Europositron weblog

Video linkki 2: https://www.youtube.com/watch?v=tabn2NAkcaE
Video linkki 1: https://www.youtube.com/watch?v=F3j7gn79HfE

Laaja kirjallinen seloste päällikkö virkamies rikoksista:

http://emeritus-keksija.blogspot.com/

Linkistä löytyy you tube video: Arto Lauri 239 Rainer Partanen

Jatko osa: Arto Lauri 239 Q&A Rainer

Lisäksi on monta muuta virkamies rikosta tässä asiassa jotka tuodaan esille laajassa selostuksessa: http-emeritus-keksija-blogspot-com?blog=1

Valtiopetokset Suomessa

Valtiopetokset lyhyesti kerrottuna
Valtiopetoksella tarkoitetaan Suomen valtiosäännön eli perustuslain (hallitusmuoto) muuttamista laittomasti. Valtiopetos on rikos, joka ei vanhene. Lähde: Suomen Laki I 1989:

"Rikoslaki
8 Luku" (sivu 1447):

"1§ Vanhentumisesta"

"Syyteoikeus rikoksesta, josta säädetty kovin rangaistus on elinkautinen vapausrangaistus, ei vanhennu."
"11 Luku. Valtiopetoksesta" (sivu 1449):

"2 §. (21.4.1894) Joka, aikoen: "
Kohta:

"3) laittomalla tavalla kumota tahi muuttaa hallitusmuodon, tekee teon, jolla hän aikomuksensa toteuttaa taikka sitä yrittää, rangaistakoon valtiopetoksesta elinkaudeksi taikka vähintään kahdeksaksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi."
Presidentinvala

"Minä Mauno Henrik Koivisto, jonka Suomen kansa on valinnut Suomen tasavallan presidentiksi, vakuutan, että minä presidentintoimessani vilpittömästi ja uskollisesti noudatan tasavallan valtiosääntöä ja lakeja sekä kaikin voimin edistän Suomen kansan menestystä."
Suomessa tapahtuneet valtiopetokset

ETA:an ja EY:hyn/EU:hun liityttäessä tapahtui dokumentein todistettuna kaikkiaan kolme valtiopetosta.

Kyseiset valtiopetokset ovat presidentti Koiviston määräysten seurausta, koska Hallitusmuodon (HM) 33 §:n mukaan presidentti määräsi ulkopolitiikasta. Kaikki kolme valtiopetosta liittyvät EY-politiikkaan eli ulkopolitiikkaan.

Huomattakoon, että tapahtuneiden valtiopetosten vaatimisessa selvitettäväksi ei ole kysymys EY-/EU-kriittisyydestä. Selvittämisen kohde on Suomen silloisen korkeimman valtiojohdon eli presidentti Koiviston valtiopetoksellinen toiminta.

1. Koiviston konklaavi

Presidentti Koivisto järjesti 6.5.1992 Linnassa oikeuspoliittisen seminaarin, jonka seurauksena Hallitusmuodon 2 §:ään kirjoitettu vallan kolmijakoon liittyvä tuomioistuinlaitos lakkasi olemasta riippumaton.

Oikeuspoliittista seminaaria on kutsuttu Koiviston konklaaviksi, koska presidentti Halonen päätti määrätä (Koiviston pyynnöstä) seminaarin asiakirjat salaisiksi Kultarannassa 30.7.2002 allekirjoittamallaan kansliapäätöksellä.

Seminaarin järjestämisen taustalla olevat asiat ovat selvinneet. Syynä oli ETA-sopimuksen (Porton sopimus 2.5.1992) liitteeseen sisältyneen pankkien vakavaraisuusdirektiivin ehtojen laittomista täyttämismenettelyistä. Ehtojen täyttämismenettelyä varten perustettiin tammikuussa 1992 Suomen Pankin johtokunnan jäsenen Sirkka Hämäläisen johdolla ryhmä, jonka toimenpiteet valmistuivat 16.3.1992. Valtioneuvosto ja Suomen Pankki tekivät 18.3.1992 poliittisen sopimuksen keinojen käyttöönottamisesta.

Kysymys oli pankkien laittomasta EMU-kuntoon saattamisesta lainaa ottaneiden kustannuksella. Kuinka sattuikaan, Korkein Oikeus teki 3.4.1992 ratkaisun (KKO 50:1992), jolla se totesi yhden jo käyttöönotetun keinon eli Tampereen Alue-Säästöpankin yksipuolisen koronnoston laittomaksi menettelyksi.

ETA-sopimuksen liitteeseen Suomea koskevan mukautusmääräyksen vuoksi presidentti Koivisto halusi pankit EMU-kuntoon sopimuksen liitteeseen kirjoitettuun määräaikaan mennessä.

Koivisto katsoi, että pankkien vakavaraisuuden nostaminen Ruotsin mallilla oli kyseisen määräajan vuoksi poissuljettu vaihtoehto, sillä ETA-määräyksen aika olisi loppunut kesken pelastamalla pankit lainaa ottaneiden avulla, lainaehtoja joustamalla. Koiviston haluaman menettelyn seurauksena syntyi taloudellinen lumipalloefekti, joka johti Suomen itsenäisyyden ajan suurimpaan talouskatastrofiin.

Kaikki tapahtui vain siksi, että presidentti Koivisto halusi ETA-/EY-ehdot täytettäväksi niin nopeasti kuin mahdollista. Koivisto halusi ETA-/EY-jäsenyyden lainaa ottaneiden kustannuksella.

Kaikenkaikkiaan 1990-lama seurauksineen kosketti ja koskettaa edelleen kaikkia suomalaisia.

1. Salainen EMU-varauma

Suomen markan hävittämiseksi Hallitusmuodon 72 §:stä ei olisi EU-liittymislain hyväksymisen yhteydessä löytynyt tarvittavaa 5/6 kiireellisyysenemmistöä. Niinpä EU-ministeriryhmä tekaisi Suomelle EMU-varauman, jotta syntyisi mielikuva, että eduskunta saisi myöhemmin päättää euroon liittymisestä.

Lakiesitystä markasta luopumiseksi ei kuitenkaan ole koskaan annettu ja EU:lle on (Lähde: EY:n virallinen lehti) valehdeltu, että Suomen perustuslaki ei ole ristiriidassa euro-säädöstön kanssa.

Ulkoministeriön EMU-varaumapöytäkirja 16/1993 20.12.1993 on määrätty salaiseksi. Korkein Hallinto-oikeus vahvisti 17.10.2000 pöytäkirjan salassapidon ratkaisulla dnro 279/1/00, taltionumero 2608 suojellakseen valtiopetokselliseen toimintaan osallistuneita.

Allekirjoittanut sai otteen pöytäkirjasta jo 1.12.1999.

Tunnustuksia

Esko Aho joutui samana päivänä (1.12.1999) myöntämään, että Suomen Hallitusmuodon mukainen rahayksikkö on edelleen markka.

Esko Ahon hallitus oli tekaistulla EMU-varaumalla siirtänyt ongelman seuraavalle hallitukselle. Lipposen hallitus äänestytti eduskuntaa huhtikuussa 1998 lakiesityksen sijasta tiedonannosta, jolla perustuslakia ei muuteta.

Juha Korkeaoja on 25.10.2001 myöntänyt SataSetu-lehdelle, ettei markasta luopumisesta ole lakia.

Kuva lehtileikkeestä:

Toimi Kankaaniemi, joka oli ministerinä mukana EMU-varaumakokouksessa, on 29.8.2012 tunnustanut Uuden Suomen blogissa:

Screen Shot 2015-03-24 at 14.42.46

Screen Shot 2015-03-24 at 14.43.37

Tunnustuksen osoite:
http://kalevikannus.puheenvuoro.uusisuomi.fi/115434-%E2%80%9Ceurooppa-py...

