaa todisti että Suomessa ei kansalaisella ole oikeusturvaa kun nosti kanteen valtion nimissä että ei ole keksintöä, ja KO:n tuomari
May 5th, 2014Maritta Pakarinen söi väitteen kakistelematta ja tuomitsi keksijä Rainer Partasen petoksesta jätti korvauksin ja Europositron Oy melkein tuhottiin taloudellisesti, näin syntyi oikeusryöstömurha. Lähi tulevaisuudessa keksijän syyttömyys tulee todistettua, kun ulkomailla hänen keksintönsä toteutuu.
Eihän minkään yrityksen tarvitse paljastaa keksintöään kesken liiketoiminnan, jos asian patentoi silloin se tulee julkiseksi monen vuoden kuluttua ei muuten.
Oikeudessa todisti aaltoyliopiston dosentti Ilkka Vuorilehto, että alumiiniakku on mielikuvituksen tuotetta ei sellainen ole mahdollista. Kuitenkin jo muutama vuosi sen jälkeen Cornellin yliopisto New Yorkista toteutti ladattavan alumiini akun jonka piti olla mielikuvitus tuote ja mahdoton. Suomen valtion oikeustoimet ja tuomiot on viivästyttänyt Suomalaisen alumiiniakun toteutusta, mutta se tulee sittenkin ja paljon parempana kuin Cornellin.
Suomessa ei ole lainsuojaa ja perustuslaki on potemkinin kulissi, kun virkamiehet rikkovat lakeja ja kohtelevat kansalaisia rikollisesti. Kukaan ei tutki virkamiesrikoksia jotka kohdistuu kansalaisiin, poliisi kieltäytyy, Syyttäjä kieltäytyy ja oikeuskanslari kieltäytyy, siten kukaan ei tutki
virkamiesrikoksia Suomessa.
Pääasiallisesti kokonainen virkamiesketju on syyllistynyt oikeusryöstömurhaan, virastojen virkamiehet, poliisi, Syyttäjä, oikeuskansleri ja KO:n sekä HO:n tuomarit ja lopuksi KKO joka ei antanut valituslupaa, lopuksi kun kukaan ei tutki virkamiesrikollisuutta niin päätelkööt kansalaiset minkälainen valtio Suomi on.
Tämä on kaiken kattavaa ja pyritään estämään asian viemistä oikeuteen, jos viet sen oikeuteen niin tuomari estää kaikilla verukkeilla sen etenemisen edes haastehakemuksen toteutumiseen. Tämä tarkoittaa että koko Suomen oikeustoimi on pelkkä potemkinin kulissi, mitään todellista oikeutta ei Suomessa kansalainen saa, Suomi ei koskaan ole ollut oikeusvaltio ja tällä menolla ei myöskään tule. Virkamiehet rakensivat Venäjän Katariina suurelle kulissikaupungin Potemkinin, jotta hän ohi reellä ajaessaan näkisi tämän uuden kaupungin jota ei todellisuudessa ollut. Näin petti venäjän virkamiehet hallitsevan Venäjän tsaarin. Samoin tekevät Suomen virkamiehet, mutta hämäys on suunnattu kansaan, poliitikot eivät voi olla näin sokeita nyky yhteiskunnassa. Kaikenlaisia ihmisoikeus sopimuksia allekirjoitetaan ja laitetaan Suomen lainsäädäntöön, mutta kun virkamiehet ei noudata näitä lakeja eikä Suomen lakeja niin mitä merkitystä niillä on, ei mitään ne ovat potemkinin kulisseja kansalle. Suomalainen saa tuomion jos seuraa lakeja mutta on erimieltä virkamiehen kanssa.
Emerituskeksijä.
RKP:n Oikeusministeri Anna Maja Henriksson olisiko aika toimia oikeuslaitoksen uudistamiseksi Tuomarien rajaton valta näkyy tuomioissa: Suomessa syyttäjät tuovat oikeuteen n. 20 000 rikos kannetta joista 95 % tuomitaan, tämä ei kerro oikeudenmukaisuudesta
May 3rd, 2014vaan oikeusdiktatuurista, loogisesti voi sanoa että tuomioista täyttää lain kriteerit vain alle 50 % siten yli 9500 rikostuomiota on vääriä ja oikeusmurhia. Oikeusvaltio nimikettä ei pidä käyttää Suomen oikeuslaitoksesta. Suomessa tuomarien ammattitaito on surkea ja tästä johtuen tuomarit ottavat syyttäjän puheet yhtenä ainoana totuutena, se on helpoin tapa heille toimia koska he ovat laiskoja ja eivät paneudu oikeustapaukseen laisinkaan, he lähinnä kuuntelevat syyttäjää.
Tuomarien virka aika tulee muuttaa viisivuotiseksi ja heidät tulee valita kansan vaaleilla. Rajaton valta johtaa rajattomaan tyhmyyteen oikeustoimessa.
Koulutuksessa on painotettava näyttöön ja tuomita vain näytön perusteella, nykyisin ei tarvita näyttöä tuomitsemiseen vain mielipiteitä.
Kukaan muu kuin asianajajat eivät tunnu käsittävän että Suomessa tuomitaan siten kun tuomarin mielestä tuntuu, eikä näytöllä.
Pääsee sitä historiaan näinkin, nykyinen oikeusministeri ei ole tehnyt mitään asioiden parantamiseksi, aiemmat sentään yrittivät.
