Juice Leskinen ennusti kappaleella Siniristiloppumme virkamiesten toiminnan; ette usko mutta totta se on , tämän laman jälkeen ette tunnista enään Suomea.

November 17th, 2014

Emerituskeksijä.

Hurjien ja jatkuvien uusien säädösten myötä Suomi menee taaksepäin jatkuvasti, kun pitäisi tulla suvaitsevaksi. Miten olemme tulleet tähän, tämä on tapahtunut viimeisten 20 vuoden aikana ja silloin alkoi myös hallinnon piittaamattomuus perustuslaista.

November 16th, 2014

Eli virkamiehet saavat tehdä mitä hyvänsä eikä siihen saa puuttua, onko tällaisella virkamiesdiktatuurilla mitään pitempää tulevaisuutta jos on, on lähdettävä maanpakoon eihän tällaisessa maassa voi enään elää.

Emerituskeksijä.

Poliisi kielsi alaston taideteoksen ja vaati pukemaan alusvaatteet taideteoksen päälle: Eikö tämä ole sairasta poliisi määrittelee mikä on taidetta ja mikä on epäsiveellistä, koska Havisamandalle vaaditaan alusvaatteet ?.

November 16th, 2014

Suomen virkavalta ja viranomaiset ovat henkisesti sairaita johon on tultava muutos tällaisille pitää antaa lopputili ja palkattava henkisesti laaja alaisuuden omaavia virkamiehiä jotka hyväksyy taiteen. Poliisilta on otettava tällainen oikeus pois.

Kaikki tämä kertoo selvästi miten sairasta Suomen hallinto on, tämä oli vain yksi esimerkki lukuisten tapausten joukossa.

Emerituskeksijä.

Al-gaida ja Isis-terroristi ryhmät, ovat tiedostaneet että vanhat lainalaiset yhteiskunnat ovat vain tehty suojaksi niille hallitsijoille jotka on nykyisin vallassa, vaikka niiden joukossa on hyvinkin rikollisesti toimivia johtajia. Kaikissa hallinto-

November 15th, 2014

ryhmissä jäsenet tekevät rikoksia mutta järjestelmä suojelee heitä, vain kunkin maan kansalaiset tuomitaan syystä ja syyttä. Tässä on paradoksi joka tulisi murtaa ja poistaa hallinnon täydellinen suoja, vain siten demokratia voi kehittyä.

Pitkällisen arvion myötä Sweitsin malli on pitkälle kehitetty demokratia jota tulisi saada toteutettua myös muissa maissa.

Vaikka Ruotsi on parlamentarinen mutta erityisen humaani maa, niin sekään ei vielä ole päässyt riittävästi kohti kunnon demokratiaa.

Suomi on tähtitieteellisen kaukana demokratiasta, mutta kansa voi muuttaa kaiken hetkessä kun poistaa vanhat isot puolueet, jotka on niin degeneroituja että eivät kykene uudistumaan.

Emerituskeksijä.

Jussi Järventaus, Suomen Yrittäjät: Olet ilmeisen lamaantunut kun mitään muutosta kauttasi ei ole tullut PK yrittäjille, vaan sääntöjä lakeja ja muita säädöksiä tulee vain lisää. Timo Peltosen artikkeli , Iltasanomien Sunnuntai liitteessä kertoo karua

November 15th, 2014

sanomaa missä ahdingossa pienyritykset on.

On kehitettävä keino jolla saadaan poliittiset päättäjät kuuntelemaan ja kevään Eduskuntavaalit on se konsti, älä anna ääntäsi sellaiselle joka ei ole valmis karsimaan lähes kaikki, yritystoiminnan esteenä olevaa lakia ja säädöstä. Keskusta on lupaavasti puhunut liikojen säädösten purkamisesta, mutta vain Juha Sipilän yrittäjä tausta antaa uskottavuutta.

On aika ymmärtää että demokratiassa joukkovoima on se voima joka muuttaa politiikan Suomessa, tulevaisuuspolitikaksi joka avaa kaikki polut ja tiet tulevaisuuteen on auki ja myös umpihanki kulkijoille. Jätä vain mooseksen kymmen lakia ja ohjeet hyvälle elämälle jotka on ohjeita ei pakkovaltaa.

On jännittävää katsoa onko Suomen kansa oppinut mitään, politikkojen katteettomista lupauksista, tenttaa kunnolla valitsemasi henkilö jotta et pety.
Lakeja on niin paljon että, sinut voi tuomita aina jonkun perusteella, siis olet aina syyllistynyt johonkin jos olet yrittäjä, jo pelkkä yrittäminen on rikos Suomessa.

Emerituskeksijä.