Valtiopetokset on vaadittava käsittelyyn, sillä tässä taloustilanteessa ei ole muuta vaihtoehtoa kuin omaan raha- ja talouspolitiikkaan sekä Suomen Pankin keskuspankkirahoitukseen palaaminen.

Muuta vaihtoehtoa ei ole.

Tämä on Suomen sisäinen asia, asia, jossa ei EU:n mielipidettä tarvita.

Ks. Salaisen EMU-varauman asianosaiset osoitteesta http://jormajaakkola.fi/EMU-petos

Kaksi ajankohtaista kysymystä:

Miksi Ruotsi saa katsella euro-kriisiä sivusta? Ja miksi Ruotsi saa tehdä itsenäiset ratkaisut valtiontaloutensa kuntoon saattamiseen ja vientiteollisuutensa kilpailukyvyn ylläpitämiseen?

Ks. Miten Ruotsin ja Suomen varaumat erosivat? http://jormajaakkola.fi/Miten%20varaumat%20erosivat

1. ETA-jäsenyys

Jo ETA-jäsenyyden voimaansaattamisessa 27.10.1992 tapahtui valtiopetos. ETA-jäsenyys merkitsi silloisen EY-säädöstön voimaansaattamista Suomessa. Oliko tämä yllätys?

Hallitusmuodon 1 ja 2 pykälät menettivät valtiosääntöoikeudellisen sisältönsä jo ETA-sopimuksella. Eduskunnan pöytäkirja kertoo, että kansanedustajien Sulo Aittoniemen ja Sauli Niinistön mielestä vain 2 % kansanedustajista tiesi ETA-sopimuksen sisällöstä. Eduskunta hyväksyi lain, jonka sisällöstä se ei ollut tietoinen.

Myös Koiviston konklaavin taustalla ollut pankkien vakavaraisuusdirektiivin mukautusmääräys oli ETA-sopimuksen liitteessä. Kuka tästä tiesi?

Lue tarkempi selvitys Koiviston konklaavin taustasta http://jormajaakkola.fi/Koiviston_konklaavi

Keskustelua aiheesta http://www.promerit.net/2015/01/koiviston-konklaavi/

Saadaksesi lisäinformaatiota tiivistelmästäni, tulevan selvitykseni sisällöstä klikkaa Perustuslain EY-mukautus-selvitykseeni;

http://jormajaakkola.fi/perustuslain%20EY-mukautus

Päivitetty 24.3.2015

Jorma Jaakkola

jorma.a.jaakkola(a)gmail.com

044-565 9234

Kooste Sauli Niinistön puheista ja Suomen perustuslaista

Tervetuloa lukemaan tekstejä, joista kokoomuslainen voi olla ylpeä!

Ensinnäkin on hienoa todeta, että istuva Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö on kansanedustajana ollessaan ajatellut ja puhunut itsenäisesti! Eduskunnan pöytäkirjaan nimittäin on kirjattu koko joukko kansanedustaja Sauli Niinistön puheita, joista kokoomuslaisena voin olla ylpeä.

Tässä on todella hieno sitaatti Eduskunnan pöytäkirjasta sivulta 2718, keskiviikkona 17.6.1992:

Ed. Niinistö: Arvoisa puhemies!

Olen useaan otteeseen parin viime vuoden aikana tässäkin salissa todennut, että EY-jäsenyys tulee merkitsemään dramaattista muutosta suomalaisessa oikeusjärjestelmässä ja että tuo dramaattinen muutos väistämättä heijastuu myös suomalaiseen poliittiseen järjestelmään. EY-selonteko osoittaa, että näin tulee käymään.

Tässä tilanteessa kannattaa esittää yksi kiteytetty kysymys, ja se on se, minkälaisen arvon me Suomessa annamme omille perustuslaeillemme. Nimittäin EY-jäsenyyden myötä me annamme EY:n oikeusjärjestykselle, EY-oikeudelle, erittäin suuren arvon. Me annamme sille niin suuren arvon, että me sitoudumme siihen, että jos Suomessa on tullut säädettyä EY-oikeuden kanssa ristiriidassa oleva laki, EY-tuomioistuin saa soveltaa suoraan EY-oikeutta, siis mitätöidä sen suomalaisen eduskunnan ratkaisun, joka on ristiriidassa EY:n käsitysten kanssa. EY-tuomioistuin voi suoran oikeusvaikutuksen periaatteen vuoksi soveltaa suomalaiseen asiaan suoraan EY-oikeutta, olipa suomalainen laki minkä sisältöinen tahansa, kunhan se vain on ristiriidassa EY-lain kanssa. Tämä on peruslähtökohta. Miten tämä liittyy suomalaisten perustuslakien kunnioittamiseen? Se liittyy sillä tavalla, että Suomessa ei ole mahdollisuutta kontrolloida tämän talon työtä sillä tavalla, että jos täältä sattuu lipsahtamaan ulos laki, joka on Suomen valtiosäännön kanssa ristiriidassa, siihen voisi joku vedota.
Se on suorastaan perustuslaissa kielletty.”

Toinen sitaatti samasta Niinistön puheesta:

“Lakivaliokunnan puheenjohtaja Henrik Lax jo totesi, että lakivaliokunnassa kiinnitettiin tähän seikkaan EY-selonteon johdosta annetussa mietinnössä vakavaa huomiota eikä todella aiheetta. Ehkä myös perustuslakivaliokunnan olisi tullut tämä seikka tässä yhteydessä huomata. Lakivaliokunta totesikin, että EY-jäsenyyshakemusta varten on tehtävä valtio-oikeudellinen asiantuntijaselvitys, jolloin on kiinnitettävä huomiota lakien perustuslainmukaisuuden tutkimisessa tapahtuvaan normihierarkian vinoutumiseen ja selvitettävä, onko meillä tarvetta järjestää uudelleen lakien säätämisjärjestyksen ja perustuslainmukaisuuden tutkiminen. Ehkä sanonta ei ole kovin onnistunut. Ei se ainakaan helposti aukea, mutta kuvailin äsken, mistä on kysymys siitä, voiko Suomen kansalainen vedota suoraan perustuslakiin silloin, kun hän hakee perustuslakiin kirjoitettuja perusoikeuksiaan, joista niin paljon puhutaan.
On jokseenkin hämmästyttävää, että ulkoasiainvaliokunta poisti lakivaliokunnan esityksen. Kysymys ei ollut ulkoasiainvaliokunnassa vahingosta vaan tietämäni mukaan tietoisesta ratkaisusta.“

Seuraavaksi sitaatti seuraavasta puheenvuorosta (ed. Sirkka-Liisa Anttila):

“Kahdeksan vuoden kokemuksella voin todeta, että ei ole kovin epätavanomaista, että hallituksen suunnalta tulee viestejä, että tietyllä tavalla perustuslakeja pitää tulkita, jotta päästään siihen lopputulokseen, joka on ollut hallituksen tarkoitus.”

Toinen sitaatti, joka vahvistaa Niinistön käsityksen valiokuntia ohjaavasta toiminnasta:

“Ed. Aittoniemi (vastauspuheenvuoro):
Herra puhemies! Olen ulkoasiainvaliokunnassa vastustanut lakivaliokunnan näkemysten poistamista. Siellä oli eräs henkilö sanelemassa näitä asioita sillä tavalla kuin niiden hänen mielestään piti olla. (Ed. Tuomioja: Kuka saneli?) – Kyllä siellä on oltu sanelemassa. – (Ed. Tuomioja: Höpö höpö!)”

Erikoista on myös se, että Maastrichtin sopimuksen määräykset sisältänyt 9.1.1992 eduskunnalle annettu valtioneuvoston selonteko oli edellä olevan sitaatin päivänä, siis 17.6.1992, eduskunnan palautekeskustelussa, kun vasta samana päivänä eduskunta sai Euroopan talousalueen perustamissopimuksen (ETA-sopimuksen) lähetekeskusteluun.

Eduskunta oli tullut tietämättään hyväksyneeksi Maastrichtin sopimusvelvoitteet jo 18.3.1992 ns. EY-jäsenyyshakemusäänestyksessä.

