Tuomari Maritta Pakarisen virheelliset väittämät minkä mukaan on tuomittu. Alla kahdeksan keskeistä seikkaa keksintöjen toteuttamisessa.
March 19th, 20091. Väite että keksintöä ei ole. Väitettä ei kukaan ole todistanut oikeaksi. Lukuisat patenttihakemukset tukevat sitä että keksintöä on kehitetty jatkuvasti. Kun keksinnöt ovat salaisia niin kaikki väitteet niistä ovat perättömiä. Toiminta keskeytettiin keskeneräisenä, joten mitään todellista vastausta ei voi saada ennen kuin toteutus tehdään. Yhtiöllä oli runsaasti rahavaroja ja juuri tehty suuri sijoitussopimus 4,5 milj. € . Kun nyt ei anneta keksijän todistaa keksinnön olemassaoloa niin miten voidaan väittää että hän
on pettänyt joitakin tahoja
2. Tuomari on hyvin loukkaantunut ja kielteinen, kun Liiketoimintasuunnitelma esitteen keksintöä koskevia tietoja jotka ovat salaisia ei haluta selitellä, asiat joita on väitetty virheellisiksi ja harhauttaviksi. Väite ei pidä paikkaansa koska esitteen tiedot ovat tavoitteellisia ja muutenkin oikeita. Kaikkea voi aina tulkita kielteisesti kuten tuomari on omilla esimerkeillä tehnyt.
3. Tuomari haluaa selitellä hyvin kielteisesti varojen hankintaa joka on ollut täysin keskeinen asia antitoiminnassa ja mitään muuta kehitys toimintaa ei ole päätetty toteuttaa, ennen kuin tarvittavat minimi varat 2,4 milj.€ on koossa. Salaisia tuotekehitys asioita ei toteuteta ennen kuin varat on koossa.Myös tuomarin tuomio voi vaikuttaa siihen tuleeko ulkomaiset suur sijoittajat lopulta mukaan sijoituksellaan, vai tuhoaako tuomarin päätös koko hankkeen, ilman mitään näyttöä.
4. Tuomari ei ole huomioinut sitä että käytännössä kukaan osakkaista ei ole ilmoittanut että heitä olisi petetty, vasta poliisin ja syyttäjän pitkäaikaisesta syyllistämiskampanjan seurauksena neljä osakasta yhtyi syyttäjän esitykseen. Joista yksi on selvästi ei osakas joka aikanaan halusi osakkeensa lunastukseen ja pettyi välimiesoikeuden ratkaisu tulokseen.
5. Lisäksi kaikki tapahtumat on tehty seitsemän vuoden aikana täysin lakien mukaan,myös “RATAN” huomautukset ovat olleet lainvastaisia, eikä yritystoiminnassa ole ollut moitittavaa tilintarkastajan mukaan, ainoastaan jonkin muotoseikan mukaan ja yhtiökokoukset on antanut vastuuvapauden hallitukselle ja toimitusjohtajalle
6. Tuomarin virhe on tapahtunut, koska hän pitää pakkokeinolain mukaista tutkintaa jo valmiiksi todettuun syyllisyyteen selvänä. Siten sitä on informoitu poliisin ja syyttäjän taholta eteenpäin. Tuomarin päätös perustui hänen omaan ajatukseen että kun puolet oli ehdottomasti todennut kirjallisella todistuksella keksijän syyttömäksi törkeään petokseen ja uskoivat keksintöön. Silloin tuomari totesi että vain kolmasosan hän hyväksyy ja silloinhan on petetty kahta kolmas osaa ja hänellä on enemmistö. Tuomari on lukenut Dan Frändenin kirjan “Petos".Siinä sanotaan, että uhrin pitää tuntea itsensä petetyksi, jotta pettäjä voitaisiin
oikeudessa tuomita. Tätä tietoa tuomari ei ole omaksunut. Myös Jaakko Tapanin kirjassa Petos liikesuhteessa on maininta että asianomaisen kuuluu itsehankkia kaikki tieto mikä on saatavissa ennen kuin voi syyttää petoksesta.Tietoa oli saatavissa kaikenaikaa yrityksen toimistossa.
7. Miten on tuomiossa käsitettävissä että keksijä tuomitaan petoksesta ja kaikki tieto on ollut yhtiön markkinoimaa ja yhtiö ei ole osallinen petokseen koska puolet osakkaista ei sitä hyväksy. Miten tämä toinen puoli osakkaista on saatu petoksen uhriksi vain tuomarin päätöksellä. Kaikki tieto on yleistä tietoa joka ei ole virheellistä ja siten oikeata. Moni taho on tutkinut esitteitä mutta ei ole ilmoittanut mistään virheistä. Voiko tällainen tuomio olla pysyvä. Vain keksinnöt ovat salaisia.
8. Lopuksi kun jumala on siunannut tämän työn eikä hän jätä rankaisematta niitä
jotka yrittävät tuhota hänen johdollaan toteutettua työtä. Silloin sietäisi miettiä
mitä on tullut tehtyä. Tällä tarkoitan sitä että kun keksijä toimii sisäisen
intuitiivisen johdatuksen alaisena se on jumalan johdatusta.
Emerituskeksijä.
George Orwell on ollut suomessa jo kauan, mitään et voi enää tehdä, sillä isoveli valvoo sinua ja sinun liikkeitä sinun varallisuutta ja kaikkea.
March 19th, 2009Kamerat kuvaa kaikenaikaa liikkeitäsi ja kännykkä paljastaa olinpaikkasi. Nyt on enää aivan lyhyt askel täydelliseen Orwellin orja yhteiskuntaan, sillä lehdistö ei enää saa esittää mitään kritiikkiä hallintotoimista tai tukiaiset viedään.
