Suomen tulee seurata Ruotsin esimerkkiä, Palestiinan tunnustaminen: Ruotsi on hyvin perustellut päätöksen ja Israelin terrori on loputtava Palestiinalaisia kohtaan. Ei voi rakentaa siirtokuntia Palestiina valtion alueelle.

October 30th, 2014

Siirtokunnat tulee siirtää Palestiinalle korvauksena tuhoamistyöstä joka on jatkunut vuosikymmeniä. Israel on unohtanut että vahvempi ei voi terrorisoida heikompaa. Nyt Israel toimii kuin Nazi Saksa aikanaan.

Emerituskeksijä.

Valtiovarainministeri Antti Rinne pidä huoli että Kickstarter tulee Suomessa mahdolliseksi ilman finanssivalvonnan kireitä valvontaehtoja: Suomen valtion tulee hyväksyä Kickstarter rahoitus ilman mitään rajoituksia kuten, USA, Englanti, Ruotsi,Tanska,

October 30th, 2014

Norja ja monet muut maat.

Kickstarter on siitä hyvä että tulee kaikki rahoitus tai ei mitään, siinnä sitä valvontaa on riittävästi.
Voi laatia jonkin vastikkeen tai sitten myydä tuote etukäteen myös voisi antaa osakkeita joiden arvo muodostuisi vasta sitten kun projekti toteutuu onnistuneesti. Muussa tapauksessa Suomi putoaa uuden luomisen maailman laajuisesta yhteisöstä pois ja se on vaarallinen juttu tulevaisuuden kannalta.

Tämä on tällä hetkellä valtava kilpailuetu kun monenlaiset uudet tulevat liiketoimet voi saada maailman laajuisesti rahoitusta. Suomessa ei kukaan rahoita riskiyrityksiä ja siksi kaikki hyvät ideat eivät toteudu, se on hukkaan heitettyä luovuutta.

Emerituskeksijä.

On kammottavaa todeta että yksi Presidentti Mauno Koivisto tuhosi 90-luvulla Suomen oikeusjärjestelmän, toteamalla että pankkien tulisi voittaa talousasiat oikeudessa, tämä aiheutti sen että edelleen tänä päivänä 22 vuotta myöhemmin niin tuomarin ei

October 28th, 2014

tarvitse noudattaa lakia.

Oikeuslaitoksen tuomarit pitävät itsestään selvänä että ei heidän tarvitse noudattaa lakia ja että syyttäjän ei tarvitse todistaa syyllisyys, vaan tuomarit voivat tuomita oman mielensä mukaa. Siten astui oikeuskäytännöksi tuomarin mielivalta ja Suomi lakkasi noudattamasta kehittynyttä oikeuskäytäntöä jossa oikeus ja kohtuus oli periaatteena. Käytännöksi tuli oikeusmurhat.

Nykyään ei enään ole oikeutta eikä kohtuutta siten Suomi menetti oikeusvaltio ajatuksen kun hetkessä mentiin satoja vuosia taaksepäin oikeuskäytännössä. Näyttää siltä että tuomarien takaperoinen käytäntö on tullut pysyäkseen ja ihmisoikeudet Suomessa ovat jo kiinni siitä että sinun on todistettava syyttömyytesi siihen mistä sinua syytetään. Koko oikeustoimi on tullut takaperoiseksi eikä enään ole syyttömyys olettamaa, vaan jokainen on lähtökohtaisesti syyllinen siihen josta syytetään, vain jos kykenet todistamaan että ei ole ollut mahdollista että olet voinut syyllistyä kyseiseen rikokseen, jos sekään auttaisi sillä mielivalta on vallitseva toiminta tapa tuomareilla.

Avustavat varatuomarit hämmästelevät miten tässä näin kävi, mutta mitään korjausta ei ole tapahtunut vaikka asia tunnetaan.

Emerituskeksijä.

Sisäministeri Päivi Räsänen ei saa kuria rikollisiin virkamiehiin: Virkamiesrikosten kärjessä on oikeusmurhat ja nyt röyhkeys lisääntyy ja vaaditaan rahaa salaisista poliisitiedoista.

October 27th, 2014

Emerituskeksijä.

Eduskuntavaalit tulossa ja virkamiesvastuu on sillä tiellä jonka Presidentti Mauno Koivisto avasi, eli laittomuuden tie, jossa virkamiehillä ja tuomareilla ei ole mitään vastuuta mistään. Sitä ei pidä unohtaa koska se jatkuu edelleen.

October 27th, 2014

Nykyinen lama juontuu jo 90- luvulta silloin toimittiin laittomasti ja nyt on odotettavissa sama asia, koska siitä on esimerkkejä” Peter Fryckman asia”
ja monet muut samankaltaiset, vaaleissa on saatava vastuulliset politikot jotka puhdistavat oikeuslaitoksen syöpäläisistä jotka eivät noudata lakia.
Yrittäjät varokaa sama murhatoiminta voi toistua !.

Lainattua:
Erkki Aho: Koiviston konklaavi

“Vakaan markan politiikka johti Suomen taloudelliseen katastrofiin. Tasavallan presidentti Mauno Koivisto kutsui 6.5.1992 oikeusjärjestelmän edustajia presidentinlinnaan kokoukseen, jossa heitä ohjeistettiin antamaan pankeille suosituimmuusasema riita-asioissa ja syytesuoja niistä johtuvissa rikosasioissa. Kokouksessa puhetta johti silloinen Korkeimman oikeuden presidentti Olavi Heinonen.

Pyysin tasavallan presidentti Tarja Haloselta tuon kokouksen pöytäkirjoja todistusaineistoksi oikeuskäsittelyyn. Vetosin EY:n tuomioistuimen päätökseen niin sanotussa Fortum asiassa 15.7.2003. Tasavallan Presidentti Tarja Halonen julisti asiakirjat salaisiksi minulle 24.10.2005 lähettämässään kirjeessä. Perusteluna oli presidentti Mauno Koiviston pyyntö.”

“Keskipohjan Aluesäästöpankin johtaja Veikko Korpela on antamassaan haastattelussa myöntänyt pankkien perineen velkoja kahteen kertaan. Samaan perintäongelmaan on kiinnitetty huomiota myös Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa vuodelta 2000 ja oikeusturva-asian neuvottelukunnan kertomuksessa vuosilta 2000-2001. Postipankin entinen pääjohtaja Seppo Lindblom tunnustaa syyllisyytensä Iltalehden haastattelussa 15.8.2005. Kristillisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi myöntää, että pankit toimivat rikollisesti. Pankit saattoivat vapaasti lähes ilman kontrollia laittaa ongelma-asiakkaidensa luottoja tuohon roskapankin (Arsenalin) piikkiin ja saada valtiolta täysimääräisen korvauksen noista ongelmaluotoista, jotka se laittoi tuohon roskapankin piikkiin. Lisäksi pankki tuhosi näiden ongelmaluottoja ottaneiden yrittäjien yritykset ja omaisuuden sekä takaajien omaisuuden. Roskapankin piikki oli auki ja rahalla ei ollut mitään takarajaa, sanoo kansanedustaja Kankaanniemi. Nyt on päästy lamasta ulos, pankit ovat rikkaita, mutta laman todelliset uhrit ovat hoitamatta, jatkaa Kankaanniemi. Se on Lipposen kahden hallituksen häpeä.”

Ei Paavo Lipposella ole mitään kerskailun aihetta eikä kehuttavaa vaikka johti Suomea lama syöksyn jälkeen jolloin oli jo helpompaa.
Toteaa: Emerituskeksijä.