Tuskin kukaan kansanedustajista kesäkuussa 1992 tai edes ETA-sopimusta 27.10.1992 hyväksyessään oli ymmärtänyt, että presidentti Koivisto oli jo 18.3.1992 parlamentarisoinut tahtonsa Suomen perustuslain vastaiseen EY-jäsenyyteen (Maastrichtin sopimusvelvoitteisiin jo etukäteen) pelkällä hallituksen luottamuslauseäänestyksellä.

Tuo äänestys oli demareiden kirjoittama äänestysnäytelmä, jossa vastaan äänestäneillä kansanedustajilla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin painaa tyhjää!

Kansanedustaja Sauli Niinistö oli kesäkuussa 1992 esittänyt pontta valtiosääntöoikeudellisesta asiantuntijaselvityksestä, mutta Niinistön ponsi hävisi äänestyksessä.

Kun Euroopan talousalueen perustamissopimus 27.10.1992 eduskunnassa hyväksyttiin, menetti Suomi valtiosääntöoikeudellisen suvereniteettin tämän kansanedustaja Sauli Niinistön eduskunnassa pitämän kriittisen puheen mukaisesti:

“Tämä Eta-sopimus on superlaki, joka väistämättä ulottaa vaikutuksensa myöskin suomalaisiin perustuslakeihin ja erityisesti suomalaisten perusoikeuksiin. Nimittäin Eta-säännökset – liki kaikentasoiset, mm. pöytäkirjan liitteet – saavat tässä lakipaketissa olevan voimaanpanolain perusteella hyvin korostetun aseman. Jokainen suomalainen, joka soveltaa suomalaista lakia, siis viranomainen, joka tehtävästä riippumatta soveltaa suomalaista lakia, on nimittäin velvollinen olemaan soveltamatta sitä, jos se on ristiriidassa jonkun asteisen Eta-sopimukseen sisältyvän säännöksen kanssa, mm. pöytäkirjan liitteiden kanssa.”
Kansanedustaja Tarja Halonen vastaa Niinistön vaatimukseen totuuden paljastavalla puheella, joka löytyy Eduskunnan pöytäkirjan sivulta 4005:

“Ed. Halonen (vastauspuheenvuoro):

Arvoisa puhemies! Minä puolestani pidin ed. Niinistön puheessa nimenomaan sitä puolta parhaimpana, että hän esitteli ongelman eikä ollut lyönyt ennalta ratkaisua kiinni siitä, mikä on oikea vastaus. Me olemme nähneet aivan liian monta sellaista komiteaa, toimikuntaa ja työryhmää viimeisten parin vuoden aikana, joille on valmiiksi tavallaan annettu ratkaisu ja työryhmän tai komitean tehtävänä on ollut ainoastaan enää laatia perustelut sille jo valmiina olevalle ratkaisulle.”

Sitaatti Ed. Sauli Niinistön vastauspuheenvuorosta ed. Haloselle:

"On syytä saada täysi selvitys joka ainoasta vaihtoehdosta, koska - en ollenkaan kielläkään sitä - sillä on hyvin syvällisiä vaikutuksia valtiosääntöön, päädyttiinpä mihinkä variaatioon tahansa. Sillä on ihan yhtä lailla huomattava perustuslakien arvoa nostava merkitys kuin näillä kansainvälisillä sopimuksilla on ollut sitä alentava merkitys niin kauan kuin meillä normikontrollia sisäisesti ei ole järjestetty."
Halosen käyttämä puheenvuoro oli paljastava! Presidentti Koivisto oli asettanut valmiilla ratkaisulla ohjeistetut komiteat ja ryhmät, esimerkiksi

1. perustuslakikomiteat Suomen perustuslain EY-mukaistamiseksi

• Sirkka Hämäläisen johdolla toimineen ryhmän – ETA-sopimuksen liitteisiin kirjoitetun pankkien vakavaraisuuteen liittyvän mukautusmääräyksen toimeenpanemiseen.

Niinistö mainitsi puheessaan, että ETA-sopimuksen liitteetkin ovat Suomen perustuslain yli menevää EY-säädöstöä. Näin todellakin oli. Vuoden 1989 EY-säädöstöä koskien oli Suomen ETA-mukautusvaatimukseksi kirjoitettu liite, josta vain presidentti Koivisto ja sisäpiiri tiesi.

Liitteeseen kirjoitun vaatimuksen seurauksena, lyhyesti ilmaistuna, presidentti Koivisto ajautui valtiopetokseen – Koiviston konklaaviin eli oikeuslaitoksen riippumattomuuden riisumiseen.

Hallitusmuodon 1 ja 2 §:t menettivät valtiosääntöoikeudellisen sisältönsä. Tapahtui valtiopetos.

Kansanedustaja Tarja Halonen tuli paljastaneeksi, että perustuslakikomiteat perustettiin valmiiksi annettujen ratkaisujen perustelemista varten. Suomen perustuslaki oli ulkopolitiikasta määränneelle presidentti Koivistolle ongelma.

Ensimmäinen eli maaliskuussa 1989 perustettu komitea teki isänmaallista työtä saattaen Suomen markan hallitusmuodon 72 §:ään. Suomen markan saisi poistettua Hallitusmuodosta vain vaikeutetussa perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Tämä lisäsi presidentti Koiviston ongelmia. Asia päätettiin ratkaista salaisessa EMU-varaumakokouksessa 20.12.1993.

Tarja Halosen paljastamana perustuslakikomiteoiden tehtävänä oli perustella valmiiksi annetulla ratkaisulla perustella esitykset eduskunnan määrävähemmistön poistamiseksi ja "eduskunnan EY-päätösvallan turvaamiseksi".

Samaan laittomuuteen liittyy Suomen Pankille kuuluneen markan ulkoisen arvon päätösvallan hävittämisestä. Kysymyksessä on valtiopetos, koska kyse on Suomen Pankin toimivallan muutoksesta.

Presidentti Koiviston suunnittelema silmänkääntötemppu ei onnistunut markan hävittämisessä. Eduskuntaa harhautettiin, jolloin lakiesitys jäi antamatta.

Tässä tapahtui dokumentein todistettava valtiopetos.

Koivisto taustaohjaajana

Valtiosääntöoikeuden professori Antero Jyränki kertoo julkaisussaan “Euroopan unioni ja Suomen valtiosääntö“, että presidentti Koivisto jätti tietoisesti EU-jäsenyyttä koskevan aloitteellisuuden ministeristölle ja keskittyi itse pitämään huolta siitä, että valtakunnan käytettävissä säilyisi useita integraatiovaihtoehtoja. Samalla presidentti-instituution profiili pidettiin matalana.

Jyränki kertoo, mitä presidentti Koivisto puhui pääministeri Aholle 20.12.1991.

Jyrängin kertomaa täydellisempi sitaatti löytyy Koiviston muistelmista “Historian tekijät Kaksi kautta II. Tässä ko. sitaatti Koiviston kirjasta sivulta 534 alkaen:

“ETA-neuvottelut saatiin ensimmäisen kerran päätökseen 22. lokakuuta 1991. Sittemmin EY-tuomioistuimen tulkinnan vuoksi neuvottelut jouduttiin vielä käynnistämään uudelleen. Tulokseen päästiin helmikuussa 1992. Tämäkin neuvottelutulos jouduttiin vielä käymään uudelleen läpi, kun Sveitsi hylkäsi ETA:n kansanäänestyksessään. Lopullisesti ETA-sopimus allekirjoitettiin maaliskuussa 1993 ja ETA tuli voimaan vuoden 1994 alussa. EY päätti joulukuun 9. päivänä 1991 huippukokouksessaan Maastrichtissa asettaa yhteisön tavoitteeksi kiinteämmän raha- ja talous- sekä poliittisen unionin. Kokouksessa otettiin myös myönteinen kanta yhteisön laajentumiseen. Jäsenyysneuvottelut ilmoitettiin voitavan aloittaa seuraavana vuonna.