Tästä pitäisi tehdä kansan äänestys, jotta tuomarien toimiaika jäisi vaalista viisivuotiseksi ja sen voisi uusia vain kerran, siten tulisi tolkkua
rajattomaan valtaan ja tuomari palaisi muiden kansalaisten joukkoon elämään. Tuomarit voisivat sitten toimia asianajajina kuten nuoremmat tuomarit toimivat nytkin.
Pahimmat tapaukset tulisivat esiin ja siten heitä ei valittaisi tuomarin tehtävään, eli olisi aito karsinta kelvottomista. Nykyisin tekee tuomari mitä hyvänsä niin hänet korkeintaan palkitaan teosta.
Eläminen norsunluutornissa ei ole hyväksi kenellekään.
Sitten virkamiesvastuu tulee tehdä todelliseksi ja poliisin on tutkittava tehdyt rikostutkintapyynnöt virkamiehistä.
Tässä olisi Demareille ja muille puolueille vaaliohjelmaa, tuleviin eduskuntavaaleihin, jos ette tee mitään kansanvallan palauttamiseksi niin olette turhalla vakanssilla eli loisena.
Kun puhutaan riippumattomasta oikeuslaitoksesta se on roskaa, koska Koiviston konklaavi todisti että korkeat virkamies poliitikot määräävät oikeustoimet, sen lauluja laulat jonka leipää syöt, vanha totuus ei ole Suomessa muuttunut miksikään, Koivisto nimitti korkeat tuomarit.
Tämä oli pieni kertomus oikeusvaltio Suomesta, jota tulisi nimittää oikeusmurha valtio Suomeksi jota voi verrata vain pohjois- Koreaan.
Emerituskeksijä.
KKO:n Presidentti Pauline Koskelo on oiva esimerkki mistään piittaamattomuudesta, kun hänellä on rajaton valta koko elinaikansa ja virastaan ei voi eroittaa. Miksi hänen pitäisi kuunnella ketään hän tekee niin kuin parhaaksi näkee,
April 27th, 2014riippumatta siitä mitä tekee.
Suomessa pitää saada kaikki tuomari virat määräaikaiseksi, esimerkiksi 4 vuotta on sopiva aika ja korkeimpiin oikeuksiin 6 vuotta, jonka jälkeen on tuomarivaalit ja kansa saa sanoa sanottavansa. Näin saataisiin lakia kunnioittavat tuomarit oikeuslaitokseen ja vallan väärinkäyttö minimiin.
Silloin myös tuomarien lainvastaiset toimet tulisi lehdistön tarkasteluun, nykyisin kukaan ei uskalla kirjoittaa tuomareista mitään.
Emerituskeksijä.
Hyvä Pirre Alanen, älä anna periksi olet teräksestä tehty, kuten monet muut Suomalaiset jotka on lähtenyt taisteleen tämän maan vääristä tuomioista. Kymmenet tuhannet tulevat nostamaan kanteita rikollisia virkamiehiä ja pankinjohtajia vastaan.
April 26th, 2014Pankinjohtajia voi verrata virkamiehiin sillä heillä ei ole mitään vastuuta tekemisistään.
Koska Pirre Alasen nimikirjoitus oli väärennetty silloin on kyseessä petos.
Poliittinen vallankumous on lähellä tämä maa ei enään kestä oikeuslaitoksen rikollista toimintaa, eikä poliitikkojen hiljaisuutta oikeuslaitoksen väärien tekojen takia. Onko näyttöä niin on tuomittava jos ei ole näyttöä niin ei tuomita, asia on yksinkertainen ja selkeä, mielipiteillä ei pidä tuomita.
KOP:in entinen johtaja Jaakko Lassila ja pankkitarkastusviraston Jorma Aranko yhdessä KHO:n tuomareiden kanssa syyllistyivät Peter Fryckmanin tuhoamiseen, johon ei ollut mitään laillista perustetta joten he ovat huippu rikollisia jotka eivät ole joutuneet vastuuseen Oikeusryöstömurhasta Peter Fryckmannia kohtaan. Onneksi KOP:in pankinjohtaja Matti Korhonen oli testamentannut todisteet Peter Fryckmanille, edellämainittujen syyllisyydestä.
Tämän jälkeen jatkoi rikollista toimintaa verottaja, joka vastoin veroasiantuntijoita ryösti koko Fryckmanin omaisuuden lainvastaisesti, joten kaiken kaikkiaan hallinnon virkamieskunta on tehnyt, vuosisadan rikoksen yhdessä suunnitelmallisesti ja nyt pitäisi yhden rikollis yhteisön vapauttaa Peter Fryckman kaikesta ja myöntää kattava korvaus elinkautisesta tuhoamisesta, missä on virkamiesvastuu ?. Salataanko korvauspäätös kuten Suomessa on salattu kaikki virkamiesrikokset kautta itsenäisyytemme historian.
Suomessa on Demokratia, joka on kuin potemkinin kulissi, mitään todellista demokratiaa ei ole, virkamiehet eivät noudata lakeja, eivätkä myöskään tuomarit, politikot ja tuomarit ovat kuin perse ja paita vaikka muuta väitetään. Kulissiin kuuluu perustuslaki jolla ei ole muuta virkaa, sillä jos teet rikosilmoituksen virkamiehestä, niin sitä ei poliisi tutki, eikä myöskään syyttäjä tai oikeuskansleri. Tutkimattomuus on läpipääsemätön.
Suomi toimii kuin säätyläisvaltio, kansaa saa kohdella miten hyvänsä, tästä on tehtävä loppu, se on meidän tehtävä jotka uskallamme puhua kuten asiat ovat.
Emerituskeksijä.