Näin Suomalaisista tehdään orjia eikä kukaan nouse enää barrikaadeille kuten 60-luvulla, kaikki on nyt valmiiksi aivopesty. Tämä on tosi kammottavaa, on korkea aika saada puheet edes liikkeelle sillä vielä voi pelastaa sen mikä on pelastettavissa. Pikku hitleri on joka virastossa ja kaikki on verkostoitunut kuitenkin mikään ei toimi tietoyhteiskunnassa niin että talous hyötyisi siitä.
Nyt pitää saada radikaalit liikkeelle muuten kehitys pysähtyy, oikeisto herätys jo riittää sosiaalisointi, meidän elämä on sosialisoitu valtiolle. Konsensus tulee kieltää lailla kuten monopolit. Konsensus on tappanut vapaan lehdistön siitä on enää haalea muisto jäljellä vanhalla ikäluokalla
Missä on vapaa tahto rakentaa oma elämä omanlaiseksi eikä jonkun yläkerran kaavan mukaan. Vapaa idealismi kunniaan, taiteilijan vapaudet kaikille silloin tulee ideoita ja työtä kaikille eikä tarvitse nyhjää tyhjää jollakin hiton työttömyys tuella jota valvotaan aurinkoakin tarkemmin ettet vain erehdy silloin tekemään jotain ansainta työtä edes kuvitteellisesti.
Kansalaispalkka takaa minimi toimeentulon eikä sitä tarvitse valvoa byrokraatti armeija. Näin voidaan lopettaa kaikenlaiset muut tukiaiset kansalaisille. Valtavan suuri valtion hallinto terrorisoi kansalaisia ja syö heidän tulonsa tarkkaan, siksi Suomalaiset pysyy köyhänä ja kun yrittää jotakin uutta niin on rikollinen.
Kirkko ja valtio tulee erottaa toisistaan, yrityksiltä pois kirkkovero, kirkko kantakoon omat kolehtinsa jäseniltään.
Keksijät on yhteiskunnan suurenmoisin taiteilija joukko joka on historian aamunsarastuksesta kehittänyt kaiken olevan, he ovat juuri se luova jumaljoukko joka antaa itseltään kaiken hyvin edullisesti, koska se on heidän luomistehtävä.
Taiteilijat ovat keksijöitä ja keksijät taiteilijoita joka alalla. Parhaimmillaan meitä on jo miljoonia, vaikka ei moni ole sitä huomannut.
Emerituskeksijä
Suomalaisen hallinnon perustama oikeuslaitoksen ”ulosottovirasto”, on kuin Ignatius Loyolan perustama jesuiitta järjestön ”inkvisitio” , kuten tunnettua sen käsiin joutuminen merkitsi että sai kaiken toivon heittää.
March 19th, 2009Suomalaisen inkvisitio järjestelmän laittomuuksille on saatava loppu. Kuten inkvisitio järjestelmä kulki tiensä päähän, samoin on tehtävä ulosottoviraston kanssa, tavalla tai toisella.
Inkvisitio voudilla on rajaton valta jolle käräjätuomareiden päätökset on pelkkää ilmaa ja niitä ei tarvitse noudattaa. Vouti voi pallotella vuositolkulla asioita edestakaisin ilman että joutuu vastuuseen mistään. Voudin apurit esiintyvät kuin keisarin apulaiset ja että heillä on sama valta päättä asioista ja käyttäytyvät kuin jokainen teko olisi oikeutettu.
Miksi näin siksi että he eivät koskaan joudu vastuuseen tekemisistään. Vouti voi tuomita henkilön ikuiseen taloudelliseen kadotukseen sillä lonkerot jatkuvat oikeuteen ja syyttäjälle saakka nämä tekevät yhteistyötä kansalaisen tuhoksi. Kuka lähtisi perkaamaan 90-luvun sotkuja jossa ulosottoviraston päälliköille tulisi kaikille antaa linnatuomio koska oma kokemus hävyttömyydestä kertoo miksi niin moni teki itsemurhan silloin, tuhannet yrittäjät.
Suomalaiseen hallintoon on saatava täys puhdistus, sillä laittomuus rehottaa täysillä, mitä voi tehdä köyhä kansa kun valitukset menevät käytännössä suoraan roskakoriin. Lausumalla ei anna aihetta toimenpiteisiin, tämän lauseen osaa jokainen instanssi ulkoa ja sitä käytetään ahkerasti. Hallinto on erikoistunut siirtelemään valituksia edestakas ja joka kerta on kolmeviikkoa aikaa valittaa uudestaan, onko tässä oikeutta ja kohtuutta. Ennustukseni on että näissä asioissa tapahtuu räjähdys ennemmin tai myöhemmin eikä silloin ketään säästetä.
Emerituskeksijä.
SALALIITTO ON PALJASTUNUT; Osalliset ovat syyttäjä, ANTTI VUORENMAA Ulosottoviraston kihlakunnanvouti, VISA KALLIO sekä tuomari MARITTA PAKARINEN jotka sopivat että alihankkijan laskuja ei makseta vaikka ne on ulosmitattu EUROPOSITRON yhtiöltä.
March 18th, 2009VOUTI VISA KALLIO ON MAKSANUT MUIDEN ALIHANKKIJOIDEN LASKUT, MUTTA VAIN TÄMÄN YHDEN T:MI ACTAMED:IN LASKUJA EI MAKSA JA SIIHEN EI OLE YHDENVERTAISUUDEN VUOKSI OLEMASSA MITÄÄN PERUSTETTA.
Emerituskeksijä