Joulukuun 20. päivänä keskustelin tilanteesta Ahon kanssa.
Sanoin: “Mitä olen omalta osaltani pyrkinyt aikaansaamaan, on se, ettei haaskattaisi vaihtoehtoja. Välillä oli vaara, että ETA-hommaan ei suhtauduttaisi vakavasti. Halusin korostaa sen merkitystä, sitä, että se kuitenkin on hyvin tärkeä aikaansaada. Se on turvallinen vaihtoehto siinä tapauksessa, että muut vaihtoehdot jäävät toteutumatta.

Toinen peruslähtökohta minulla on ollut pyrkiä kaikin keinoin välttämään sitä, ettei tasavallan presidentin asema ja päätöksenteko tulisi tarpeettomasti esille.

Asiaa pitäisi kaikin tavoin pyrkiä hoitamaan parlamentaarisesti sillä tavalla, että hallitus asiaa käsittelee. Tietysti on hyvä, että minäkin olen tietoinen, mitä tapahtuu. Jos näyttäisi siltä, että tapahtuisi jotakin, joka minusta olisi vähemmän perusteltua, niin sitten minä sanoisin.

Näkemykseni on, että ratkaisevat päätökset tehdään aika pian.”

Toinen kohta Koiviston muistelmista (sivu 435):

“Kun hallitus on ottanut kantaa, sen jälkeen minäkin voisin hallituksen kantaa tukea. Mutta en välittäisi antaa aihetta semmoiseen kuvaan, että meillä hoidettaisiin asiaa toisin kuin parlamentaarisessa järjestyksessä.”
Kyse on ollut kaikesta muusta kuin parlamentarismista. Hallitusko edustaisi parlamentarismia?

Paljastava sitaatti Koiviston muistelmat (24.2.1992) "Historiantekijät" sivu 544:

“Helmikuun 24. päivänä kirjasin ajatuksiani:
“Hallituksen on koetettava sopia keskuudessaan.
Tiedonanto: luottamuskysymys hallitukselle eduskunnalta.
(Eduskunta ei voi antaa epäluottamuslausetta tasavallan presidentille.)
Pidätän itselläni tilaisuuden maan kansainvälispoliittisen aseman määrittelyyn. Teetän omia selvityksiäni. Käyn omia keskustelujani, myös siitä, miten päätöksentekojärjestelmäämme olisi tarkoituksenmukaista muuttaa.” ”
Kysymys olikin demokratianäytelmästä, jota presidentti Koivisto käsikirjoitti ja ohjasi.

Koivisto antoi pääministeri Aholle ohjeita. Koivisto kertoo muistelmissaan sivulla 540;

1) presidentinesittelyn yhteydessä 17. tammikuuta 1992:

"Sovimme Ahon kanssa, että hän puhuu ministereiden ja virkamiesten kanssa ja selvittää neuvottelujen lähtökohta-asetelmat ja että minä en puhuisi asiasta muiden kuin hänen kanssaan."
2) tavatessaan Esko Ahon 30. tammikuuta 1992:

"Neuvoin, että viikon sisällä olisi hallituksen otettava asiaan kantaa, esimerkiksi niin, että hallitus ilmoittaisi antavansa asiasta eduskunnalle tiedonannon. "Keskustelu ei enää tästä eteenpäin mentäessä mitään asiaa paranna." Lupasin hallitusta tässä asiassa tukea puheessani valtiopäivien avajaisissa perjantaina, 7. helmikuuta. "Minusta olisi kaikkein tyylikkäintä, että toteaisin, että hallitus on periaatteessa tällä linjalla."

EY-jäsenyys muodosti valtiopäivien avajaisissa pitämäni puheen pääsisällön. Siteeraan puheeni tämän osan kokonaisuudessaan:

"Yhdentyminen etenee Länsi-Euroopassa ja meidänkin on tehtävä oma valintamme.

Hallitus antoi tammikuussa selonteon mahdollisen EY-jäsenyyden vaikutuksista Suomen kannalta. Hallitus aikoo edelleen noudattaa nopeata aikataulua ja valmistelee tiedonantoa, jolloin eduskunta saisi tilaisuuden lausua käsityksensä jäsenanomuksen jättämisestä."

Sitaatissa on vain Koiviston puheen alku.

Vaiettua totuutta putkahteli esille Yle Radio 1 Ykkösaamussa 28.2.2014.
Erkki Liikanen on toimittaja Jari Korkin haastattelussa kohdasta 23.40 lähtien.

Linkki Ylen areenaan http://areena.yle.fi/radio/2193595

Korkki aloittaa haastattelun kertomalla, että Suomi hyväksyi Maastrichtin sopimuksen maaliskuussa 1992.

Liikanen jatkaa, että jäseneksi pyrkivän pitää hyväksyä laki ja oikeus, se on lähtökohta.

Missä on muualla on kerrottu, että Suomi hyväksyi Maastrichtin sopimuksen jo maaliskuussa 1992?

Vastaus löytyy Eduskunnan pöytäkirjasta 16.3.1992 sivulta 480, jossa pääministeri Esko Aho sanoo:

“Integraatio on edistynyt ja edennyt Euroopan yhteisössä vaiheittain syventyen ja laajentuen.
Maastrichtin sopimuksella jäsenmaat kehittivät yhteisöä uuteen vaiheeseen kohti taloudellista ja poliittista unionia. Pyrkiessään EY:n jäseneksi Suomi on valmis hyväksymään yhteisön nykyisen säännöstön, Maastrichtin sopimuksen sisällön ja Euroopan unionin päämäärän.”
Keskeinen EY-neuvottelija Antti Kuosmanen kertoo hätäisesti pois myynnistä vedetyssä EU-kirjassaan “Suomen tie EU:n jäseneksi” luvussa “1.5. Jäsenyys tavoitteeksi”, sivulla 16:

” Pääministeri Ahon puhe eduskunnalle 16.3.1992 tiedonannon johdosta käydyn keskustelun aluksi oli yksi jäsenyysprosessin virstanpylväitä. Sitä ei ollut suunnattu vain eduskunnalle, vaan mitä suurimmassa määrin myös tuleville neuvottelukumppaneille EY:ssä. Siinä viestittiin, että Suomi jäsenyyttä hakiessaan hyväksyi Maastrichtin sopimuksen samoin kuin EY:n “acquis’n” ja “finalite politique’n” (näiden termien sisällöstä tulee enemmän puhetta tuonnempana).”

Kuosmanen määrittelee kirjassaan kyseisen termistön. Luvussa “Arki alkaa – screening”, sivulla 27 Kuosmanen kirjoittaa:

“Avausistunnossa alkoi jäsenyysneuvottelujen arki. Niiden ensimmäinen vaihe oli EY:n acquis’n tutkinta eli “screening”.
Acquis-sanasta en ole nähnyt kunnollista käännöstä mihinkään muihin kieliin, enkä varsinkaan suomeen. Se on partisiipin perfektimuoto ranskan kielen verbistä “acquerir”, saavuttaa. Kyse on siis kaikesta siitä, mitä EY ja sittemmin EU on saavuttanut.”

Mitä acquis tarkoittaa EU-lainsäädännössä?

Vastaus löytyy erittäin hyvin ilmaistuna sivustolta: http://europa.eu/legislation_summaries/glossary/community_acquis_fi.htm

“Acquis communautaire

Acquis communautaire eli yhteisön säännöstö on yhteiset oikeudet ja velvollisuudet sisältävä oikeusperusta, joka sitoo kaikkia Euroopan unionin jäsenvaltioita yhteisesti. Jatkuvasti kehittyvään acquis communautaireen kuuluu:

• perussopimusten sisältö, periaatteet ja poliittiset tavoitteet
• perussopimusten nojalla hyväksytty lainsäädäntö ja EY:n tuomioistuimen oikeuskäytäntö
• unionin toimialalla hyväksytyt julistukset ja päätöslauselmat
• yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyvät asiakirjat
• oikeus- ja sisäasioita koskevat asiakirjat
• yhteisön tekemät kansainväliset sopimukset sekä jäsenvaltioiden unioniasioissa keskenään tekemät sopimukset.

Euroopan unionin jäsenyyttä hakeneiden maiden on hyväksyttävä acquis communautaire ennen kuin ne liittyvät unioniin. Poikkeukset acquis communautairen soveltamisesta ovat mahdollisia ainoastaan poikkeusoloissa, ja ne ovat laajuudeltaan rajoitettuja. Integroituakseen unioniin ehdokasmaiden on siirrettävä acquis communautaire osaksi kansallista lainsäädäntöään ja sitä on sovellettava heti liittymisestä lähtien.”

Finalite politique tarkoittaa yhteisön (EU:n) lopullisia päämääriä. Antti Kuosmanen määrittelee “Finalite politiquen” luvussa “3.1. Komission lausunto” sivulla 23 tällaisessa yhteydessä:

“Vielä vuonna 1992 kylmän sodan muovaamat käsitykset Suomesta ja sen asemasta vaikuttivat pinnan alla monien mielipiteisiin. Tämä täytyi nähdä myös EY:n omassa piirissä käydyn, sen tulevaisuutta eli “poliittista finaliteettia” koskevan keskustelun taustaa vasten. Tietynlainen puolueettomuuden vierastaminen oli varsin yleistä niiden keskuudessa, jotka haaveilivat tulevalle Euroopalle merkittävää ulko- ja turvallisuuspoliittista identiteettiä, eritoten myös sotilaallista.”

Liikanen kertoo haastattelun kohdassa 25.38, että Suomi jätti hakemuksen helmikuussa 1992.
Tämäkään ei ole virallinen tieto, vaan totuuden lipsahtaminen julkisuuteen, sillä media kertoi 18.3.1992, että eduskunta hyväksyi jäsenyyshakemuksen jättämisen selvin numeroin.

Tosiassa eduskunnassa oli tuolloin demareiden kirjoittama äänestysnäytelmä, jossa vastaan äänestäneet kansanedustajat joutuivat painamaan tyhjää.

Mitä äänestysnäytelmän taustalla oli?

Presidentti Koivisto määräsi Hallitusmuodon 33 §:n mukaan ulkopolitiikasta. Koivisto halusi jättää hakemuksen, mutta päätöksenteko piti parlamentarisoida. Mutta koska eduskunta ei voi antaa epäluottamusta presidentille, piti hallitus iltakoulukokouksen 27.2.1992, jonka jälkeen hakemuspaperit lähetettiin erikoispostina puheenjohtajamaa Portugalin ulkoministerille jo samana iltana.

Iltakoulun kokouspöytäkirjan liitteenä on Ulkoministeriön salainen muistio.

Liikasen haastattelu toi esille vaiettuja asioita.

Kysymyksessä on valtiopetos, sillä Liikasen haastattelun perusteella Suomi hyväksyi Maastrichtin sopimuksen. Jäseneksi pyrkivä valtio ei saisi poikkeuksia. Tässä valossa em. pääministeri Esko Ahon puhe 16.3.1992 eduskunnassa saa uuden sisällön.

Lukekaapa uudelleen EU-legislation-sivuston acquisen määrittely:

Euroopan unionin jäsenyyttä hakeneiden maiden on hyväksyttävä acquis communautaire ennen kuin ne liittyvät unioniin. Poikkeukset acquis communautairen soveltamisesta ovat mahdollisia ainoastaan poikkeusoloissa, ja ne ovat laajuudeltaan rajoitettuja. Integroituakseen unioniin ehdokasmaiden on siirrettävä acquis communautaire osaksi kansallista lainsäädäntöään ja sitä on sovellettava heti liittymisestä lähtien.”

http://europa.eu/legislation_summaries/glossary/community_acquis_fi.htm

Presidentti Koivisto ohjeisti valmiilla ratkaisuilla perustuslakikomiteat esittämään perustelut siitä, miten Suomen on siirrettävä acquis communautaire osaksi kansallista lainsäädäntöään.

Suomen markka jäi kummittelemaan Suomen Hallitusmuodon 72 §:ään, sillä acquisen mukaan Maastrichtin sopimus oli sovellettava Suomen perustuslakiin heti liittymisestä lähtien. Tapahtui valtiopetos.

80-90 luvun hallitus joka hoiti niin että Suuri-valtiopetos oli suunniteltu Presidentti Mauno Koiviston ja pankkitarkastusviraston Jorma Aranko yhdessä suunnitteli ja Holkerin hallituksen kanssa valtiopetoksesta joka jatkui seuraavan hallituksen kanssa, siitä alkoi velkaantuminen vahvan markan aikana 90-luvulla jossa ryöstettiin 65 000 PK yrittäjää lainvastaisesti kun irtisanottiin heidän velkansa lainvastaisesti, tuli 60 miljardia euroissa velka kokoon ja 2000 luvulla lisää.

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ministeri Tehtävissä Puolue
Pääministeri
Harri Holkeri

30.4.1987 – 26.4.1991
Kok.
Ulkoasiainministeri, pääministerin sijainen
Kalevi Sorsa
Pertti Paasio

30.4.1987 – 31.1.1989
1.2.1989 – 26.4.1991
SDP
Oikeusministeri
Matti Louekoski
Tarja Halonen

30.4.1987 – 28.2.1990
1.3.1990 – 26.4.1991
SDP
Sisäasiainministeri
Jarmo Rantanen

30.4.1987 – 26.4.1991
SDP
Puolustusministeri, ministeri maa- ja metsätalousministeriössä
(kalastus- ja metsästysasiat)[7]
Ole Norrback
Elisabeth Rehn

30.4.1987 – 13.6.1990
13.6.1990 – 26.4.1991
RKP
Valtiovarainministeri
Erkki Liikanen
Matti Louekoski

30.4.1987 – 28.2.1990
1.3.1990 – 26.4.1991
SDP
Opetusministeri, ministeri maa- ja metsätalousministeriössä
(kalastus- ja metsästysasiat)[7]
Christoffer Taxell
Ole Norrback

30.4.1987 – 13.6.1990
14.6.1990 – 26.4.1991
RKP
Maa- ja metsätalousministeri
Toivo T. Pohjala

30.4.1987 – 26.4.1991
Kok.
Liikenneministeri, ministeri kauppa- ja teollisuusministeriössä[8]
Pekka Vennamo
Raimo Vistbacka
Ilkka Kanerva

30.4.1987 – 30.9.1989
1.10.1989 – 28.8.1990
28.8.1990 – 26.4.1991

SMP

         Kok.

Kauppa- ja teollisuusministeri, ministeri ulkoasiainministeriössä
(Neuvostoliiton kauppa)
Ilkka Suominen

30.4.1987 – 26.4.1991
Kok.
Sosiaali- ja terveysministeri
Helena Pesola
Mauri Miettinen

30.4.1987 – 31.12.1989
1.1.1990 – 26.4.1991
Kok.
Työministeri
Matti Puhakka

30.4.1987 – 26.4.1991
SDP
Ympäristöministeri
Kaj Bärlund

30.4.1987 – 26.4.1991
SDP
Ministeri ulkoasiainministeriössä
Pertti Salolainen

30.4.1987 – 26.4.1991
Kok.
Ministeri sisäasiainministeriössä (Aluepolitiikka)
Erkki Liikanen
Matti Puhakka

8.5.1987 – 28.2.1990
1.3.1990 – 26.4.1991
SDP
Ministeri opetusministeriössä (kulttuuriministeri),
ministeri liikenneministeriössä (viestintäasiat)[10]
Anna-Liisa Kasurinen

30.4.1987 – 26.4.1991
SDP
Ministeri valtiovarainministeriössä (Veroasiat ym.)
Ulla Puolanne

30.4.1987 – 26.4.1991
Kok.
Ministeri sosiaali- ja terveysministeriössä (Sosiaali-, alkoholi-
ja tasa-arvoasiat)
Tarja Halonen
Tuulikki Hämäläinen

30.4.1987 – 28.2.1990
1.3.1990 – 26.4.1991
SDP

Esko Ahon hallitus.
ministeri tehtävässä puolue
Pääministeri
Esko Aho

26.4.1991 – 13.4.1995
Kesk.
Ulkoasiainministeri
Paavo Väyrynen
Heikki Haavisto
Paavo Rantanen

26.4.1991 – 5.5.1993
5.5.1993 – 3.2.1995
3.2.1995 – 13.4.1995

Kesk.

         (amm.)

Ministeri ulkoasiainministeriössä, ministeri kauppa- ja teollisuusministeriössä
(kauppaosasto)[15], pääministerin sijainen[16] (ulkomaankauppaministeri)
Pertti Salolainen

26.4.1991 – 13.4.1995
Kok.
Ministeri ulkoasiainministeriössä, ministeri sosiaali- ja terveysministeriössä
(kehitysyhteistyöministeri)
Toimi Kankaanniemi

26.4.1991 – 28.6.1994
SKL
Oikeusministeri, ministeri sosiaali- ja terveysministeriössä[17]
Hannele Pokka
Anneli Jäätteenmäki

26.4.1991 – 30.4.1994
1.5.1994 – 13.4.1995
Kesk.
Sisäasiainministeri
Mauri Pekkarinen

26.4.1991 – 13.4.1995
Kesk.
Puolustusministeri, ministeri sosiaali- ja terveysministeriössä[18]
Elisabeth Rehn
Jan-Erik Enestam

26.4.1991 – 1.1.1995
2.1.1995 – 13.4.1995
RKP
Valtiovarainministeri
Iiro Viinanen

26.4.1991 – 13.4.1995
Kok.
Opetusministeri
Riitta Uosukainen
Olli-Pekka Heinonen

26.4.1991 – 11.2.1994
11.2.1994 – 13.4.1995
Kok.
Kulttuuriministeri
Tytti Isohookana-Asunmaa

26.4.1991 – 13.4.1995
Kesk.
Maa- ja metsätalousministeri
Martti Pura
Mikko Pesälä

26.4.1991 – 12.4.1994
12.4.1994 – 13.4.1995
Kesk.
Liikenneministeri
Ole Norrback

26.4.1991 – 13.4.1995
RKP
Kauppa- ja teollisuusministeri, ministeri ulkoasiainministeriössä[19]
Kauko Juhantalo
Pekka Tuomisto
Seppo Kääriäinen

26.4.1991 – 3.8.1992
3.8.1992 – 31.7.1993
1.8.1993 – 13.4.1995
Kesk.
Sosiaali- ja terveysministeri
Eeva Kuuskoski
Jorma Huuhtanen

26.4.1991 – 24.4.1992
24.4.1992 – 13.4.1995
Kesk.
Työministeri, ministeri valtiovarainministeriössä (hallinnon kehittäminen),
pääministerin sijainen[16]
Ilkka Kanerva

26.4.1991 – 13.4.1995
Kok.
Ympäristöministeri
Sirpa Pietikäinen

26.4.1991 – 13.4.1995
Kok.
Ministeri ympäristöministeriössä (asuntoministeri)
Pirjo Rusanen
Anneli Taina

Lipposen I hallitus
Ministeri Tehtävissä Puolue
Pääministeri
Paavo Lipponen

13.4.1995 – 15.4.1999
SDP
Pääministerin sijainen
Sauli Niinistö[10]

13.4.1995 – 15.4.1999 Kok.
Ulkoministeri
Tarja Halonen

13.4.1995 – 15.4.1999
SDP
Ministeri ulkoasiainministeriössä, ministeri valtioneuvoston kansliassa,
ministeri kauppa- ja teollisuusministeriössä (ulkomaankauppaministeri)
Ole Norrback

13.4.1995 – 15.4.1999
RKP
Oikeusministeri
Sauli Niinistö
Kari Häkämies
Jussi Järventaus

13.4.1995 – 2.2.1996
2.2.1996 – 13.3.1998
13.3.1998 – 15.4.1999
Kok.
Sisäasiainministeri
Jan-Erik Enestam

13.4.1995 – 15.4.1999
RKP
Puolustusministeri
Anneli Taina

13.4.1995 – 15.4.1999
Kok.
Valtiovarainministeri
Iiro Viinanen
Sauli Niinistö

13.4.1995 – 2.2.1996
2.2.1996 – 15.4.1999
Kok.
Toinen valtiovarainministeri, ministeri valtioneuvoston kansliassa,
ministeri sosiaali- ja terveysministeriössä
Arja Alho
Jouko Skinnari

13.4.1995 – 9.10.1997
9.10.1997 – 15.4.1999
SDP
Opetusministeri
Olli-Pekka Heinonen

13.4.1995 – 15.4.1999
Kok.
Maa- ja metsätalousministeri
Kalevi Hemilä

13.4.1995 – 15.4.1999
(amm.)
Liikenneministeri
Tuula Linnainmaa
Matti Aura
Kimmo Sasi

13.4.1995 – 1.4.1997
2.4.1997 – 15.1.1999
15.1.1999 – 15.4.1999
Kok.
Kauppa- ja teollisuusministeri
Antti Kalliomäki

13.4.1995 – 15.4.1999
SDP
Sosiaali- ja terveysministeri, ministeri ympäristöministeriössä
Sinikka Mönkäre

13.4.1995 – 15.4.1999
SDP
Toinen sosiaali- ja terveysministeri, ministeri työministeriössä
Terttu Huttu-Juntunen

13.4.1995 – 15.4.1999
Vas.
Työministeri
Liisa Jaakonsaari

13.4.1995 – 15.4.1999
SDP
Ympäristöministeri, ministeri valtioneuvoston kansliassa,
ministeri ulkoasiainministeriössä
Pekka Haavisto

13.4.1995 - 15.4.1999
Vihr.
Toinen sisäasiainministeri, ministeri valtiovarainministeriössä
Jouni Backman

13.4.1995 – 15.4.1999
SDP
Ministeri opetusministeriössä (kulttuuriministeri)
Claes Andersson
Suvi-Anne Siimes

13.4.1995 – 4.9.1998
4.9.1998 – 15.4.1999
Vas.

Lipposen II Hallitus
Ministeri Tehtävissä Puolue
Pääministeri
Paavo Lipponen

15.4.1999 – 17.4.2003
SDP
Pääministerin sijainen
Sauli Niinistö
Ville Itälä

15.4.1999 - 30.8.2001
30.8.2001 - 17.4.2003
Kok.
Ulkoministeri
Tarja Halonen
Erkki Tuomioja

15.4.1999 – 25.2.2000
25.2.2000 – 17.4.2003
SDP
Ulkomaankauppaministeri, ministeri valtioneuvoston kansliassa
Kimmo Sasi
Jari Vilén

15.4.1999 – 4.1.2002
4.1.2002 – 17.4.2003
Kok.
Oikeusministeri
Johannes Koskinen

15.4.1999 – 17.4.2003
SDP
Sisäasiainministeri
Kari Häkämies
Ville Itälä

15.4.1999 – 1.9.2000
1.9.2000 – 17.4.2003
Kok.
Alue- ja kuntaministeri
Martti Korhonen

15.4.1999 – 17.4.2003
Vas.
Puolustusministeri, ministeri ulkoasiainministeriössä
Jan-Erik Enestam

15.4.1999 – 17.4.2003
RKP
Valtiovarainministeri
Sauli Niinistö

15.4.1999 – 17.4.2003
Kok.
Toinen valtiovarainministeri, ministeri ulkoasiainministeriössä[12],
ministeri ympäristöministeriössä
Suvi-Anne Siimes

15.4.1999 – 17.4.2003
Vas.
Opetusministeri
Maija Rask

15.4.1999 – 17.4.2003
SDP
Kulttuuriministeri
Suvi Lindén
Kaarina Dromberg

15.4.1999 – 5.6.2002
5.6.2002 – 17.4.2003
Kok.
Maa- ja metsätalousministeri
Kalevi Hemilä
Raimo Tammilehto
Jari Koskinen

15.4.1999 – 1.2.2002
1.2.2002 – 31.5.2002
31.5.2002 – 17.4.2003
(amm.)

         (amm.)
         Kok.

Liikenne- ja viestintäministeri[13]
Olli-Pekka Heinonen
Kimmo Sasi

15.4.1999 – 4.1.2002
4.1.2002 – 17.4.2003
Kok.
Kauppa- ja teollisuusministeri
Erkki Tuomioja
Sinikka Mönkäre

15.4.1999 – 25.2.2000
25.2.2000 – 17.4.2003
SDP
Sosiaali- ja terveysministeri
Maija Perho

15.4.1999 – 17.4.2003
Kok.
Peruspalveluministeri
Eva Biaudet
Osmo Soininvaara
Eva Biaudet

15.4.1999 – 14.4.2000
14.4.2000 – 19.4.2002
19.4.2002 – 17.4.2003
RKP

         Vihr.
         RKP

Työministeri
Sinikka Mönkäre
Tarja Filatov

15.4.1999 – 25.2.2000
25.2.2000 – 17.4.2003
SDP
Ympäristöministeri, ministeri ulkoasiainministeriössä[14]
Satu Hassi
Jouni Backman

15.4.1999 – 31.5.2002
31.5.2002 – 17.4.2003
Vihr.

         SDP

Jäätteenmäen hallitus kävi kääntymässä 2003.

Vanhasen I Hallitus.
Ministeri Tehtävässä Puolue
Pääministeri
Matti Vanhanen

24.6.2003–19.4.2007
Kesk.
Valtiovarainministeri, pääministerin sijainen
Antti Kalliomäki
Eero Heinäluoma

24.6.2003–22.9.2005
23.9.2005–19.4.2007
SDP
Ulkoasiainministeri
Erkki Tuomioja

24.6.2003–19.4.2007
SDP
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri, ministeri valtioneuvoston kansliassa
Paula Lehtomäki
Mari Kiviniemi (Lehtomäen äitiysloman ajan)
Paula Lehtomäki

24.6.2003–2.9.2005
2.9.2005–3.3.2006
3.3.2006–19.4.2007
Kesk.
Oikeusministeri
Johannes Koskinen
Leena Luhtanen

24.6.2003–22.9.2005
23.9.2005–19.4.2007
SDP
Sisäasiainministeri
Kari Rajamäki

24.6.2003–19.4.2007
SDP
Ministeri sisäasiainministeriössä, ministeri ympäristöministeriössä
(alue- ja kuntaministeri)
Hannes Manninen

24.6.2003–19.4.2007
Kesk.
Puolustusministeri
Seppo Kääriäinen

24.6.2003–19.4.2007
Kesk.
Toinen valtiovarainministeri
Ulla-Maj Wideroos

24.6.2003–19.4.2007
RKP
Opetusministeri
Tuula Haatainen
Antti Kalliomäki

24.6.2003–22.9.2005
23.9.2005–19.4.2007
SDP
Ministeri opetusministeriössä (toinen opetusministeri eli kulttuuriministeri)
Tanja Karpela (vuoden 2006 toukokuusta nimellä Saarela)

24.6.2003–19.4.2007
Kesk.
Maa- ja metsätalousministeri
Juha Korkeaoja

24.6.2003–19.4.2007
Kesk.
Liikenne- ja viestintäministeri
Leena Luhtanen
Susanna Huovinen

24.6.2003–22.9.2005
23.9.2005–19.4.2007
SDP
Kauppa- ja teollisuusministeri
Mauri Pekkarinen

24.6.2003–19.4.2007
Kesk.
Sosiaali- ja terveysministeri
Sinikka Mönkäre
Tuula Haatainen

24.6.2003–22.9.2005
23.9.2005–19.4.2007
SDP
Ministeri sosiaali- ja terveysministeriössä (Peruspalveluministeri)
Liisa Hyssälä

24.6.2003–19.4.2007
Kesk.
Työministeri
Tarja Filatov

24.6.2003–19.4.2007
SDP
Ympäristöministeri, ministeri ulkoasiainministeriössä
Jan-Erik Enestam
Stefan Wallin

24.6.2003–31.12.2006
1.1.2007–19.4.2007
RKP

Vanhasen II Hallitus.

Pääministeri
Matti Vanhanen

19.4.2007 – 22.6.2010
Kesk.
Valtiovarainministeri, Pääministerin sijainen
Jyrki Katainen

19.4.2007 – 22.6.2010
Kok.
Ulkoasiainministeri
Ilkka Kanerva
Alexander Stubb

19.4.2007 – 4.4.2008
4.4.2008 – 22.6.2010
Kok.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri
Paavo Väyrynen

19.4.2007 – 22.6.2010
Kesk.
Oikeusministeri
Tuija Brax

19.4.2007 – 22.6.2010
Vihr.
Sisäasiainministeri
Anne Holmlund

19.4.2007 – 22.6.2010
Kok.
Maahanmuutto- ja eurooppaministeri, ministeri oikeusministeriössä,
ministeri valtioneuvoston kansliassa, ministeri työministeriössä[22]
Astrid Thors

19.4.2007 – 22.6.2010
RKP
Puolustusministeri, ministeri valtioneuvoston kansliassa[23]
Jyri Häkämies

19.4.2007 – 22.6.2010
Kok.
Hallinto- ja kuntaministeri, ministeri sisäasiainministeriössä
Mari Kiviniemi

19.4.2007 – 22.6.2010
Kesk.
Opetusministeri
Sari Sarkomaa
Henna Virkkunen

19.4.2007 – 19.12.2008
19.12.2008 – 22.6.2010
Kok.
Kulttuuri- ja urheiluministeri, ministeri sosiaali- ja terveysministeriössä
Stefan Wallin

19.4.2007 – 22.6.2010
RKP
Maa- ja metsätalousministeri
Sirkka-Liisa Anttila

19.4.2007 – 22.6.2010
Kesk.
Liikenneministeri
Anu Vehviläinen

19.4.2007 – 22.6.2010
Kesk.
Viestintäministeri
Suvi Lindén

19.4.2007 – 22.6.2010
Kok.
Elinkeinoministeri[24], ministeri sisäasiainministeriössä
Mauri Pekkarinen

19.4.2007 – 22.6.2010
Kesk.
Työministeri
Tarja Cronberg
Anni Sinnemäki

19.4.2007 – 26.6.2009
26.6.2009 – 22.6.2010
Vihr.
Sosiaali- ja terveysministeri, ministeri työministeriössä[22]
Liisa Hyssälä
Juha Rehula

19.4.2007 – 24.5.2010
24.5.2010 – 22.6.2010
Kesk.
Peruspalveluministeri, ministeri ympäristöministeriössä[22]
Paula Risikko

19.4.2007 – 22.6.2010
Kok.
Ympäristöministeri
Paula Lehtomäki
Kimmo Tiilikainen (Lehtomäen äitiysloman ajan)
Paula Lehtomäki

19.4.2007 – 28.9.2007
28.9.2007 – 11.4.2008
11.4.2008 – 22.6.2010
Kesk.
Asuntoministeri, ministeri ulkoasiainministeriössä[25]
Jan Vapaavuori

19.4.2007 – 22.6.2010
Kok.

tehtävässä puolue
Pääministeri
Jyrki Katainen

22.6.2011–24.6.2014
Kok.
Valtiovarainministeri, pääministerin sijainen
Jutta Urpilainen
Antti Rinne

22.6.2011–6.6.2014
6.6.2014–24.6.2014
SDP
Ulkoasiainministeri
Erkki Tuomioja

22.6.2011–24.6.2014
SDP
Ulkomaankauppa- ja eurooppaministeri
Alexander Stubb [Huom 1]

22.6.2011–24.6.2014
Kok.
Kehitysministeri
Heidi Hautala [Huom 2]
Pekka Haavisto [Huom 3]

22.6.2011–17.10.2013
17.10.2013–24.6.2014
Vihr.
Oikeusministeri
Anna-Maja Henriksson

22.6.2011–24.6.2014
RKP
Sisäministeri (sisäasiainministeri v. 2013 loppuun)
Päivi Räsänen [Huom 4]

22.6.2011–24.6.2014
KD
Puolustusministeri
Stefan Wallin
Carl Haglund

22.6.2011–5.7.2012
5.7.2012–24.6.2014
RKP
Liikenne- ja kuntaministeri
Henna Virkkunen [37][Huom 5]

4.4.2014–24.6.2014
Kok.
Opetusministeri
Jukka Gustafsson
Krista Kiuru
Opetus- ja viestintäministeri
Krista Kiuru [38]

22.6.2011–24.5.2013
24.5.2013–4.4.2014

4.4.2014–24.6.2014
SDP

Kulttuuri- ja asuntoministeri
Pia Viitanen [38][Huom 6]

4.4.2014–24.6.2014
SDP
Maa- ja metsätalousministeri
Jari Koskinen

22.6.2011–24.6.2014
Kok.
Elinkeinoministeri
Jyri Häkämies [Huom 7]
Jan Vapaavuori

22.6.2011–16.11.2012
16.11.2012–24.6.2014
Kok.
Työministeri
Lauri Ihalainen [Huom 8]

22.6.2011–24.6.2014
SDP
Sosiaali- ja terveysministeri
Paula Risikko

22.6.2011–24.6.2014
Kok.
Peruspalveluministeri
Maria Guzenina-Richardson [Huom 9]
Susanna Huovinen [38][Huom 10]

22.6.2011–24.5.2013
24.5.2013–24.6.2014
SDP
Ympäristöministeri
Ville Niinistö

22.6.2011–24.6.2014
Vihr.
Hallinto- ja kuntaministeri
Henna Virkkunen [Huom 11]

22.6.2011–4.4.2014
Kok.
Asunto- ja viestintäministeri
Krista Kiuru [Huom 12]
Pia Viitanen [Huom 13]

22.6.2011–24.5.2013
24.5.2013–4.4.2014
SDP
Liikenneministeri
Merja Kyllönen [36]

22.6.2011–4.4.2014
Vas.
Kulttuuri- ja urheiluministeri
Paavo Arhinmäki [Huom 14][36]

22.6.2011–4.4.2014
Vas.

Stubbin Hallitus.

Pääministeri
Alexander Stubb

24.6.2014 – 29.5.2015
Kok.
Valtiovarainministeri, pääministerin sijainen
Antti Rinne

24.6.2014 – 29.5.2015
SDP
Ulkoasiainministeri
Erkki Tuomioja

24.6.2014 – 29.5.2015
SDP
Ulkomaankauppa- ja eurooppaministeri
Lenita Toivakka [Huom 1]

24.6.2014 – 29.5.2015
Kok.
Kehitysministeri
Pekka Haavisto [Huom 2]
Sirpa Paatero [Huom 3]

24.6.2014 – 26.9.2014
Vihr.

26.9.2014 – 29.5.2015         SDP

Oikeusministeri
Anna-Maja Henriksson

24.6.2014 – 29.5.2015
RKP
Sisäministeri
Päivi Räsänen [Huom 4]

24.6.2014 – 29.5.2015
KD
Puolustusministeri
Carl Haglund [Huom 5]

24.6.2014 – 29.5.2015
RKP
Liikenne- ja kuntaministeri
Paula Risikko[Huom 6]

24.6.2014 – 29.5.2015
Kok.
Opetus- ja viestintäministeri
Krista Kiuru

24.6.2014 – 29.5.2015
SDP
Kulttuuri- ja asuntoministeri
Pia Viitanen [Huom 7]

24.6.2014 – 29.5.2015
SDP
Maa- ja metsätalousministeri
Petteri Orpo

24.6.2014 – 29.5.2015
Kok.
Elinkeinoministeri
Jan Vapaavuori

24.6.2014 – 29.5.2015
Kok.
Työministeri
Lauri Ihalainen [Huom 8]

24.6.2014 – 29.5.2015
SDP
Sosiaali- ja terveysministeri
Laura Räty

24.6.2014 – 29.5.2015
Kok.
Peruspalveluministeri
Susanna Huovinen

24.6.2014 – 29.5.2015
SDP
Ympäristöministeri
Ville Niinistö
Sanni Grahn-Laasonen

24.6.2014 – 26.9.2014
Vihr.

26.9.2014 – 29.5.2015         Kok.

Katso ketkä olivat vallassa ja vastuussa, kun velkaralli ryöpsähti uudestaan käyntiin 2000 luvulla 60 miljardia ja nousi 100 miljardiin euroon. Nyt on koossa 2017 yli 130 miljardia euroa.

Kaikki hallitukset on osallistunut valtiopetokseen kun eivät ole puuttunut perustuslain vastaisiin toimiin jotka alkoivat jo 80-luvulla jatkuen 90-luvulla ja 2000 –luvulla.

2017 on 85 000 PK yrittäjää ryöstömurhattu ja 300 000 kansalaista ikuisuusvelkoihin tuomittu kun olivat takaajan 90-luvulla ja myöhemmin, vasta nyt on muutama poliitikko ja Presidentti ilmaissut että lamavelallisia on kohdeltu väärin.

Sauli Niinistö oli mukana myymässä velat jotka oli tehty lainvastaisesti ilman velkakirjoa ja tilitystä Norjaan perintä yhtiölle, Kaikki toimet oli perustuslain vastaisia, myös EU:hun meno ja euroon liittyminen.

Velat on irtisanottu heti lainvastaisesti 90-luvulta lähtien ja mitään velkaa ei ole tilitetty 2017 mennessä, vaikka laki velvoittaa siihen.

Siksi kaikki poliitikot jotka on tässä ilmaistu on osavastuussa Suuresta valtiopetoksesta.

Rainer Partanen

FB kirjoitus on lainattu.

Hilkka Laikko
6 min ·
Olisiko mitenkään mahdollista herättää maamme politiikot -ennen, kuin on liian myöhäistä? Minut on kasvatettu oikeudenmukaisuuteen ja lain kunnioitukseen. Kuitenkin minä ja läheiseni jouduimme ison instanssin -pankin ja valtion silloisten päättäjien armoille 90 -luvulla ja meiltä kavallettiin laillinen, meidän omistama omaisuus. Nämä samat uhrit maksavat edellen 18% korkoja! Siis KORKOJA! Pääoma ei lyhene. MIKSI? Jokainen velkakirja ja jokainen haltijavelkakirja kiinnityksineen on pankille "vakavaraisuutta", Milloin meillä on annettu pankeille oikeus toimia täysin lain vastaisesti? Ei milloinkaan! Näitä uhreja on kymmeniä tuhansia ja me emme ole ainoita uhreja, vaan koko Suomen valtion verotuloja kierretään miljardeilla joka vuosi. Mistä syntyy tyytymättömyys - katsokaa päättäjät taaksenne: " Sen edestään löytää, minkä taakseen jättää".
Kysyn Teiltä päättäjät - kuinka kauan Teillä menee havaita todellinen veronkierto tässä maassa? 4 sukkapari kutovan mummon villasukat eivät oikeusvaltiossa saa olla prioritteetti nro 1.
Nyt on jo uusi kierros uusia uhreja, koska 90-luvulla päästettiin "piru irti".

Emerituskeksijä. Rainer Partanen